Yritysvapaaehtoisuus tekee hyvää niin työyhteisölle kuin lähiyhteisölle - Loimua auttoi löytöeläimiä ja lapsiperheitä
13.6.2024 07:14:42 EEST | Commu | Tiedote
Yhä useampi yritys haluaa auttaa konkreettisesti lähiyhteisöjä tarjoamalla henkilöstölleen mahdollisuuden tehdä vapaaehtoistyötä työajalla. Kaukolämpöyhtiö Loimua jatkoi aktiivista panostustaan lähiyhteisöjen hyväksi järjestämällä hyvien tekojen tempauksen Hämeenlinnassa. Loimuan tiimit järjestivät paikallisille lapsiperheille metsäkylvyn yhdessä Parasta Lapsille ry:n kanssa sekä auttoivat löytöeläimiä järjestämällä siivoustalkoot Rengossa Hämeenlinnan seudun eläinsuojeluyhdistyksessä.

Yritysvapaaehtoisuus on ollut kaukolämpöyhtiö Loimuan arkea jo useamman vuoden ajan. Loimuan Tommi kollegoineen auttoi raivaamaan ja siivoamaan Rengossa sijaitsevaa Hämeenlinnan seudun eläinsuojeluyhdistys ry:n löytöeläinkotia.
"Auttamisesta tulee hyvä fiilis. Tällaisen päivän jälkeen tietää että on tehnyt jotain merkityksellistä ja saanut autettua eläimiä", Tommi kertoo. "Tiimissä on mukavampaa auttaa. Saamme enemmän aikaan ja pystymme samalla pitämään hauskaa tiimin kesken."
HSEY:n Ronja Johansson herkistyi seuratessaan talkootyötä.
"Loimuan väki on ollut äärettömän reipasta, heistä on ollut aivan valtava apu. Minä ja eläimet olemme valtavan kiitollisia, saimme tänään paljon aikaiseksi yhdessä. Ei voi muuta kuin kiittää", Johansson kertoo.
Samaan aikaan Loimuan tiimit järjestivät paikallisille ja ukrainalaisille lapsiperheille kesäisen metsäretken eväineen Aulangon ulkoilualueella. Hämeenlinnalainen Sari saapui Aulangolle kahden alakouluikäisen tyttärensä kanssa.
"Kesäloma-aika on monelle lapsiperheelle vaikeaa. Kaikilla ei ole varaa käydä joka päivä huvipuistoissa tai retkillä", hän kertoo. "Tämä päivä oli ihana hengähdystauko. Oli ihanaa kun lapset pääsivät leikkimään muiden perheiden kanssa ja sain itse hetken levätä."
Yritysvapaaehtoisuus tekee hyvää niin työyhteisölle kuin lähiyhteisölle
Loimua on jo useamman vuoden ajan järjestänyt vastaavia tempauksia, kuten keräyksiä ja siivoustalkoita sekä kesätapahtumia alueen lapsiperheille yhteistyössä auttamisen sovellus Commun kanssa. Loimuan viestintäpäällikön Hanna Saurojan mukaan lapsiperheiden ja eläinten auttaminen nousivat henkilöstöltä itseltään.
”Olemme jälleen innokkaasti tekemässä pieniä auttamisen tekoja paikkakuntamme järjestöjen kanssa. Tällä kertaa halusimme jalkautua kahteen erilaiseen, henkilöstömme kiinnostuksen kohteen mukaiseen tekemiseen", Sauroja kertoo. "Auttaminen on osa meidän arkipäivän vastuullisuutta, ja vahvistaa paikallista näkyvyyttämme. Meillä kaikki halukkaat pääsevät mukaan työpäivän lomassa näihin hyvän mielen tempauksiin.”
Commun perustaneen hämeenlinnalaisen Karoliina Kauhasen mukaan yritysvapaaehtoisuus on konkreettinen ja merkityksellinen tapa tehdä hyvää lähiyhteisöissä.
"Yritysvapaaehtoisuus on tärkeää, koska se osoittaa yritysten olevan sitoutuneita paikallisyhteisöjensä hyvinvointiin. On upeaa nähdä, kuinka Loimua panostaa auttamiseen tekemällä hyviä tekoja laajasti ja säännöllisesti”, Kauhanen kertoo. “Tällaiset teot rakentavat yhteisöllisyyttä ja lisäävät sekä yhteisöjen että henkilöstön hyvinvointia. Loimua näyttää esimerkkiä siitä, miten yritystoiminta voi olla enemmän kuin vain liiketoimintaa – se voi olla voima hyvän tekemiseen."
Loimua Oy tuottaa kaukolämpöä ja myy sekä jakelee kaukolämpöä ja maakaasua. Näiden lisäksi tarjoamme energia-, valvomo-, käyttö- sekä kunnossapitoratkaisuja kiinteistöille sekä teollisuudelle.Kehitämme toimintaamme kasvattamalla edelleen kotimaisten polttoaineiden osuutta tuotannossamme ja parantamalla energiatehokkuuttamme. Loimualla on 85 000 lämmitys- ja jäähdytyspalvelujen loppuasiakasta Kanta-Hämeessä, Keski-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Heinolassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina KauhanenCommu
Puh:0403614070karoliina@commuapp.ficommuapp.fiKuvat
Linkit
Commu on kotimainen auttamisen tori - lataa Commu nyt!
Commu on kolmen nuoren yrittäjän rakentama mobiilisovellus, jossa voi pyytää ja antaa apua. Commussa yksityishenkilöt, yhdistykset ja yritykset kohtaavat toisensa auttamisen, talkoilun ja vapaaehtoistyön merkeissä. Commuun on jo rekisteröitynyt yli 70,000 käyttäjää ympäri Suomen. Commu tarjoaa yrityksille helpon tavan tehdä vapaaehtoistoimintaa ja osallistaa henkilöstöä hyviin tekoihin, sekä yhdistyksille tavan löytää vapaaehtoisia ja hallinnoida vapaaehtoistoimintaa. Kunnille Commu tarjoaa valmiin naapuriapualustan, jossa asukkaat voivat pyytää ja antaa apua, lisäten yhteisöllisyyttä ja vähentäen yksinäisyyttä. Lataa Commu nyt!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Commu
Uusi työkalu arjen naapuriapuun Sodankylässä - Commu vahvistaa yhteisöllisyyttä keskellä Lappia29.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Sodankylän kunta aloittaa yhteistyön kotimaisen Commu-sovelluksen kanssa vahvistaakseen kuntalaisten välistä yhteisöllisyyttä ja arjen naapuriapua. Sodankylässä pitkät välimatkat, vaativat vuodenajat ja vilkas matkailutoiminta muokkaavat arkea tavalla, joka tekee naapuriavusta ja yhteisöllisyydestä erityisen tärkeää.
Espoossa kerättiin yli 30 000 käärepaperin verran roskaa - oppilaat innostuivat yritysyhteistyöstä28.8.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Siemens Osakeyhtiö järjesti torstaina 20. elokuuta Action Day -vapaaehtoistyötempauksen Espoossa. Päivän aikana yrityksen työntekijät muun muassa siivosivat ympäristöä ja korjasivat vaatteita yhdessä Leppävaaran koulun viides- ja kuudesluokkalaisten kanssa.
Luvassa erilainen koulupäivä: Leppävaaran koulun oppilaat pääsevät keräämään roskia ja tuunaamaan vaatteita13.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Siemens Osakeyhtiö järjestää Action Day -vapaaehtoistyöpäivän Espoon Leppävaaran koululla torstaina 20. elokuuta. Päivän aikana Siemensin työntekijät jalkautuvat koululle tekemään hyvää yhdessä viides- ja kuudesluokkalaisten oppilaiden kanssa. Ohjelmassa on kestävään kehitykseen liittyviä aktiviteetteja, kuten roskien keräystä ja lajittelua, vanhojen vaatteiden korjaamista ja ympäristöaiheisten julisteiden tekemistä.
Mistä löytyy Suomen yhteisöllisin paikkakunta?4.8.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Suomen yhteisöllisin kunta -kilpailuun on liittynyt kuntia ja kaupunkeja ympäri Suomen. Kilpailussa palkitaan se paikkakunta, jonka asukkaat ovat auttaneet toisiaan eniten yhteisösovellus Commussa. Voittajakunta saa 3000€ palkintopotin käytettäväksi asukkaiden yhteiseen hyvään. Taustalla on yksinkertainen ajatus: yhteisöllisyys on yhteinen vastuu, joka rakentuu arjen pienistä teoista.
Suomalainen yhteisöalusta kriisinkestävyyden, varautumisen ja demokratian tukena11.6.2026 13:25:35 EEST | Tiedote
Kuntien rooli yhteiskunnan kriisinkestävyydessä on kasvamassa. Samalla kun turvallisuusympäristö muuttuu ja resurssit ovat tiukilla, on löydettävä uusia keinoja vahvistaa asukkaiden osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja varautumista. Digitaalinen yhteisöalusta auttaa rakentamaan luottamusta ja toimintakykyä ennen kriisitilannetta, sen aikana ja sen jälkeen. Se auttaa myös keventämään viranomaisten kuormaa. Yhteiskunnan kriisinkestävyys syntyy ennen kaikkea luottamuksesta, osallisuudesta ja ihmisten kyvystä toimia yhdessä epävarmuuden keskellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

