SuPerin Inberg: Sairauspäivärahan leikkaaminen heikentää merkittävästi työntekijöiden turvaa sairauden aikana
SuPer vastustaa hallituksen suunnitelmia leikata sairauspäivärahaa. Leikkaus heikentää merkittävästi työntekijöiden turvaa sairauden aikana ja asettaa erityisesti matalapalkkaiset työntekijät vaikeaan asemaan. – Vakava sairastuminen voi yllättää kenet tahansa, mutta rangaistus siitä ei saa olla henkilökohtaisen talouden romahdus, painottaa SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg. – Sosiaaliturvarahastojen varat tulisi käyttää mihin ne on kerättykin eli sairauspäivärahan ja muiden etuuksien rahoittamiseen.

SuPerin arvion mukaan esityksen kokonaisvaikutukset työpaikoilla ovat päinvastaisia hallituksen tavoitteille, ja tämän vuoksi esitys on syytä perua. Leikkausten sijaan tulisi keskittyä työkyvyn ja työkyvyttömyyteen liittyvien etuusjärjestelmien rakenteelliseen uudistamiseen. Lyhytnäköisillä leikkauksilla voidaan saada nopeasti aikaan paljon haittaa työllisyyden parantamiseen.
Hallituksen esityksen mukainen sairauspäivärahan leikkaus ei kohdistu vain hyvätuloisiin, vaan koskee myös matalapalkkaisia lähihoitajia. Esimerkiksi 35 000 euron vuositulot tienaava lähihoitaja saisi leikkauksen myötä n. 300 euroa vähemmän sairauspäivärahaa kuin nykytilanteessa. Tämä tarkoittaa bruttotulojen laskua yli tuhannella eurolla työntekijän jäädessä sairauspäivärahalle.
Leikkaus vaikuttaa eniten aloihin, joissa sairastavuus on korkeampaa, kuten sosiaali- ja terveysalaan sekä varhaiskasvatusalaan. Riski työtapaturmalle on korkea ja työtapaturmien määrä on kasvanut entisestään viime vuosina. Näillä aloilla on runsaasti myös tuki- ja liikuntaelinvaivoja, eikä työtä ole mahdollista tehdä fyysisesti rajoittuneella työkyvyllä.
– Pakolliset menot eivät tyypillisesti ainakaan alene sairastumisen myötä, huomauttaa SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg. – Tilanne saattaa olla jopa päinvastainen, sillä sairastumisesta aiheutuu usein lääke- ja muita kustannuksia. Pitkä sairausloma on jo nyt taloudellisesti vaikea erityisesti matalapalkkaisille työntekijöille ja leikkaus heikentää heidän tilannettaan entisestään.
– Hallituksen perustelu sairauspäivärahan leikkaamista työllisyyden lisäämisellä on järjetön, sanoo Inberg. – Työntekijä ei voi vaikuttaa siihen, onko hän työkyvyttömyyden vuoksi poissa työstä, eikä työkyvyttömyys ole työntekijän oma valinta. Joko hallitus ei usko, että etuutta saavien työkyvyttömyys on todellista tai sitten he eivät välitä siitä vahingosta, mitä taloudellisista syistä kesken jäänyt kuntoutuminen voi työntekijälle, hänen työyhteisölleen ja loppujen lopuksi koko yhteiskunnalle, aiheuttaa.
Hallitus on toteuttanut sairauspäivärahan leikkaamisen ohella myös muita leikkauksia. SuPer on huolissaan myös siitä, onko leikkausten yhteisvaikutuksia arvioitu riittävästi ja tulevatko ne johtamaan ennemminkin yhteiskunnan kustannusten kasvuun ihmisten toimeentulo-ongelmien lisääntyessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi InbergPuheenjohtaja
Puh:040 705 9115Kuvat

Linkit
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry
SuPeriin kuuluu noin 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Mediakutsu: Työperäinen maahanmuutto – sote-alan hopealuoti? -tilaisuus Pikkuparlamentissa 1.10.12.9.2025 11:11:38 EEST | Kutsu
Tervetuloa Hyvinvointiala Hali ry:n ja Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin aamiaistilaisuuteen Eduskunnan Pikkuparlamenttiin keskiviikkona 1.10. klo 8.30–10.00. Käsittelemme tilaisuudessa kansainvälisen rekrytoinnin mahdollisuuksia ja haasteita sote-alan näkökulmasta.
SuPerin Inberg: Laadukasta varhaiskasvatusta tarvitaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan8.9.2025 05:00:00 EEST | Tiedote
Lapsiperheköyhyys lisääntyy ja useampi kuin joka kymmenes lapsi elää pienituloisessa perheessä. Kokonaan perusturvan varassa elävistä henkilöistä lapsia on jo joka viides. SuPer muistuttaa päättäjiä pitämään huolta lapsista ja nuorista.
SuPerin Inberg budjettiriihestä: Pienituloisten mahdollisuus kohtuuhintaiseen asumiseen heikkenee3.9.2025 08:43:14 EEST | Tiedote
Hallituksen budjettiriihessä tehtiin leikkauspäätöksiä, joista pääosa tulee voimaan vuonna 2027. Merkittävin leikkauspäätös oli valtion tukeman asuntotuotannon korkotukivaltuuden pienentäminen 365 miljoonalla eurolla vuodesta 2027 alkaen. Se merkitsee, että tulevina vuosina voidaan rakentaa entistä vähemmän uusia kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.
Hyvinvointialueiden rahapula ei oikeuta lakien rikkomiseen1.9.2025 05:00:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueiden taloudellinen tilanne on haastava, mutta se ei anna lupaa rikkoa eri laeissa säädettyjä hyvinvointialueita pakottavia lainsäännöksiä. Oikeuskansleri on viime huhtikuussa ottanut tiukan linjan hyvinvointialueiden päättäjien vastuusta ja korostanut, että rahapula ja henkilöstön lomautukset eivät oikeuta lakien rikkomiseen.
SuPer ja Tehy esittävät Else-Mai Kirvesniemeä STTK:n puheenjohtajaksi29.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
SuPer ja Tehy esittävät varatuomari Else-Mai Kirvesniemeä STTK:n puheenjohtajaksi. Else-Mai Kirvesniemellä on vahva osaaminen edunvalvontatehtävistä sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta. Hän työskentelee Tehyn toiminnanjohtajana yhdeksättä vuotta. Aiemmin hän työskenteli 15 vuotta lakimiehenä, lakiasianpäällikkönä ja edunvalvontajohtajana Ammattiliitto Prossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme