1-vuotias Zemppi on auttanut lukuisia nuoria vuoden aikana
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluyksikkö Zemppi täyttää vuoden 1. maaliskuuta 2025. Zemppi on auttanut vuoden aikana lukuisia 13–21-vuotiaita nuoria, joilla on keskivaikeita mielenterveys- ja päihdeongelmia, sekä antanut tukea heidän perheilleen. Ensimmäiset asiakkaat Zemppi otti vastaan tammi-helmikuussa ennen virallista avaamista.
"Vuoden 2024 tammi-joulukuussa Zempissä kirjattiin 486 asiakasta ja 1 969 tapaamista. Luku on kasvanut tasaiseen tahtiin siitä lähtien, kun Zemppi avasi ovensa", kertoo Zempin esihenkilö Mika Seikku.
Zemppi teki viime vuonna neljän kuukauden ajan asiakaspalautekyselyä. Tulokset olivat myönteiset, kertoo projektisuunnittelija Louise Erolin, joka on ollut mukana kehittämässä Zemppiä.
"Nuorista 94 prosenttia koki täysin tai osittain ajan saamisen Zemppiin helpoksi ja 96 prosenttia koki täysin tai osittain, että häntä kuunneltiin. 65 prosenttia koki täysin tai osittain, että vastaanottokäynnin jälkeen tuli paremmin toimeen tilanteensa kanssa", kertoo Erolin.
Fyysisiä ja digitaalisia palveluita kehitetty
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella on kehitetty mielenterveys- ja päihdepalveluita aktiivisesti.
Hyvinvointialueen hankkeet ja palvelut ovat yhdessä kehittäneet uusia palvelumuotoja. Fyysisiin palveluihin kuuluvat esimerkiksi Kumppanuustalo Myötätuuli ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluyksikkö Zemppi.
Digitaalisia palveluita on myös laajennettu. Esimerkiksi HyVä-digin mielenterveys- ja päihdechat tarjoaa matalan kynnyksen yhteyden sairaanhoitajaan. Chatissa voi keskustella mielenterveyteen, päihteisiin ja muihin riippuvuuksiin liittyvistä asioista.
Mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämiseen on saatu rahoitusta Suomen kestävän kasvun ohjelmasta, jonka rahoitus puolestaan tulee EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU).
Yhteys Zemppiin
Nuori tai hänen huoltajansa voi olla suoraan yhteydessä Zemppiin puhelinaikoina maanantaista perjantaihin kello 10.30–12.00. Zemppiin voi myös tulla ammattilaisen lähettämänä, yhteydenottolomakkeen avulla. Zempin palvelut ovat nuorille ja heidän perheilleen ilmaisia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
viestintä / kommunikationItä-Uudenmaan hyvinvointialue / Östra Nylands välfärdsområde
viestinta@itauusimaa.fiMika SeikkuNuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden esihenkilöItä-Uudenmaan hyvinvointialue / Östra Nylands välfärdsområde
Puh:0404878801mika.seikku@itauusimaa.fiLouise ErolinProjektisuunnittelija, KehittämispalvelutItä-Uudenmaan hyvinvointialue / Östra Nylands välfärdsområde
Puh:0405368682louise.erolin@itauusimaa.fiItä-Uudenmaan hyvinvointialue tuottaa ja järjestää julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut alueellaan, johon kuuluu seitsemän kuntaa: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila ja Sipoo.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Itä-Uudenmaan hyvinvointialue – Östra Nylands välfärdsområde
Borgå hälsostation rensar samtalskön – återuppringningarna sköts effektivare9.5.2025 11:14:06 EEST | Pressmeddelande
Rensningen av återuppringningskön fortsätter vid Borgå hälsostation. Kön har successivt förkortats, även om den fortfarande är längre än normalt. Ytterligare åtgärder vidtas aktivt för att rensa kön.
Porvoon terveysasemalla puretaan puhelujonoa – takaisinsoittoja hoidetaan tehostetusti9.5.2025 11:08:20 EEST | Tiedote
Takaisinsoittopalvelun jonon purkaminen jatkuu Porvoon terveysasemalla. Jonoa on saatu vähitellen lyhennettyä, vaikka se on edelleen normaalia pidempi. Jonon purkamiseksi tehdään aktiivisesti lisätoimia.
Stöd och vård är tillgänglig för barns och ungas psykiska utmaningar30.4.2025 10:27:00 EEST | Pressmeddelande
Vid Östra Nylands välfärdsområde kartlägger man noggrant symtomen hos barn och unga som är under 23 år. Kartläggningen görs inom en månad från det att kontakt tagits med mentalvårdstjänsterna. Lagen om terapigaranti, som trädde i kraft i maj, tryggar likvärdig tillgång till psykosocial vård eller kortpsykoterapi som omfattas av garantin. Mentalvårdstjänster för barn startar på hösten när ett nytt team för mentalvårdstjänster inleder sin verksamhet.
Lasten ja nuorten mielenterveyden haasteisiin on tarjolla tukea ja hoitoa30.4.2025 10:15:59 EEST | Tiedote
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten oireet kartoitetaan huolellisesti kuukauden sisällä yhteydenotosta mielenterveyspalveluihin. Toukokuussa voimaan tullut terapiatakuulaki turvaa yhdenvertaisen pääsyn takuun piiriin kuuluvaan psykososiaaliseen hoitoon tai lyhytpsykoterapiaan. Lasten mielenterveyspalvelut käynnistyvät syksyllä, kun uusi mielenterveyspalvelujen tiimi aloittaa toimintansa.
Beslut av nämden för beredskap och säkerhet 22.4.202523.4.2025 08:17:55 EEST | Pressmeddelande
Östra Nylands välfärdsområdes nämnd för beredskap och säkerhet sammanträdde tisdagen den 25.2.2025 på räddningsstationen i Borgå. Vid mötet behandlades välfärdsområdets jämställdhetsplan och plan för likabehandling, upphävande av administrativa tvångsmedel samt andra aktuella ärenden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme