Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hyvinvointialueen palveluille viime vuonna suuri tarve
Päijät-Hämeen hyvinvointialue kehitti palveluitaan toisena toimintavuotenaan 2024. Ikääntyneiden palvelujen tarve arvioitiin 4,6 päivässä, pelastuslaitos pelasti vaarasta 94 henkilöä, perhe- ja sosiaalipalvelujen tarve kasvoi ja avosairaanhoidon käynneistä 17 prosenttia hoitui digitaalisesti.
Ikääntyneiden palveluilla onnistunut viime vuosi
Ikääntyneiden palveluiden ja kuntoutuksen toimiala saavutti keskeiset tavoitteensa 2024. Ikääntyneiden palvelutarpeen arviointi toteutui 4,6 päivässä arviointipyynnöstä. Palvelu aloitettiin viiveettä.
Ympärivuorokautiseen palveluun pääsi 24 vuorokauden kuluessa hakemuksen jättämisestä, kun asiakkaalle oli palvelu myönnetty, ikääntyneiden palvelujen ja kuntoutuksen toimialajohtaja Anu Olkkonen-Nikula kertoo.
Kotihoidon piirissä oli vuoden 2024 lopussa 3162 ja ympärivuorokautisessa palveluasumisessa 1920 asiakasta. Uutena palvelumuotona tullut yhteisöllinen asuminen kehittyi positiivisesti ja sen piirissä oli 167 asiakasta.
Terveydenhuollon lakisääteiset hoitoonpääsyajat toteutuivat pääosin, mutta kuntoutuksen palveluissa lasten toimintaterapiassa, lasten puheterapiassa ja lasten neuropsykologinen kuntoutuksessa osa asiakkaista joutuu odottamaan yli hoitotakuun. Myös geriatrian poliklinikalla osalla asiakkaista hoitotakuu ylittyy.
Pelastuslaitoksella liki 4000 pelastustehtävää
Päijät-Hämeen pelastuslaitos pelasti vuonna 2024 vaarasta 94 henkilöä. Onnettomuuksissa oli osallisena kaikkiaan 1472 henkilöä. Pelastetun omaisuuden arvo nousi 64 miljoonaan euroon.
Pelastuslaitos hälytettiin viime vuonna 3982 pelastustehtävälle. Hälytyksistä liikenneonnettomuuksiin liittyi 503, vahingontorjuntatehtäviin 409, ensivastetehtäviin 460 ja maastopaloihin 87. Rakennuspaloista tai rakennuspalovaarasta aiheutuneita pelastustehtäviä oli 202.
– Rakennuspaloja oli vähiten, mitä viimeiseen kymmeneen vuoteen. Päijät-Hämeessä ei ollut viime vuonna myöskään yhtään palokuolemaa. Suunta on oikea, sillä pelastustoimen valtakunnallisena tavoitteena on puolittaa tulipalojen määrä vuoteen 2030 mennessä, vs. pelastusjohtaja Veli-Pekka Niemikallio sanoo.
Onnettomuuksien ehkäisyn tehtävissä päästiin asetettuihin tavoitteisiin. Turvallisuusviestinnällä tavoitettiin 16 % alueen asukkaista, ja pelastuslaitos oli mukana 338 tilaisuudessa. Yrityksiä ja laitoksia valvottiin 1027 kpl. Asuinrakennusten valvontaa tehtiin alkuperäistä suunnitelmaa huomattavasi laajemmin. Asiantuntijapalveluissa kirjattiin 1253 lausuntoa, neuvottelua tai neuvontaa. Yritysten ja laitosten valvonnan asiakaspalautekyselyn perusteella asiakkaat olivat erittäin tyytyväisiä pelastuslaitoksen palveluihin (arvosana 4.8/5).
Perhe- ja sosiaalipalvelujen tarve kasvoi
Perhe- ja sosiaalipalvelujen vuosi 2024 oli taloudellisesti haastava, sillä samalla kun monien palvelujen hinnat nousivat, lisääntyi palvelujen ja tuen tarve, kertoo toimialajohtaja Mika Forsberg. Esimerkiksi lastensuojeluilmoitusten ja hakemusten määrä kasvoi vuodesta 2023 8,5 %. Palvelujen kehittämistyöllä saatu aikaan kuitenkin positiivisia kehityssuuntia mm. mielenterveys ja päihdepalveluissa.
Sosiaalipäivystyksen käynnit kasvoivat 3,5 %. Nousua oli etenkin ikääntyneiden ja vammaispalvelujen sekä päihde- ja riippuvuustyön erityispalvelujen palvelutehtäviin liittyen.
Lastensuojelun palvelutarpeen arvioinneissa oli haasteita, ja 62 % niistä valmistui kolmen kuukauden määräajassa. Forsbergin mukaan toimintoja on organisoitu uudelleen ja tilanne paranemassa, sillä loka-joulukuussa yli 80 % arvioinneista saatiin tehtyä määräajassa.
Lastensuojeluilmoitusten ja hakemusten käsittely toteutui hyvin (96,7 % 7 arkipäivän aikana) ja toimeentulotuen käsittely erinomaisesti (99,3 % 7 arkipäivän aikana). Toimeentulotukea saavien kotitalouksien määrä aleni 7,7 %.
Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten laitoshoidon tarve kasvoi. Myös vammaispalvelujen palvelutarpeet lisääntyivät.
Perustason toiminnan kehittämisellä saatiin psykiatrian lähete- ja käyntimäärät sekä hoitopäivät vähenemään. Lisäksi mielenterveys- ja päihdekuntoutujien ympärivuorokautinen asuminen väheni merkittävästi (-11,5 % vuoteen 2023 verrattuna).
Terveys- ja sairaanhoidossa parannettiin vaikuttavuutta ja hoitoon pääsyä
Terveys- ja sairaanhoitopalvelujen tavoitteena on hoitaa päijäthämäläisten potilaiden kiireellisiä ja kiireettömiä sairauksia mahdollisimman asiakaskeskeisesti.
– Pyrimme hoitamaan potilaita enemmän avohoitona. Digipalveluiden osuus on myös kasvussa, toimialajohtaja Tuomo Nieminen kertoo.
Perusterveydenhuollon avosairaanhoidossa ja suun terveydenhuollossa kontaktimäärät nousivat vuonna 2024 hieman edelliseen vuoteen verrattuna. Avosairaanhoidossa digipalveluiden osuus oli 17 % käynneistä. Hoitoon pääsy oli avosairaanhoidossa kohtalaisen hyvä, ja suun terveydenhuollossa maan parhaita.
Erikoissairaanhoitoon tehtyjen kiireettömien lähetteiden määrä aleni viime vuonna 5 %, mikä kuvastaa Niemisen mukaan myös onnistuneita hoitopolkuja. Erikoissairaanhoidon polikliinisten kontaktien määrä nousi 3 %, vuodeosastojaksoja oli 5 % edellisvuotta vähemmän.
Leikkaustoiminnan osalta vuosi oli kaksijakoinen. Loppuvuoden aikana pitkään hoitoa odottaneiden määrä alkoi selvästi vähentyä, koska leikkaustoiminnan tuottavuutta kyettiin nostamaan.
Synnytysten määrä on lähes kaikkialla Suomessa laskussa. Päijät-Hämeen keskussairaalassa synnytysten määrä nousi viime vuonna (+5 %), koska keskussairaala on yhä suositumpi synnytyspaikka myös alueemme ulkopuolella asuville.
Tarkemmat tilastot Päijät-Hämeen hyvinvointialueen verkkosivuilla (linkki)
Lisätiedot
Anu Olkkonen-Nikula, toimialajohtaja, ikääntyneiden palvelut ja kuntoutus, 044 440 6523
Veli-Pekka Niemikallio, vs. pelastusjohtaja, toimialajohtaja, pelastustoimen palvelut, 044 077 3200
Mika Forsberg, toimialajohtaja, perhe- ja sosiaalipalvelut, 044 719 5630
Tuomo Nieminen, toimialajohtaja, terveys- ja sairaanhoitopalvelut, 050 910 5150
Avainsanat
Linkit
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Evondos-lääkeautomaattien toimintahäiriö korjattu21.3.2025 10:29:15 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kotihoidon asiakkaita koskenut Evondos-lääkeautomaattien toimintahäiriö on korjattu.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Evondos-lääkeautomaateissa havaittu toimintahäiriöitä20.3.2025 19:56:17 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kotihoidon asiakkailla käytössä olevissa lääkeautomaateissa on havaittu toimintahäiriöitä. Häiriöitä alkoi ilmetä sen jälkeen, kun automaattiseen lääkeannostelupalveluun tehtiin huoltotoimenpiteitä aiemmin päivällä. Häiriö on valtakunnallinen. Sen kestosta ei tässä vaiheessa ole tietoa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hyvinvointialue käynnistää tekstinkäsittelijöitä koskevan yhteistoimintamenettelyn20.3.2025 11:50:18 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue käynnistää yhteistoimintamenettelyn, joka koskee kolmeakymmentä toimistopalveluiden tekstinkäsittelijää.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Laaja päivitys potilastietojärjestelmässä saattaa hidastaa toimintoja18.3.2025 10:12:29 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen käytössä olevaan terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmään tehdään laaja päivitys lauantaina 22.3.2025 klo 8 alkaen. Päivityksen on tarkoitus valmistua samana iltana noin klo 23.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Matalan kynnyksen koulu- ja opiskeluterveydenhuollon asiakkaiden chat-palvelu on nyt käytössä10.3.2025 14:11:09 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue on ottanut käyttöön koulu- ja opiskeluterveydenhuollon chat-palvelun. Chat on reaaliaikainen keskustelupalvelu ja toimii Päijät-Sote-sovelluksen verkkoselaimessa. Palvelua voi käyttää ilman tunnistautumista osoitteessa paijatsote.suomisote.fi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme