Oma Häme

Oma Hämeen Hyvinvointisi tueksi –sivusto kokoaa yhteen hyvinvointia tukevat palvelut

Jaa

Uudistunut sivusto avataan kevään aikana asukkaiden käyttöön.

Kuva: Teksti "Uutisia Oma Hämeestä!" ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueen logo. Kolme sydäntä.

Oma Häme ottaa kevään aikana käyttöön uudistuneen Hyvinvointisi tueksi -sivuston. Sivusto kokoaa yhteen osoitteeseen Kanta-Hämeen alueen hyvinvointia ja terveyttä edistävät palvelut ja toiminnan, tietoa hyvinvoinnista sekä itsehoidon vinkkejä.

Tavoitteenamme on, että asukkaat löytävät hyvinvointia ja terveyttä edistävän toiminnan helposti ja että ammattilaiset voivat ohjata asukkaita hyvinvointia edistävään toimintaan.

–  Sivuston kautta voi löytää mahdollisuuksia osallistua oman alueen toimintaan tai tukimahdollisuuksia eri elämäntilanteisiin. Hyvinvointia ja arjen pärjäävyyttä tukevia palveluita löytyy usein myös kunnista, järjestöistä tai seurakunnista, projektipäällikkö Sanna Anttonen kertoo.

Sivustolta voi etsiä hyvinvointia tukevia palveluita, selata alueen palvelumahdollisuuksia tai tutustua lisää hyvinvoinnin edistämisen teemoihin. Asukas voi löytää sivustolta tukea esimerkiksi elintapoihin, mielen hyvinvointiin tai kulttuuriin liittyvissä asioissa.

Sivuston pilottivaihe on ohi ja se julkaistaan osana Oma Hämeen verkkosivuja kevään aikana.

EU-lippu%20ja%20teksti%20%22Euroopan%20unionin%20rahoittama%20%u2013%20NextGenerationEU%22.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Oma Häme julkaisi ensimmäisen sosiaalihuollon digipolkunsa – tukee työnhakijoita matkalla kohti työelämää5.5.2025 13:40:11 EEST | Tiedote

Oma Häme on tänään 5. toukokuuta julkaissut uuden, työhön ja koulutukseen suuntaavan digipolun, joka tarjoaa työnhakijoille konkreettista tukea matkalla kohti työllistymistä tai opintoja. Kyseessä on Oma Hämeen ensimmäinen sosiaalihuollon digipolku, ja sen tavoitteena on vahvistaa asiakkaiden omaehtoista työllistymistä sekä lisätä heidän valmiuksiaan hyödyntää digitaalisia palveluja työnhaussa. Polku kohti aktiivista työnhakua Digipolku tukee asiakkaita löytämään omat motivaation lähteensä ja asettamaan henkilökohtaisia tavoitteita. Asiakas saa viikoittain suunniteltuja ohjeita ja neuvoja, jotka ohjaavat kohti työelämää, koulutusta tai esimerkiksi työkokeilua. Yhteistyö ammattilaisen kanssa jatkuu digipolun aikana, ja asiakas voi viestitellä ohjaajan kanssa turvallisesti palvelun kautta. Digipolun hyödyt asiakkaalle: - Aktivoi ja tukee omatoimisessa työnhaussa - Auttaa rakentamaan selkeän suunnitelman työllistymisen edistämiseksi - Rohkaisee ottamaan vastuuta omasta työllistymispolusta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye