Yrittäjägallup: Pk-yritysten näkymissä käänne parempaan
11.10.2024 10:45:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Yritysten taloustilanne on hieman parantunut alkusyksystä. Lähes puolet Yrittäjägallupiin vastanneista pk-yrityksistä arvioi tilanteensa hyväksi.

Pk-yritysten arvio omasta taloudellisesta tilanteestaan on hieman parantunut, kertoo tuore Yrittäjägallup. 49 prosenttia pk-yrityksistä arvioi, että niiden tilanne on hyvä. Elokuun Yrittäjägallupissa osuus oli 45 prosenttia.
Huonoksi tilanteensa arvioi 19 prosenttia yrityksistä. Tämä osuus oli sama elokuussa.
– Käänne on käsillä, mikä lupaa hyvää monille yrittäjille eri puolilla Suomea. Tilanne on kuitenkin edelleen herkkä ja hauras, eikä maailmalta tarvita huonoja uutisia, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
– Yrittäjillä on enemmän optimismia kuin aikoihin. Viimeksi huhtikuussa 2023 oli näin paljon yrityksiä, jotka uskoivat näkymien paranevan.
Yrittäjägallupiin vastasi 25.9.–1.10.2024 aikana 1 154 mikro- ja pk-yritysten edustajaa. Vastaajista 45 prosenttia oli yksinyrittäjiä.
Yleistilanne yhä heikko
Yleistilanne on pienestä käänteestä huolimatta kuitenkin edelleen heikko. Esimerkiksi elokuussa 2023 58 prosenttia pk-yrityksistä arvioi tilanteensa hyväksi.
Toimialoista huonoin tilanne on kaupassa, jossa joka neljäs yritys on heikossa tilanteessa. Osuus on hieman kasvanut syksyn aikana.
Hyvässä tilanteessa olevien yritysten suurin osuus on rakentamisessa, jossa 58 prosenttia arvioi tilanteensa hyväksi. Osuus on hieman kasvanut elokuusta.
– Rakentamisessa on ollut pitkään vaikeaa, mutta on myönteistä, että alan yrityksistä 58 prosenttia kuitenkin kertoo hyvästä tilanteesta, toimitusjohtaja Pentikäinen sanoo.
Näkymä tulevaan parantunut
Alueellisesti eniten hyvässä tilanteessa olevia yrityksiä on Itä-Suomessa. Hyväksi tilanteensa arvioi 56 prosenttia itäsuomalaisista vastaajista. Huonossa tilanteessa olevia on eniten Uudellamaalla (pois lukien pääkaupunkiseutu), jossa osuus on 26 prosenttia.
Myös näkymät tulevasta ovat parantuneet. 33 prosenttia pk-yrittäjistä arvioi, että yrityksen taloudellinen tilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Elokuussa vastaava osuus oli 29 prosenttia. Tilanteen arvioi heikkenevän 20 prosenttia. Elokuussa vastaava osuus oli 19 prosenttia.
Parhaimmat näkymät ovat yli kymmenen työllistävillä, nuorilla yrittäjillä, teollisuusyrityksillä ja Pohjois-Suomen yrityksillä. Vähiten hyviä näkymiä on Itä-Suomessa.
– Nuorilla yrittäjillä näkymät ovat selvästi paremmat kuin ikääntyneillä. Ehkä heillä on ollut enemmän rohkeutta ja osaamista kehittää uutta hyödyntäen uusinta teknologiaa, Pentikäinen arvioi.
– Pohjois-Suomessa näkymät ovat paremmat kuin muualla. Pohjoista nostavat matkailu, mineraalit, maanpuolustus ja metsätalous. Nato-jäsenyys on tuonut paljon lisää harjoituksia ja myös joitakin infrainvestointeja.
Kaupan alalla joka neljäs pk-yrittäjä arvioi näkymien heikkenevän seuraavan vuoden aikana. Kaupan näkymät ovat selvästi heikoimmat päätoimialoista.
– Kaupan alalla on rakenteellisia haasteita. Verkkokaupan kasvu, maassamuutto ja kuluttajien epäluottamus vaikuttavat veronkorotusten ohella monen erikoiskaupan yritykseen.
Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.
Näin kysyttiin
Yrittäjien Verianilla teettämään tutkimukseen vastasi 1 154 pk-yritysten edustajaa 25.9.−1.10.2024.
Tutkimustulosten luottamusväli on 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Suomen arvostetuin yrittäjäpalkinto kolmelle yritykselle – Kolmikkoa ohjaa rohkeus uudistua17.10.2026 22:05:00 EEST | Tiedote
Valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot jaettiin lauantaina 17. lokakuuta kolmelle yritykselle. Tunnustuksen saivat suojavarusteita viranomaiskäyttöön valmistava CPE Production Oy, maanalaisen rakentamisen teknologioihin sekä laitteisiin erikoistunut Normet Group Oy ja matkailualan yritys SantaPark Arctic World. Fennia ja Suomen Yrittäjät luovuttivat perinteikkään ja arvostetun palkinnon Valtakunnallisten yrittäjäpäivien juhlagaalassa Lahdessa.
Hoitoa, kirkkotaidetta ja käsityöjuustoja – vuoden yrittäjäpalkinnot menivät määrätietoisille uudistajille17.10.2026 20:45:00 EEST | Tiedote
Hoivayrityksen luonut Samuli Mattila on valittu Vuoden nuoreksi yrittäjäksi. Valtakunnallisen Vuoden yksinyrittäjä -palkinnon saa suomalaisia kirkkoja rikastuttanut tekstiilitaiteilija Helena Vaari-Silventoinen, ja Vuoden maahan muuttanut yrittäjä on sveitsiläisestä juustoperinteestä ponnistavan perheyrityksen rakentanut Peter Dörig.
Yrittäjägallup: Pk-yritysten taloustilanne kohentunut, näkymät heikentyneet syksyn aikana17.10.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Pk-yritysten taloustilanne on hieman parantunut, osoittaa Yrittäjägallup. – Viime aikoina nähty talouden kasvu alkaa näkyä yritysten tilanteessa. Se on erittäin tervetullutta monen vaikean vuoden jälkeen. Parantuminen on jatkunut koko vuoden 2026, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Stina Siikonen Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi16.10.2026 16:45:59 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja on Stina Siikonen Varsinais-Suomesta. Varapuheenjohtajiksi valittiin Anne Niemi Etelä-Pohjanmaalta ja Janne Lintukorpi Hämeestä. Yrittäjien valtuuston puheenjohtajana jatkaa Mari Laaksonen Helsingistä ja varapuheenjohtajaksi valittiin Janne Vuorinen Pirkanmaalta.
Yrittäjät: Osinkoverotuksen kiristys olisi myrkkyä kasvulle16.10.2026 10:01:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät on erittäin huolissaan valtiovarainministeriössä valmistelluista ehdotuksista kiristää listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusta. Keskustelussa on väläytetty ratkaisuja, jotka eivät huomioi yrittäjäriskiä tai kaksinkertaisen verotuksen ongelmaa eivätkä kannusta yrittäjyyteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme