Lounais-Suomen aluekatsaus 1–6/2024: Finnveran rahoitus pk- ja midcap-yrityksille laski ja investoinnit romahtivat Varsinais-Suomessa, Satakunnassa rahoitus kasvoi selvästi – Pk-yritysten odotukset saattavat muuttua telakan uutisten myötä
Finnvera rahoitti Lounais-Suomen pk- ja midcap-yrityksiä tammi-kesäkuussa yhteensä 105 miljoonalla eurolla (93). Maakuntien välillä erot yritysten näkymissä jakautuivat poikkeuksellisen suuriksi. Positiivisen edellisvuoden jälkeen rahoitus Varsinais-Suomen yrityksille laski selvästi ja investointien rahoitus romahti noin 40 prosenttia alkuvuonna. Satakunnassa rahoitus sen sijaan kasvoi, ja alueen veturina toimivat alkuvuonna erityisesti teollisuusyritykset, joille myönnetty rahoitus lähes 2,5-kertaistui. Rahoituskysyntä näyttää jäävän maltilliseksi loppuvuonna. Yritysten kannattaisi kuitenkin tarttua ensimmäisiin merkkeihin talouden käänteestä. Turun telakan uutisoima alustilaus mahdollisine optioineen on erittäin tervetullut myös alueen pk- ja midcap-yritysten näkökulmasta.

Finnvera myönsi Varsinais-Suomen pk- ja midcap-yrityksille alkuvuonna rahoitusta 48 miljoonaa euroa (57). Laskua edellisvuoden vastaavasta ajasta oli 16 prosenttia. Satakunnan yrityksille rahoitusta myönnettiin 57 miljoonaa euroa (35), ja kasvua oli 60 prosenttia edellisvuodesta.
− Alkuvuosi oli Lounais-Suomessa kaksijakoinen. Poikkeuksellisesti rahoitusta myönnettiin Satakunnassa enemmän kuin Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomen vaisua rahoituskysyntää selittää suurten hankkeiden puute. Etenkään suuria investointeja ei ollut rahoituksessa laisinkaan. Satakunnan rahoitusta kasvatti etenkin yritysten tilauksiin ja toimituksiin liittyvät rahoitustarpeet, sanoo Finnveran aluejohtaja Seija Pelkonen.
Suuria teollisia investointeja ei ollut alkuvuonna Varsinais-Suomessa – odotukset voivat kääntyä telakan uutisten myötä
Teollisuusvaltaisessa Varsinais-Suomessa teollisten toimialojen rahoitus aleni alkuvuonna lähes kolmanneksen ja erityisesti metallituotteiden valmistuksen rahoitus peräti 57 prosenttia. Kokonaisuutena Finnveran rahoitus maakuntaan oli alkuvuonna alimmillaan viiteen vuoteen.
Investointien rahoitus suorastaan romahti tammi−kesäkuussa, ja Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa osarahoittamien investointien arvo laski 38 miljoonaan euroon edellisvuoden 62 miljoonasta eurosta. Myös viennin rahoitus laski rajusti eikä alkuvuodesta rahoitettu yhtäkään suurta vientikauppaa.
− Muutos edellisvuoteen näyttää rajulta erityisesti teollisuuden rahoituksessa, investoinneissa ja viennissä, mutta sitä saattaa selittää osaltaan ajallinen vaihtelu. Viime vuoden vastaavana aikana Varsinais-Suomessa tehtiin yksittäisiä suuria teollisuusyritysten rakennusinvestointeja ja vientikauppoja, joita tänä vuonna ei ole ollut lainkaan. Eilinen uutinen telakan alustilauksesta ja optioista mahdollisiin uusiin tilauksiin on tervetullut myös alueen pk- ja midcap-yrityksille, sillä parhaimmillaan tiedossa olisi silloin työtä useiksi vuosiksi eteenpäin. Alihankintaketjun kautta telakan vaikutus alueen teollisuuteen on mittava, Pelkonen sanoo.
Satakunnassa rahoitettiin yritysten toimituksia ja vientikauppaa – investointien rahoitus laski
Satakunnassa teollisuus oli veturitoimiala, jolle kohdistunut rahoitus, 32 miljoonaa euroa, kasvoi alkuvuonna peräti 147 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajasta.
− Satakunnassa rahoitusta kasvattivat etenkin yritysten kauppoihin ja toimituksiin sekä vientikauppoihin liittyvät rahoitustarpeet, kuten toimitussopimuksiin liittyvät vakuudet. Se kertoo yritysten liiketoiminnan aktiivisuudesta. Myös käyttöpääomarahoitus kasvoi edellisvuodesta. Investointien rahoitus sen sijaan laski selvästi, mikä johtuu osittain yrityskauppojen vähäisyydestä, Pelkonen kertoo.
Pelkosen mukaan yrityskauppojen ja omistajanvaihdosten rahoitus näyttää olevan Lounais-Suomessa vakiintumassa melko alhaiselle tasolle.
Sen sijaan midcap-kokoluokan yritysten vientikauppojen rahoituksessa Finnveralla on etenkin Satakunnassa merkittävä rooli.
− On erittäin positiivista, että yrityksillä on vientikauppoihin liittyviä rahoitustarpeita, sillä se kertoo siitä, että yritykset ovat saaneet tai saamassa vientitilauskantaa.
Talouden käänteeseen kannattaa tarttua ensimmäisten joukossa
Seija Pelkosen mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että loppuvuosi tulee olemaan maltillinen rahoituksen kysynnän suhteen. Vaikka korkotaso on hiukan laskenut, edelleenkin se saattaa jarruttaa etenkin niitä investointeja, joita yritykset voivat lykätä.
− Kannustamme kuitenkin tarttumaan ensimmäisiin merkkeihin talouden käänteestä, sillä usein ne yritykset, jotka ovat ensimmäisinä liikkeellä, hyötyvät myös kasvupyrähdyksistä eniten. Kannustamme myös hyödyntämään vihreään siirtymään liittyvää kasvupotentiaalia. Lounais-Suomessa haetaan edelleen vaisusti Finnveran digi- ja ilmastolainoja. Olisi toivottavaa, että vihreän siirtymän investointeja ja hankkeita ei lykättäisi liian myöhään. On väistämätöntä, että hiilineutraalisuusvaateet kasvavat tulevaisuudessa ja yritykset, jotka eivät ole vauhdissa mukana, häviävät kilpailun markkinoilla, Pelkonen sanoo.
Kehitteillä on myös uusia rahoitustuotteita, esimerkiksi syksyn aikana valmisteltavassa lainaohjelmassa huomioidaan erityisesti pienten yritysten rahoitus.
− Haluamme varmistaa yritysten rahoituksen saatavuuden myös kasvun käynnistyessä ja markkinatilanteen muuttuessa.
Lisätiedot:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Seija Pelkonen, aluejohtaja, Länsi-Suomen alue, Finnvera, puh. 029 460 2620
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Rahoitus Icon 4 -risteilyaluksen rakentamiseen varmistunut – ”Valtava merkitys suomalaiselle meriteollisuudelle”31.5.2025 13:27:20 EEST | Tiedote
Finnvera on päässyt neuvottelutulokseen Icon 4 -aluksen rahoituksen ehdoista. Tämä mahdollistaa Royal Caribbean Groupille tilauksen lopullisen vahvistamisen. Hanke tuo toivottua jatkuvuutta suomalaiselle laivanrakennusteollisuudelle, sanoo Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä. Alus- ja telakkasektorin strateginen merkitys on kasvussa geopoliittisten muutosten ja huoltovarmuustekijöiden myötä.
Kutsu webinaariin: Suomen talous vaatii uudistumista, mutta miten? Finnveran Rahoitus & kasvu LIVE ke 4.6. klo 9-1028.5.2025 08:45:00 EEST | Kutsu
Finnvera järjestää Rahoitus & kasvu LIVE -webinaarin Suomen talouden näkymistä ja uudistumistarpeista. Keskustelemassa osastopäällikkö, ylijohtaja Mikko Spolander VM:sta, toimitusjohtaja Heli Hytönen Kasvuryhmästä ja toimitusjohtaja Juuso Heinilä Finnverasta. Webinaarin juontaa pääekonomisti Mauri Kotamäki.
Finnvera laski liikkeeseen miljardin dollarin joukkovelkakirjalainan27.5.2025 09:30:27 EEST | Tiedote
Finnvera laski liikkeeseen 1 miljardin dollarin joukkovelkakirjalainan 22.5.2025. Elokuussa 2030 erääntyvä yli 5 vuoden pituinen laina on Finnveran ensimmäinen liikkeeseenlasku vuonna 2025 ja ensimmäinen USD-määräinen liikkeeseenlasku vuoden 2023 jälkeen.
Turun telakan vaikuttavuus hankintaketjulleen merkittävä – Nostaa verkoston yritysten jalostusarvoa29.4.2025 12:17:41 EEST | Tiedote
Veturiyritysten merkitys oman alueensa ja toimialansa elinvoimalle on suuri. Meriklusterilla Meyer Turun telakan vaikutus heijastuu laajasti alihankintaverkostoon ja nostaa verkoston yritysten jalostusarvoa ja työllisyyttä. Telakan alihankkijoiden liikevaihdon kasvun arviointiin liittyy enemmän epävarmuutta. Tämä käy ilmi telakan hankinnoista tehdystä selvityksestä. Viennin rahoituksen kannalta merkittävä alus- ja telakkateollisuus on strategisesti tärkeä teollisuudenala, jonka rooli Suomessa on jälleen kiinnostuksen kohteena myös geopoliittisista syistä.
Finnvera: Trumpin tullishokki isoin pitkään aikaan, mutta paniikkimielialakin on vaarallista – Näin vientiyritys voi suojautua riskeiltä ja vaikutuksilta4.4.2025 13:30:09 EEST | Tiedote
Suomen vienti Yhdysvaltoihin voi laskea Donald Trumpin ilmoittamien tuontitullien takia 20 prosentilla, mikä voi tehdä loven bruttokansantuotteeseen lyhyellä aikavälillä. Vaikutukset ovat myös välillisiä ja voivat ulottua esimerkiksi toimitusketjujen tai ulkomaisille ostajille kasautuvien vaikeuksien kautta suomalaiseen vientiyritykseen asti. Toisaalta pk-yritysten näkymät kotimaassa ovat piristyneet ja rahoituksen kysyntä kasvussa, mikä tukee talouden näkymiä. Myös vientiyrityksille on aukeamassa vaihtoehtoja Euroopasta ja uusilta markkinoilta, muistuttaa Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme