Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kaunisto: Tietomurtojen varalle on löydettävä kansallisia ja EU-tason ratkaisuja – ”uhreille aiheutuu kohtuutonta haittaa”

Jaa

Kokoomuksen kansanedustaja Ville Kaunisto vaatii selkeitä toimintamalleja ja ratkaisuja tietomurtojen ehkäisemiseksi ja niihin varautumiseksi. Kauniston mukaan tietomurron uhreiksi joutuneille aiheutuu kohtuutonta haittaa siitä, että he yrittävät suojella itseään ja läheisiään. Kansanedustajan mukaan erityisesti lapsiin ja heidän tietoturvaansa kohdistuvia uhkia tulisi kyetä torjumaan entistä vahvemmin niin Suomessa kuin EU-tasolla.

Ville Kaunisto. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Ville Kaunisto. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.

Kokoomuksen kansanedustaja Ville Kauniston mukaan Suomessa ja EU-tasolla tulisi edistää sellaisten ratkaisujen luomista, jolla vähennetään yksityishenkilöiden riskiä joutua tietoturvaloukkauksen kohteeksi.

Helsingin kaupungin tietomurto on Kauniston mukaan yksi osoitus siitä, että yksityishenkilöt voivat joutua todella kohtuuttomaan tilanteeseen tietomurron uhreiksi joutuessaan.

”Asukkaan tulee voida luottaa siihen, että kaupungintietoturva on ajan tasalla. On kestämätöntä edes ajatella, että olisi yksityishenkilön vastuulla kantaa päävastuu itsensä ja läheistensä suojaamisesta järjestelmätasolla. Kun ihminen joutuu tietoturvaloukkauksen kohteeksi, hänen tulee tehdä liuta erilaisia toimenpiteitä suojatakseen itseään ja läheisiään. Esimerkiksi vapaaehtoisen luottokiellon, muuttoilmoituksen eston ja rekisteröintikiellon, vain muutamia mainitakseni. Nämä voivat aiheuttaa ihmiselle myöhemmin todella kohtuutonta haittaa”, Kaunisto sanoo

Järkyttävänä Kaunisto pitää sitä, että Helsingissä tietomurron kohteeksi on joutunut lapsia. Tuoreimpien tietojen mukaan tietomurron kohteena on ollut jopa 150 000 koululaista ja opiskelijaa, jotka ovat syntyneet vuosina 2005–2018.

”Lapsia ja heidän tietoturvaansa tulisi vaalia aivan erityisesti. Lapsiin kohdistuvista tietoturvaloukkauksista voi aiheutua kauaskantoisia haittoja pitkälle lasten tulevaisuuteen”, Kaunisto sanoo.

Helsinki on Kauniston mukaan vain yksi esimerkki tietomurroista. Vastaavaa on tapahtunut myös EU-tasolla, jossa alkuvuonna tapahtuneessa tietomurrossa on saatu Euroopan parlamentin avustajien henkilötietoja, mukaan lukien passikopioita, People-rekrytointijärjestelmän kautta.

”Nyt on oikea aika selvittää niin valtakunnan kuin EU-tasonkin tietoturvaratkaisuja kansalaisten suojaksi. Vastaavaa ei saa tapahtua koskaan uudelleen. Emme voi sysätä tietoturvaloukkaukselta suojautumista yksin uhrien harteille, vaan tarvitsemme selkeitä toimintamalleja ja toimenpiteitä tämän kaltaisten tapausten varalle, ja niiden estämiseksi kokonaan. Ihmisen on voitava luottaa siihen, että heidän ja heidän läheistensä tiedot ovat turvassa”, Kaunisto sanoo. 

Orpon hallitus toteuttaa kansallisen tietosuojalainsäädännön kokonaisuudistuksen, jonka yhteydessä kumotaan tiedon liikkuvuutta, pilvipalveluiden tarkoituksenmukaista käyttöä tai muuten julkisten palveluiden tarkoituksenmukaista järjestämistä haittaavat säädökset ja hyödynnetään tarvittaessa nykyistä laajemmin GDPR:n kansallista liikkumavaraa. Kokonaisuudistuksen yhteydessä säädetään hallinnolliset sakot tietosuojaloukkauksista koskemaan julkista ja yksityistä sektoria yhtäläisesti.

Kaunisto on jättänyt aiheesta eilen 24.5. kirjallisen kysymyksen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Mia Laiho Otkesin raportista: Nuorten huumekuolemiin on puututtava12.6.2024 14:30:46 EEST | Tiedote

On­net­to­muus­tut­kin­ta­kes­kus on julkistanut tänään raportin alle 25-vuo­tiai­den nuor­ten ta­pa­tur­mai­sisten huumekuolemien teematutkinnasta, tavoitteenaan tuottaa tietoa ja antaa suosituksia alle 25-vuotiaiden nuorten tapaturmaisten huumekuolemien ehkäisemiseksi. Otkesin mukaan palvelujärjestelmää on kehitettävä niin, että nuorten päihde- ja mielenterveyspalvelut kulkevat yhdessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye