SDP EDUSKUNTA

SDP:n Tuppuraisen avauspuheenvuoro keskustelualoitteessa yhdenvertaisuudesta, tasa-arvosta ja syrjimättömyydestä

Jaa

Tytti Tuppurainen 24.6.2024

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Arvoisa puhemies,

Suomi on havahtunut huolestuttavaan ilmiöön. Maahamme on kehittynyt ilmapiiri, joka lietsoo ääriryhmien liikehdintää. Eivätkä nämä ääriliikkeet ole erillään muusta yhteiskunnasta. Suomessa on huolestuttavan paljon ihmisiä, jotka antavat tukensa tai hiljaisen hyväksyntänsä äärioikeistolaiselle ideologialle ja viime kädessä jopa terrorismille. 

Ääriaatteet ovat osa poliittisten mielipiteiden jatkumoa, jossa toisessa päässä on valmius terrorismiin ja toisessa yhdenvertaisuuden kyseenalaistavat poliittiset kannanotot, suvaitsemaattomuuteen yllyttävät opit. Viime vuosina Suomessakin on alettu lietsoa niin kutsuttua väestönvaihto- tai väestönmuutosteoriaa. Sen mukaan Euroopan – Suomenkin – väestöä ollaan vaihtamassa muualta tuleviin maahanmuuttajiin.

Koska väestönmuutosväitteissä on kyse harhaisesta rotuopin saarnaamisesta, sen väittämiä on turha ottaa liian vakavasti. Kuitenkin on tarpeen sanoa, ettei se tietenkään perustu tosiasioihin. Esimerkiksi Ranska on ottanut maahanmuuttoa vastaan lähes kaikkialta maailmasta. Silti Ranska on ollut Ranska yli 1500 vuotta ja sellainen se on tulevaisuudessakin.

Väestönvaihto- ja väestönmuutosteoriat eivät ole pelkkää harmitonta jaarittelua. Ne ovat ideologinen, opillinen perusta väkivallanteoille. Jos niillä saadaan uskoteltua, että maamme ja kansamme olemassaolo on vaarassa, ei pidä ihmetellä, jos jotkut tarttuvat toimeen, tarttuvat aseisiin.

Kansainväliset esimerkit ovat huolestuttavia, järkyttäviä. Yhdysvaltain Pittsburghissa joukkomurhattiin ihmisiä synagogassa, Uuden Seelannin Christchurchissa moskeijassa – molemmissa tekijä sanoi taistelevansa väestönmuutosta vastaan. Suomessa Suojelupoliisi on arvioinut näiden ajatusten innoittamien äärioikeistolaisten muodostavan terrorismiuhan. Yksittäisiä toimijoita onkin löytynyt eri puolilla maata – viimeisin perusteltu epäily liittyy Oulussa tapahtuneisiin väkivallantekoihin.

Arvoisa puhemies!

Viime vuosikymmeninä vakavin väkivaltarikollisuus on vähentynyt. Viime vuonna henkirikosten määrä oli alhaisin vuosikymmeniin. Silti väkivaltarikollisuus, olipa tekijä tai uhri kuka tahansa, on yhä yhteiskunnallinen ongelma. Myös yksilötasolla jokainen väkivallanteko on traaginen. Kaikki toimet syrjäytymisen ehkäisystä rikosoikeudelliseen vastuuseen on käytettävä väkivaltarikollisuuden torjumiseen.

Tässä keskustelussa ei kuitenkaan ole kysymys vain väkivaltarikollisuudesta. Kysymys on kaikkien Suomessa asuvien ihmisten yhdenvertaisuudesta ja oikeudesta turvallisuuteen. Keskustelun siirtäminen väkivaltarikollisuuteen on tosiasiassa vain yritys vaihtaa puheenaihetta.

Arvoisa puhemies!

Keskustelualoitteen tekijät toivovat kaikkien poliittisten toimijoiden, kaikkien mielipidevaikuttajien sitoutuvan periaatteisiin ihmisten yhdenvertaisuudesta, tasa-arvosta ja syrjimättömyydestä. Kansanedustajilla on erityinen vastuu rakentaa yhdenvertaista Suomea sekä puheillaan että teoillaan. Suomea, joka tuomitsee kaiken väkivaltaisen liikehdinnän. Suomea, jossa jokainen voi elää turvassa ihonväristä, uskonnosta ja syntymäpaikasta riippumatta.  

On tullut aika sisäisestä turvallisuudesta vastaavan sisäministeriön ja rikoslainsäädännön uudistamisesta vastaavan oikeusministeriön valmistella vihapuheen ja maalittamisen sanktiointi, tekijöiden saattaminen vastuuseen.

Olkaamme näistä asioista yhtä mieltä. Tämä ei kavenna sanavapautta ja poliittisen toiminnan vapautta. Meidän on mahdollista käydä keskustelua myös vaikeista asioista ja puhua niistä suoraan ilman, että yllytämme suvaitsemattomuuteen ja vihaan. Meillä riittää kyllä asioita, joista voimme olla eri mieltä ja antaa äänestäjille valinnanvaraa.

Sitoutuminen yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen suojelee ihmisiä, jotka kuuluvat Suomessa asuviin vähemmistöihin. Samalla se suojelee meitä kaikkia, koko yhteiskuntaa, sillä suvaitsemattomuus, joka johtaa väkivaltaan, ei pysähdy vähemmistöihin.

Arvoisa puhemies!

Me olemme poliittisista eroista riippumatta kiitettävällä tavalla yksimielisiä Suomen ulkoisesta turvallisuudesta. Aivan samalla tavalla meidän pitää löytää yksimielisyys maamme sisäistä turvallisuutta uhkaavassa poliittisen kehityksen muuttamisessa.

Yhteyshenkilöt

Tytti TuppurainenEduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja

Puh:09 432 3186

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Marko Asell: Hallitus aikoo pettää Suomen nuoret6.3.2025 16:08:58 EET | Tiedote

Kansakuntamme menestys riippuu siitä, miten meidän nuorillamme menee, näin todetaan hallitusohjelmassa. Nuorisoalan tietojen mukaan hallitus on kuitenkin kohdistamassa kevään kehysriihessä nuorisoalalle ja nuorisojärjestöille 7,5 miljoonan euron valtionavustusleikkauksen. Tämä on 40 % avustuksista. – Nuoriin on jo kohdistettu merkittäviä leikkauksia ja nyt hallitus aikoo jatkaa taakan kasaamista nuorten harteille. Jälleen kerran näyttää siltä, että hallitus aikoo vaikeuttaa jo ennestään heikossa asemassa olevien tilannetta, kansanedustaja Marko Asell (sd.) ihmettelee.

SDP:n Saku Nikkanen: Jätin kirjallisen kysymyksen AVMS direktiiviin liittyvästä kotimaisten av-tuotantojen kulttuurirahoituksen mahdollisuudesta5.3.2025 13:35:24 EET | Tiedote

Orpon hallitus on vähentänyt suomalaisen kulttuurin budjettirahoitusta. Ylen uutisoinnin mukaan rahoituksen vähyys näkyy jo esimerkiksi näyttelijöiden heikentyneissä työllistymismahdollisuuksissa. Asiaan olisi mahdollista saada helpotusta. Euroopan unionin Audiovisual Media Services (AVMS) direktiivi sisältää pykälän, joka mahdollistaa valtiolle oikeuden vaatia kansainvälisiä suoratoistopalveluja rahoittamaan kotimaisia audiovisuaalisia tuotantoja, kertoo Saku Nikkanen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye