Pohjois-Savon ELY-keskus

Tunnetko olosi turvalliseksi Keski-Savon liikenteessä? Osallistu asukaskyselyyn ja vaikuta alueesi turvallisuuteen!

Jaa

Joroinen, Leppävirta, Pieksämäki ja Varkaus sekä Pohjois-Savon ELY-keskus ovat aloittaneet yhteistyön Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelman laatimiseksi.

Lapsi kävelee maantien laitaa kesäisissä vaatteissa.
Kesän aikana toteutettavalla kyselyllä kartoitetaan alueen liikenneturvallisuusongelmia. Aleksi Krankka / Linea Konsultit Oy

Suunnitelmassa määritellään toimenpiteet, joilla parannetaan sekä seudun asukkaiden että alueen läpi kulkevan liikenteen turvallisuutta. Keskeisenä lähtökohtana ovat asukkaiden mielipiteet ja kokemukset liikenneturvallisuudesta ja liikkumisolosuhteista.

Keski-Savon liikenneturvallisuudessa parannettavaa – vuosittain keskimäärin kaksi kuolemaa ja viisi vakavaa loukkaantumista

Viimeisen viiden vuoden aikana Keski-Savon liikenteessä on tapahtunut 170 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Onnettomuuksissa on vuosittain kuollut keskimäärin kaksi henkilöä ja loukkaantunut vakavasti viisi. Liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteena on löytää ne liikenneturvallisuustyön painotukset ja keinot, joilla liikenneonnettomuuksien määrää saadaan merkittävästi vähennettyä. Liikenneturvallisuustyö on jatkuvaa toimintaa kunnan eri toimialoilla sekä yhteistyötä paikallisten ja alueellisten toimijoiden kesken. Viime kädessä vastuu liikenneturvallisuudesta kuuluu kaikille. 

Alueella asuvien ja toimivien mielipiteitä ja kokemuksia liikenneturvallisuudesta selvitetään

Keski-Savossa asuvien ja toimivien mielipiteet ja kokemukset elinympäristönsä liikenneturvallisuudesta ja liikkumisen haasteista ovat keskeisessä roolissa uuden liikenneturvallisuussuunnitelman laadinnassa. Kesän aikana toteutettavalla kyselyllä kartoitetaan alueen liikenneturvallisuusongelmia, ja se tarjoaa paikallisille mahdollisuuden vaikuttaa konkreettisesti oman elinympäristönsä turvallisuuteen ja sujuvuuteen. Osallistumalla kyselyyn voit olla mukana tekemässä Keski-Savosta turvallisempaa ja viihtyisämpää paikkaa kaikille.

Vastaaminen kestää noin 10 minuuttia. Kyselyyn voi vastata 21.7.2024 mennessä osoitteessa: https://link.webropol.com/s/liikenneturvallisuus

Vastaajien kesken arvotaan kunnittain yksi pyöräilykypärä.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja hankkeesta ja asukaskyselystä antavat:

Joroisten kunta, Petri Miettinen, petri.miettinen (at) joroinen.fi
Leppävirran kunta, Jani Nissinen, jani.nissinen (at) leppavirta.fi
Pieksämäen kaupunki, Pekka Häkkinen, pekka.hakkinen (at) pieksamaki.fi
Varkauden kaupunki, Jani Viljakainen, jani.viljakainen (at) varkaus.fi,
Pohjois-Savon ELY-keskus, Tanja Seppänen, tanja.seppanen (at) ely-keskus.fi
Linea Konsultit Oy, Aleksi Krankka, aleksi.krankka (at) linea.fi

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savon ELY-keskus päivitti työlupalinjaustaan1.12.2025 09:56:49 EET | Tiedote

Alueellisen työlupalinjauksen tarkoituksena on tukea työvoiman saatavuutta Pohjois-Savon ELY-keskuksen alueella huomioiden alueen työmarkkinoiden erityispiirteet. ELY-keskuksen laatima alueellinen työlupalinjaus linjaa ne ammattialat, joilla työvoiman saatavuus on vaikeutunut ja joihin on mahdollista rekrytoida työvoimaa EU:n ulkopuolelta ilman, että työpaikka on julkisesti haussa. Päivitetty linjaus on voimassa 31.5.2026 asti.

Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 27.11.202527.11.2025 10:11:32 EET | Tiedote

Kallaveden vedenpinta asteikolla on N2000+ 81,88. Taso on 19 cm alle ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Pinta on noussut kuukaudessa 20 cm. Virallisten vesiväylien kulkusyvyydet ovat normalisoituneet, kun vedenkorkeus ylittää mitoitustason. Kallavesi on ollut tällä päivämäärällä tämänhetkistä pintaa alempana viimeksi vuonna 2010. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat edelleen pieniä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana marraskuun virtaama on ollut tämän vuotista pienempi vuonna 2018. Näissä järvissä kaikki lähtevä virtaama menee patoluukkujen kautta, joten pinnan taso ei pääse samalla tavalla laskemaan kuin luonnon koskien kautta purkavissa järvissä. Nilsiän reitin vedenpinnat ovat noin 5 cm ajankohdan keskimääräistä korkeammat ja Juojärvi on vaihteeksi 5 cm alle ajankohdan keskiarvon. Näissä järvissä on samantyyppinen tilanne kuin Iisalmen reitillä, että tämänhetkiset pinnat ovat huomattavasti lähempänä ajankohdan tavallista tasoa kuin

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye