Lidl Suomi

Grillimakkaroista löytyy tänä kesänä juustoa – Lidlin hyllyssä kolme juustoista uutuusmakkaraa

Jaa

Lidlin teettämän tutkimuksen* mukaan yli 80 prosenttia suomalaisista grillaa kesäisin vähintään kerran viikossa. Suosituin grillattava on lihaisa grillimakkara. Suomalaisille maistuu perinteisen makkaran lisäksi myös juustomakkara. Lidlin grillerivalikoima täydentyy kolmella uudella juustomakkaralla.

Grillikausi on pysyvä osa suomalaista ruokakulttuuria. Kesäisin kokoonnutaan yhdessä perheen ja ystävien kanssa ulos grillaamaan, syömään ja nauttimaan. Grillissä valmistuu niin makkaraa, kanaa, porsasta kuin kasvipohjaisia vaihtoehtojakin. Lidlin teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan grillissä valmistetaan mieluiten lihaisaa grillimakkaraa, kanan marinoitua sisäfileetä tai juustomakkaraa. Juustomakkaran ystäviä hemmotellaan tänä kesänä, sillä tämän kesän uutuusmakkaroissa korostuvat erityisesti erilaiset juustot.

– Perinteisen grillimakkaran rinnalle on viime vuosina noussut juustomakkara. Tänä kesänä meidän makkarahyllystä löytyy peräti kolme juustoista uutuusgrilleriä, joista jokainen löytää varmasti suosikkinsa. Juustoista grilleriä on tarjolla myös kanagrillimakkarana, joka on kasvattanut selvästi viime vuosina suosiotaan, kertoo Lidlin ostaja Siiri Oivanen.

Makkaroiden ohella Lidlin kesävalikoimasta löytyy myös grilliin sopivaa kanaa ja porsasta. Myyntiin tuodaan myös kolme vegaanista uutuutta: valmiiksi maustetut grillitofut, vegaaninen kanaton burgerpihvi sekä vegaaniset ribsit, jotka sopivat niin vegaaneille kuin kokeilunhaluisille sekasyöjillekin. Makkarat, grillilihat ja grillitofut löytyvät kaikeista Lidleistä jo nyt, muut kasvipohjaiset vaihtoehdot tulevat myyntiin toukokuun lopussa.

Lisäksi kesällä grillauksessa hyödynnetään edullisia ja tuoreita sesongin kasviksia kuten varhaiskaalia ja kesäkurpitsaa. Näiden lisäksi grillataan paprikaa. Erityisesti munakoiso kasvattaa suosiotaan kesäisin ja grilliruokien lisukkeeksi valitaan usein varhaisperunat. Grilliaterian viimeistelevät maukkaat lisukkeet ja majoneesit.

Lidlin uutuusmakkarat 2024

Grillimaisteri Mexican ”Ai Karamba” tomaatti-juusto grillimakkara, 320 g, 2,45 €

Herkullinen meksikolaistyylinen grilleri, joka on valmistettu sianlihasta. Juustoinen makkara sisältää nimensä mukaisesti edamjuustoa 6 prosenttia, joten makua ei tästä yksilöstä puutu. Lihapitoisuus 75 %. Tuote on valmistettu Suomessa.

Grillimaisteri sinihomejuusto-valkosipuli grillimakkara, 320 g, 2,45 €

Tämä juustoinen grillattava sisältää reilusti suomalaisten rakastamaa sinihomejuustoa. Sianlihasta valmistettu savustettu makkara sopii niin ruoanlaittoon, grilliin tai vaikka sellaisenaan nuotiolla nautittavaksi. Lihapitoisuus 72 %. Sinihomejuustoa 7 %. Tuote on valmistettu Suomessa.

Grillimaisteri kanagrillimakkara cheddar-jalapeno, 270 g, 2,79 €

Lempeän tulinen kanagrillimakkara sopii niille, jotka eivät osaa valita kanan ja grillimakkaran väliltä. Kana on suomalaisten keskuudessa suosittua ja se maistuu monelle myös makkaran muodossa.  Lihapitoisuus 70 %. Cheddarjuustoa 8 %. Tuote on valmistettu Suomessa.

Grillimaisteri Urho kilomakkara, 1000 g, 5,99 €

Klassinen grillimakkara isossa pakkauksessa. Tästä kilon makkarapaketista riittää grillattavaa isommallekin porukalle. Toimii myös erinomaisesti vaikkapa retkieväänä. Myynnissä eräluonteisesti. 

Lidlin uutuusmajoneesit 2024

Chef Select Srirachamajoneesi, 250 ml, 2,19 € 

Tämä täyteläinen ja sopivasti tulinen kastike sopii kaikkiin kesän annoksiin. Toimii niin grillimakkaran kuin burgerinkin kanssa. Moderni majoneesi kauniissa pullossa on mukava laittaa esille ja siitä on helppo annostella.

Chef Select Tryffelimajoneesi, 200 g, 1,99 €

Tryffelin ystäviä hemmotellaan: purkista myytävä herkkumajoneesi sopii erityisen hyvin burgereiden väliin tai grillatuille lihoille. Täyteläinen koostumus, josta tryffelin herkullinen maku erottuu juuri sopivasti. Majoneesi myydään kätevässä purkissa, johon on myös helppo dipata. Tryffelimajonesi sopii myös hienosti grillikasviksille sekä esimerkiksi paahdetuille kesäperunoille.

Chef Select Mango-currykastike, 200 g, 1,99 €

Jos etsii sopivaa majoneesia grillikanalle, raikas ja maukas currylla maustettu mangokastike sopii siihen tarkoitukseen erinomaisesti. Curry tuo sopivasti potkua mangon raikkaaseen makuun. Kokeile mango-currykastiketta myös erilaisten hodarien maustamiseen tai kanagrillimakkaran kaveriksi!

* Tulokset perustuvat Lidlin teettämään kyselyyn, johon vastasi yli tuhat suomalaista kuluttajaa. Vastaukset on kerätty viikolla 24 kesäkuussa 2023. Aineisto on suomalaista aikuisväestöä edustava otos.

 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoa julkaisijasta

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee lähes 5800 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi

Lidl etsii jäätelösuunnittelijaa – mahdollisuus saada oma tuote myyntiin kaupan hyllyille6.6.2024 09:20:00 EEST | Tiedote

Lidl käynnistää pelin, jossa on mahdollista suunnitella ja saada myös toteutukseen oma unelmien jäätelö. Peliin voi osallistua kuka tahansa, ja voittajajäätelö voi päätyä ensi kesänä myyntiin Lidlin pakastealtaisiin. Voittajan valitsee jäätelön valmistajan ja Lidlin asiantuntijoista koostuva ammattilaisraati. Herkullisen kesäjäätelön metsästys käynnistyy torstaina 6.6.

Onko tässä festareiden kuumin asu? Lidl lanseeraa festarimalliston – koko asu alle 40 eurolla5.6.2024 12:08:47 EEST | Tiedote

Lidl tuo myyntiin Lidl-brändätyn kesämalliston. Malliston vaatteista saa koottua alle 40 eurolla värikkään ja hauskan asun festareille ja muihin kesän rientoihin. Mallistossa on sekä naisille että miehille sopivia vaatteita, ja tuotteet tulevat myyntiin eräluontoisena kaikkiin Lidleihin 6.6. alkaen. Aiemmat Lidl-brändätyt vaatteet ovat olleet asiakkaiden suursuosikkeja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye