Hallitustiedote: Ensi vuoden budjetti ja toimintasuunnitelma hyväksytty – pelipassien määrä nousussa
5.12.2024 16:00:00 EET | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote
Salibandyliiton hallitus oli koolla keskiviikkona 27.11. Kokous oli kuluvan vuoden 15.
Toiminnanjohtajan kuukausikatsaus
Kokous oli ensimmäinen, jossa 14.10. toiminnanjohtajana aloittanut Riku Tapio piti hallitukselle kuukausikatsauksen. Katsaus piti sisällään seuraavaa:
- Käytiin lävitse jäsen- ja pelipassimäärien kehitystä viimeisen vuoden aikana. Laskennallinen jäsenmäärä salibandyseuroissa tai seurojen salibandyjaostoissa oli marraskuussa 2024 yli 57 200 henkilöä, kun kyseinen luku vuosi sitten samassa ajankohdassa oli noin 58 300 henkilöä. Salibandyseurojen määrä on noussut viime vuodesta hiukan ja niitä on nyt 706.
- Lunastettuja pelipasseja marraskuun lopulla (til. 26.11.) oli 45 139 kappaletta. Tässä on nousua vuoden takaiseen noin 800 kappaletta.
- Salibandyliiton talouden kokonaistuloksen ennuste kuluvana vuonna näyttää 66 000 euron ylijäämää. Talousarviovaiheessa vuoden tulos asetettiin 75 000 euroa ylijäämäiseksi. Tarkka tulos selviää tilikauden päättymisen (31.12.2024.) jälkeen vuoden 2025 alussa.
- Esiteltiin Turussa ja Raumalla 18.–20.10. järjestetyn miesten ja U19-miesten Euro Floorball Tour -tapahtuman loppuraportti. Tapahtuma onnistui taloudellisesti ennakoitua paremmin. Yhteistyö seurojen kanssa mahdollisti seuroille merkittävän tulon. Suomen miesten maajoukkueen kolmen ottelun yleisökeskiarvo oli 1741 katsojaa ja Suomen U19-mieten otteluiden 610 katsojaa. Turnauksessa Suomi kohtasi Ruotsin, Sveitsin ja Tshekin.
Talous ja hallinto
- Salibandyliiton yleisavustushakemus vuodelle 2025 on jätetty Opetus- ja kulttuuriministeriöön.
- Hyväksyttiin Salibandyliiton vuoden 2025 talousarvio ja toimintasuunnitelma. Ensi vuoden talousarvion loppusumma on noin 11 miljoonaa euroa eli saman verran kuin tänä vuonna. Taloudellinen tulostavoite vuodelle 2025 on asetettu noin 30 000 euroa ylijäämäiseksi.
- Päätettiin, että puheenjohtaja edustaa Salibandyliittoa lauantaina 30.11. Olympiakomitean syyskokouksessa. Kokouksessa valittiin puheenjohtaja ja hallitus tulevaksi nelivuotiskaudeksi. Salibandyliitto tuki Petteri Kilpisen valintaa puheenjohtajaksi monien muiden lajiliittojen tavoin.
- Todettiin, että tulevien kotikisojen MM2026 ja MM2027 kisaorganisaation rakentaminen tulee aloittaa piakkoin. Valtuutettiin toiminnanjohtaja aloittamaan kisaorganisaation rakentaminen ja tarvittavat rekrytoinnit ja mahdollinen olemassa olevien henkilöstöresurssien osoittaminen tehtävään.
- Hyväksyttiin vuoden 2025 matkustussäännöt ja valtionhallinnon määrittämät korvaukset.
Valtakunnallinen kilpailutoiminta
- Hyväksyttiin sähköpyörätuolisalibandyn sarjamääräykset kaudelle 2024–25.
Alueellinen pelitoiminta
- Merkittiin tiedoksi alueellisen pelitoiminnan tilannekatsaus.
- Erotettiin kuusi jäsenseuraa seuralta tulleen eroilmoituksen perusteella, kaksi maksamattomien sarjamaksujen vuoksi ja yksi toiminnan lakattua jo aiemmin.
Huippu-urheilu
- Toimintasääntöjen mukaisesti hallituksen tulee nimetä MM-kisajoukkue. Vahvistettiin MM-kisajoukkue päävalmentaja Esa Jussilan esityksen mukaisesti. Joukkueesta voit lukea täällä.
Kansainvälinen toiminta
- Puheenjohtaja antoi suullisen katsauksen ajankohtaisista kansainvälisistä asioista.
- Kansainvälisen salibandyliiton (IFF) yleiskokous pidetään miesten MM-kisojen aikana Malmössä. Kattojärjestön puheenjohtaja- ja hallituksen jäsenvalintojen ohella kokous vahvistaa IFF:n valiokuntien kokoonpanot. Salibandyliitto ehdottaa kaikkia IFF:n valiokuntiin jo kuuluvia suomalaisjäseniä jatkokaudelle, ja lisäksi Mikko Helasta sääntö- ja kilpailuvaliokunnan (Rules and Competition Committee, RACC) tekniseksi delegaatiksi (Technical Delegate). IFF:n valiokunnat näet täällä.
Kokoukseen osallistui hallituksesta 9/10 henkilöä.
Hallituksen seuraava kokous pidetään miesten MM-kisojen yhteydessä Malmössä sunnuntaina 15.12.
Salibandyliiton hallitus: Kaarina Vuori (pj.), Juuso Laamanen (vpj.), Mikko Alanko, Tomi Auremaa, Riikka Henkola, Miko Kailiala, Marko Löija, Mikko Seppälä, Petra Viheriävaara, Tuulia Virhiä.
Salibandyliiton hallitus on liiton varsinaisen kokouksen nimeämä toimielin, joka valvoo ja ohjaa Salibandyliiton toimintaa laaditun strategian mukaisesti. Hallitus koostuu puheenjohtajasta ja vähintään kuudesta (6) ja enintään yhdeksästä (9) jäsenestä. Hallituksen jäsenistä yhtä sukupuolta voi olla enintään kaksi kolmasosaa (2/3). Yksi hallituksen jäsenistä on pelaajia edustavan tahon valitsema.
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Media-akkreditointi: Salibandymiehet kohtaavat Tshekin Tampereella ja Eerikkilässä3.6.2026 12:38:21 EEST | Tiedote
Joulukuun MM-kotikisoihin valmistautuva Suomen miesten salibandymaajoukkue kohtaa Tshekin tuplamaaottelussa 12.-13.6.2026 Tampereella ja Eerikkilässä. Edellisen kerran Suomen miesten maajoukkue on nähty kotiyleisön edessä lokakuussa 2024.
Salibandymiehet kesäkuun Tshekki-otteluihin valittu26.5.2026 10:51:45 EEST | Tiedote
Kotimaassa nähdään kesäkuussakin huippusalibandya, kun Suomen ja Tshekin miehet iskevät yhteen 12.6. Kauppi Sports Centerissä Tampereella sekä 13.6. Eerikkilän urheiluopistolla. Kyseessä on samalla joulukuun MM-kotikisojen kakkosareenan koeponnistus. Ottelut nähdään suorina myös SalibandyTV:ssä.
Mauri Kunnas innostui salibandystä – piirsi MM-kisoille kettu-maskotin11.5.2026 12:27:36 EEST | Tiedote
Salibandyn MM-kotikisat 2026 ja 2027 saavat oman virallisen kisamaskottinsa. Maskotin on piirtänyt kirjailija ja kuvittaja Mauri Kunnas. Hän on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista ja rakastetuimmista lastenkirjailijoista.
Ruotsi kaatui jatkoajalla – Suomen U19-naiset juhlivat MM-kultaa!10.5.2026 19:31:58 EEST | Tiedote
Suomen U19-naiset voittivat Italiassa kaikkien aikojen kolmannen maailmanmestaruutensa, kun Ruotsi kaatui loppuottelussa 4-3 Jenna Potinojan jatkoaikamaalilla. Suomi oli tullut varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla tasoihin ilman maalivahtia.
Zara Gauffin-Kauste iski jatkoajalla – Suomen nuoret MM-finaaliin9.5.2026 19:14:02 EEST | Tiedote
Suomen U19-naiset etenivät Italiassa huomiseen ikäluokan MM-finaaliin kaatamalla Tshekin jatkoajalla 6-5. Suomi nousi kahden maalin tappioasemasta tasoihin ja lopulta voittoon Zara Gauffin-Kausteen jatkoaikamaalilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme