Atea Finland Oy

Atean ensimmäinen vuosineljännes Suomessa: Palveluliiketoiminnassa kasvua tuoteliiketoiminnan normalisoituessa

Jaa

Atea Finlandin tammi–maaliskuun 2024 liikevaihto oli 92,5 miljoonaa euroa ja se pieneni 16,8 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Liikevoitto (EBIT) oli 2,0 miljoonaa euroa ja se laski 10,4 prosenttia. 

Atean toimitusjohtaja Juha Sihvonen

”Alkuvuosi on ollut kaksijakoinen. Markkinaympäristö oli ensimmäisellä kvartaalilla haastava, mutta siitä huolimatta palveluliiketoimintamme kasvoi. Tuoteliiketoiminnassa myyntimme laski verrattuna edelliseen vuoteen, mitä selittää alkuvuoden 2023 poikkeuksellinen kasvu. Nyt olemme palanneet tilanteeseen, jossa aiempien vuosien toimitushaasteiden nostattamat tilauskannat ovat normalisoituneet”, Atea Finlandin toimitusjohtaja Juha Sihvonen sanoo.  

”Kiihtyvä teknologian kehitys näkyi ensimmäisellä kvartaalilla muun muassa asiakkaidemme tietoturvaan ja tekoälyyn liittyvinä tarpeina ja projekteina. Näemme tulevaisuudessa voimakkaasti kasvavaa kysyntää molemmilla osa-alueilla, ja palvellaksemme asiakkaidemme kasvavia tarpeita laajennamme jatkuvasti Kyber- ja AI-osaamiskeskustemme toimintaa.”

Atean panostus vastuullisuustyöhön sai tammikuussa kansainvälistä huomiota: Atea arvioitiin jälleen maailman vastuullisimmaksi IT-palveluyritykseksi tutkimus- ja mediayhtiö Corporate Knightsin Global 100 -indeksissä.

Atean vuoden 2023 vastuullisuusraportti julkaistiin helmikuussa, kun Pohjoismaiden suurin IT:n ja vastuullisuuden tapahtuma Atea Sustainability Forum keräsi yhteen lähes tuhat IT-ostajaa ja teknologiakumppania. 

”Kestävän liiketoiminnan malleja ei kukaan pysty luomaan yksin. Atea Sustainability Focus yhdistää pohjoismaiset IT-ostajat muiden markkinatoimijoiden kanssa, jotta voisimme paremmin saada äänemme kuuluviin IT-alan globaalien kestävien toimintamallien aikaansaamiseksi. Sekä sijoituksemme Global 100 -indeksissä että Atea Sustainability Focuksen suosio ovat upeita saavutuksia ja samalla osoitus siitä, miten pyrimme edistämään koko toimialamme vastuullisuutta”, Juha Sihvonen sanoo.

Atea-konsernin Q1/2024 ja IFRS15:n mukainen raportointi

Atea-konserni käyttää taloudellisessa raportoinnissaan IFRS15:n mukaista liikevaihdon kirjaustapaa agentti-/päämiestulkinnan mukaisesti. Suomen tilinpäätöksessään Atea noudattaa suomalaista kirjanpitokäytäntöä.

Atea-konsernin Q1/2024

  • IFRS15:n mukainen laskutus: 998,6 miljoonaa euroa (-6,6 % vuoden 2023 vastaavasta ajankohdasta)
  • IFRS15:n mukainen liikevaihto: 666,3 miljoonaa euroa (-12,5 %)
  • Liikevoitto (EBIT): 22,4 miljoonaa euroa (+2,2 %)

Atea Finlandin Q1/2024

  • IFRS15:n mukainen laskutus: 92,5 miljoonaa euroa (-16,8 % vuoden 2023 vastaavasta ajankohdasta)
  • IFRS15:n mukainen liikevaihto: 75,1 miljoonaa euroa (-15,1 %)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja, Suomi:
toimitusjohtaja Juha Sihvonen, Atea Finland Oy, puh. 0400 735 134

Lisätietoja, konserni:
CEO Steinar Sønsteby, Atea ASA, puh. +47 930 55 655
CFO Robert Giori, Atea ASA, puh. +47 934 09 188

Kuvat

Atea Finland on IT-palvelutalo, joka auttaa asiakkaitaan luomaan tuottavamman ja mielekkäämmän työympäristön – rakennamme Suomea tietotekniikalla. Olemme toimineet Suomessa yli 30 vuotta, ja meillä on yli 700 ammattilaista luomassa joustavia ja tuottavia IT-ympäristön ratkaisuja ja palveluja.

Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava IT-infrastruktuuritoimittaja, jonka palveluksessa on yli 8 000 työntekijää 88 paikkakunnalla Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Atea-konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 3,0 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä. https://www.atea.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Atea Finland Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye