Lidl avaa 205. myymälänsä – Tuusulan Hyrylässä vietetään avajaisia 3.10.
Lidl avaa 205. myymälänsä torstaina 3.10. Tuusulan Hyrylään. Kiinteistöä on remontoitu vuoden alusta saakka uusimman ilmeen mukaiseksi Lidl-myymäläksi, joka käyttää ainoastaan uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä. Odotetun myymälän avajaisia juhlitaan 3.10. aamukahdeksasta alkaen.
Tuusulaan on toivottu toista Lidliä jo pitkään. Uusi Lidl-myymälä sijaitsee keskeisellä sijainnilla Tuusulanväylän varrella Hyrylän kaupallisten palveluiden alueella.
Hyrylän myymälä on uusimman Lidl-ilmeen mukainen. Myymälä on värimaailmaltaan vaalea, ja mukavuutta asiointiin tuo muun muassa leveät käytävät sekä opasteet. Lisää tilan tuntua Hyrylän myymälään tuo myymälätilan korkeus, kun myymälässä ei ole alakattoa. Hedelmät ja vihannekset löytyvät heti sisääntulosta, kuten myös osa viikon tarjoustuotteista. Suomalaisten rakastama paistopiste löytyy myös Hyrylän myymälästä, samoin kuin tutut kotimaiset tuotteet sekä kansainväliset herkut. Nopeutta asiointiin tuovat myös neljä pikakassaa.
– On mahtavaa päästä palvelemaan kasvavaa asiakaskuntaamme Tuusulassa entistä paremmin! Hyrylän myymälässä on panostettu siihen, että asiakkaan kaupassakäynti olisi mahdollisimman miellyttävä ja sujuva kokemus. Odotan innolla, että tuusulalaiset ja kauempaakin ostoksille tulevat pääsevät näkemään uuden, upean myymälämme, iloitsee myyntipäällikkö Jyri Honkanen.
Avarassa ja valoisessa Lidlissä on noin 1300 m² myyntipinta-alaa. Asiakkaiden käytössä on ulkona 22 parkkipaikkaa ja parkkihallissa 114. Myymälässä on Postin Smartpost-automaatti asiakkaiden verkko-ostoksia varten. Asiakkaita palvelee noin 20 kaupan alan ammattilaista, ja myymäläpäällikkönä toimii Jasmin Rantanen.
– Täällä on ollut kova touhu päällä, kun olemme laittaneet paikkoja kuntoon ja tuotteita hyllyille. Nyt pitkän työn tulos alkaa olla näkyvillä ja on mahtavaa päästä avaamaan myymälä vanhoille ja uusille asiakkaillemme. Meillä on huomiselle tiedossa kivoja avajaisyllätyksiä, ja toivotan kaikki tervetulleiksi piipahtamaan paikan päällä! kertoo Rantanen.
Lidl Hyrylä
Aukioloajat: ma-la klo 8-21, su klo 9-21
Osoite: Pysäkkikuja 1, 04300 Tuusula
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintä
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiTietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5600 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Lidl panostaa ilmastotyöhön ja tavoittelee nettonollaa 2050 mennessä3.10.2024 07:36:00 EEST | Tiedote
Lidl panostaa kunnianhimoiseen ilmastotyöhön toimitusketjuissaan ja sitoutuu nettonolla-tavoitteeseen vuoteen 2050 mennessä. Lidlin vahva sitoutuminen kestävään liiketoimintaan ja ilmastotyöhön on osa ketjun kansainvälistä ilmastostrategiaa. Kansainvälisesti Lidl on jo pystynyt vähentämään kasvihuonepäästöjään 52 prosentilla vuoteen 2019 verrattuna.
Lidl ottaa käyttöön 20 prosentin alennuksen punalappuihin1.10.2024 13:41:28 EEST | Tiedote
Punalaputettujen tuotteiden osto on valtavirtaistunut ja on nykyisin arkipäivää. Lidl laittaa tuotteet alennukseen poikkeuksellisen aikaisin: monien kylmätuotteiden kohdalla jo kuusi päivää ennakkoon tai kuivatuotteen kohdalla jopa monta kuukautta ennakkoon. Lokakuun alusta alkaen näiden tuotteiden alennus on ensin 20 prosenttia, ja osa tuotteista saa viimeisenä myyntipäivänä 50 prosentin alennuksen.
Hinnat ja halvin ruokakauppa kiinnostavat – entäpä vastuullisuus? Mikä ruokakauppa on reiluin?30.9.2024 13:15:00 EEST | Tiedote
Hinnat kiinnostavat kuluttajia ja kilpailu halvimmasta ruokakaupasta käy kiivaana. Kiinnostaako vastuullisuus samaan tapaan kuluttajia, ja miksi reiluimmasta ruokakaupasta ei tehdä samaan tapaan vertailuja kuin halvimmasta ruokakaupasta? Jos halvimman ostoskorin sijaan vertaillaan reiluinta ostoskoria, mikä ruokakauppa on voittaja?
Muovikasseja ostetaan yhä liikaa – kääntäisikö ”kestokassikalja” muovikassien kulutuksen laskuun?27.9.2024 07:45:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset ostavat liikaa muovikasseja. EU:n yhteisenä tavoitteena on, että vuoden 2025 loppuun mennessä muovikasseja ostetaan vuodessa alle 40 kappaletta kansalaista kohden. Suomi on tästä vielä kaukana: suomalaiset käyttävät keskimäärin 62 muovikassia vuodessa. Vuoden takaisia tilastoja tarkasteltaessa touko-elokuu nousee esiin ajankohtana, jolloin muovikasseja ostettiin Lidleistä eniten.
Ikuisuuskiistaan ratkaisu: mikä on vastuullisin kassi ostosten kantamiseen?23.9.2024 08:45:42 EEST | Tiedote
Monia kuluttajia mietityttää, mikä on ympäristön kannalta paras vaihtoehto ostosten kantamiseen. Onko kestokassi, muovikassi vai paperikassi paras? Muovi leimataan usein pahikseksi, mutta onko kierrätysmuovista ja roskapussina käytettävä muovipussi oikeasti huono vaihtoehto?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme