Vaasan yliopistolle kansainvälisesti arvostettu kauppatieteiden AACSB-akkreditointi
Vaasan yliopistolle on myönnetty kansainvälisesti arvostettu kauppatieteiden alan kuusivuotinen AACSB-akkreditointi. Tunnustus kertoo kauppatieteellisen koulutuksen sekä tutkimuksen laadusta ja huippuosaamisesta. Vain alle kuusi prosenttia maailman kauppakorkeakouluista on saanut AACSB-akkreditoinnin. AACSB on pitkäaikaisin maailmanlaajuinen kauppakorkeakoulujen akkreditointielin ja suurin kauppakorkeakouluverkosto.

– Olen erittäin iloinen, että yliopistomme on saanut AACSB-akkreditoinnin. Tehtävämme on edistää kestävää liiketoimintaa, energiaa ja yhteiskuntaa, ja tämä tuore akkreditointi on hieno tunnustus työllemme. Haluan kiittää lämpimästi kaikkia yhteisömme jäseniä, jotka ovat osallistuneet tähän tärkeään työhön, sanoo Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen.
AACSB-akkreditointi edellyttää ja näin ollen myös takaa toiminnan jatkuvan kehittymisen. Akkreditointi lisää Vaasan yliopiston vaikuttavuutta kansainvälisessä korkeakoulumaailmassa. AACSB-akkreditoinnin saaminen vaatii riippumattoman kansainvälisen raadin tekemän tiukan arviointiprosessin menestyksekästä läpäisyä. Arviointiprosessissa varmistetaan, että korkeakoululla on tarvittavat resurssit ja kyky sitoutua tarjoamaan opiskelijoille ensiluokkaista, tulevaisuuteen suuntautunutta kauppatieteiden koulutusta.
Kansainvälisistä asioista sekä AACSB-akkreditoinnista vastaavan vararehtorin Martin Meyerin mukaan AACSB-akkreditointi on osoitus siitä, että Vaasan yliopisto tarjoaa parasta mahdollista koulutusta opiskelijoilleen ja luo lisäarvoa sidosryhmilleen.
– AACSB-akkreditointi on osoitus huippuosaamisesta, ja olemme siitä erittäin ylpeitä.
Akkreditointiin osallistui kolme akateemista yksikköä Vaasan yliopistosta: Johtamisen akateeminen yksikkö, Markkinoinnin ja viestinnän akateeminen yksikkö sekä Laskentatoimen ja rahoituksen akateeminen yksikkö.
– Olen valtavan ylpeä kovasta työstä, jota monet ihmiset ovat tehneet tämän akkreditoinnin eteen useiden vuosien ajan. Tällaisen saavutuksen ovat mahdollistaneet koko henkilöstö sekä opiskelijat sitoutumalla ja tekemällä laadukasta työtä kaikilla saroilla, niin koulutuksessa, tutkimuksessa kuin yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. AACSB-akkreditointi on jälleen yksi osoitus siitä, että olemme yksi Suomen johtavista kauppakorkeakouluista, sanoo Vaasan yliopiston Johtamisen akateemisen yksikön dekaani Adam Smale kaikkien akkreditointiin osallistuneiden yksiköiden puolesta.
AACSB-akkreditointi täyttää korkeimmat mahdolliset laatustandardit, ja se inspiroi uudenlaiseen ajatteluun kauppatieteiden koulutuksessa maailmanlaajuisesti. Tuoreen ratifioinnin myötä yhteensä 1036 oppilaitosta 65 maassa ja alueella on saanut AACSB-akkreditoinnin kauppatieteiden alalla.
– AACSB-akkreditointi myönnetään korkeakouluille, jotka ovat kyenneet osoittamaan opetuksensa, tutkimuksensa, opetussuunnitelmansa kehittämisen ja opiskelijoidensa oppimistulosten laadukkuuden, kertoo AACSB Internationalin varatoimitusjohtaja ja AACSB-akkreditoinnin johtaja Stephanie M. Bryant.
– Onnittelemme Vaasan yliopistoa akkreditoinnin saamisesta ja kiitämme koko tiimiä, hallintoa, henkilökuntaa ja opiskelijoita heidän roolistaan tämän arvostetun kunnian ansaitsemisessa.
Bryantin mukaan Vaasan yliopiston sitoutuminen akkreditoinnin saamiseen heijastaa yliopiston omistautumista opiskelijoita, alumniverkostoa, liike-elämää ja koko korkeakouluyhteisöä kohtaan.
– Nykypäivän opiskelijat ovat huomisen yritysjohtajia, ja Vaasan yliopiston liittymisellä AACSB-verkostoon on pysyvä positiivinen vaikutus oppilaitokselle sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti.
Tietoa AACSB Internationalista
Vuonna 1916 perustettu AACSB International (AACSB) on maailman suurin kauppatieteellisen koulutuksen liittouma, joka yhdistää kouluttajat, oppijat ja yritykset luodakseen seuraavan sukupolven suuria johtajia. AACSB:llä on jäseniä yli 100 maassa ja alueella, ja se edistää sitoutumista, nopeuttaa innovointia ja lisää vaikutusta kauppatieteiden koulutuksessa.
Lue lisää: aacsb.edu.
Lisätiedot
Rehtori Minna Martikainen, Vaasan yliopisto
puh. 029 449 8611
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka KalmiTiedeviestinnän asiantuntijaVaasan yliopisto / Viestintä, brändi ja markkinointi
Puh:0294498231riikka.kalmi@uwasa.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Juha Antila Vaasan yliopiston digijohtajaksi3.4.2025 14:03:02 EEST | Tiedote
Diplomi-insinööri Juha Antila on valittu Vaasan yliopiston digijohtajaksi. Hän aloittaa työnsä 12. toukokuuta 2025.
Artificial intelligence is an effective tool in exploring corporate reporting3.4.2025 13:08:59 EEST | Press release
Machine learning methods enable the efficient mining of large amounts of data from corporate reports. In her doctoral dissertation for the University of Vaasa, Finland, Essi Nousiainen presents how the new machine learning-based methods she has developed can be used to examine corporate reporting related to, among other things, responsibility, innovation, and blockchain.
Pk-yritysten kyky innovoida on vahvasti sidoksissa johtajien oppimiseen ja päätöksentekotaitoon2.4.2025 12:17:41 EEST | Tiedote
Toimitusjohtajien tavoilla oppia, soveltaa oppimaansa sekä tehdä päätöksiä on olennainen merkitys pk-yritysten innovatiivisuudelle ja uudistumiskyvylle, esittää Jutta Mäkipelkola Vaasan yliopistolle tekemässään väitöskirjassa. Hänen tutkimuksensa paljastaa, miten toimitusjohtajien osaaminen muovaa pk-yritysten kyvykkyyksiä – ja millainen toimintakulttuuri ajaa innovaatiota.
Puutteellinen uni ei saisi olla tabu työpaikoilla – uusi tutkimus antaa työkaluja unen huomioimiseen johtamisessa1.4.2025 09:26:11 EEST | Tiedote
Puutteellisesta unesta johtuva väsymys on yleinen ja kasvava ongelma työikäisten keskuudessa, mutta univajetta ei usein uskalleta ottaa työelämässä puheeksi. Työpaikoilla tulisikin paitsi luoda avoimempi keskustelukulttuuri unen suhteen, myös kehittää yhdessä keinoja väsymyksen tuomista haasteista selviytymiseen, esittää Jenni Tuomilehto Vaasan yliopistolle tekemässään väitöskirjassa.
Tekoälystä tehokas apu yritysten raportoinnin tutkimiseen31.3.2025 09:35:48 EEST | Tiedote
Koneoppimismenetelmät mahdollistavat yritysraporttien suuren datamäärän tehokkaan louhinnan. Essi Nousiainen esittää Vaasan yliopistolle tekemässään väitöskirjassa, kuinka hänen muodostamillaan uusilla koneoppimispohjaisilla menetelmillä voidaan tutkia yritysten raportointia liittyen muun muassa vastuullisuuteen, innovatiivisuuteen sekä lohkoketjuihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme