Opintoputki suljetaan korjaustöiden vuoksi lokakuussa
26.9.2024 10:17:34 EEST | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy uusii Helsingin yliopiston metroasemalle Yliopistonkadulta johtavan Opintoputken lattian sulanapitojärjestelmät. Opintoputki suljetaan korjaustöiden vuoksi maanantaina 7.10.2024.
Remontissa uusitaan sulanapitojärjestelmien lisäksi myös käytävän lattia lämmitettävältä osuudelta. Remontti parantaa merkittävästi turvallisuutta, kun kulkureitti pysyy sulana talviaikaan. Opintoputken lattia on ollut siihen kulkeutuneen lumen vuoksi talvisin liukas.
Työt aloitetaan maanantaina 7.10., jolloin Opintoputki suljetaan. Työmaa-alue sulkee tunnelin Opintoputken ulko-ovilta parkkihalliin vievän hissin oville saakka. Kulku parkkihalliin on käytössä normaalisti. Työt valmistuvat tämänhetkisen arvion mukaan joulukuun loppupuolella.
Opintoputki on Yliopistonkadulta metroaseman lippuhallitasolle johtava tunneli. Opintoputken sulkemisen jälkeen metroasemalle pääsee Yliopistonkadulta Vuorikadun tai esteettömästi Mikonkadun kautta. Esteetön kulku metroasemalle on käytössä töiden aikana vain Kaisaniemenkadun sisäänkäyntien kautta.
Hissit ovat käytössä Kaisaniemenkadun sisäänkäynneillä A ja B.
Yhteyshenkilöt
Hannu NauhaKaupunkiliikenne Oy, kiinteistöpäällikkö
hannu.nauha@kaupunkiliikenne.fiHSL, viestinnän päivystys
Puh:040 163 2818Kuvat

Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Tapiolan asemalla metrolaiturin lyhyet liukuportaat suljetaan vuorotellen 20.7.-16.8.15.7.2026 10:29:20 EEST | Tiedote
Paloilmaisinjärjestelmän huoltotyöt Tapiolan metroasemalla jatkuvat. Työt etenevät asemalla vaiheittain, jotta matkustajille aiheutuva haitta jäisi mahdollisimman vähäiseksi.
Itäkeskuksen tulevan joukkoliikenneterminaalin toivotaan olevan sujuva ja turvallinen26.6.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy teetätti käyttäjätutkimuksen, jossa selvitettiin käyttäjien toiveita tulevalle uudelle Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalille. Syksyllä käynnistyy arkkitehtuurikilpailu Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalin suunnittelusta.
Sateenkaariratikan kyydissä Pride-kulkueessa tänä vuonna Sateenkaariseniorit24.6.2026 09:27:10 EEST | Tiedote
Viime vuodesta asti katukuvaa on ihastuttanut Kaupunkiliikenteen sateenkaariratikka, joka pääsee tänäkin vuonna avaamaan Helsinki Pride -kulkueen Aleksanterinkadulla lauantaina 27.6. klo 12. Kaupunkiliikenne on kolmatta vuotta Helsinki Priden virallinen Working with Pride -kumppani.
Kalasatamassa Junatien metrosillan työmaalla tehdään louhintoja – pienet viivästykset metroliikenteessä mahdollisia17.6.2026 13:31:34 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy uusii Junatien metrosiltaa. Työmaalla aloitetaan louhintaan liittyvät poraukset keskiviikkona 17.6. ja tämän jälkeen räjäytystyöt maanantaina 22.6. Työmaalla louhitaan kalliota uuden sillan välitukien rakentamisen takia.
Kuljettajakoulutukset alkavat Kruunusilloilla heinäkuussa17.6.2026 10:36:03 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy aloittaa kuljettajakoulutukset Kruunusiltojen raitiotieradalla heinäkuussa. Lähes 600 raitiovaununkuljettajaa perehdytetään uuteen rataan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme