Asiakkaat äänestivät uudet lahjoituskohteet Lidlin pullonpalautuksiin
Kaikilla yli 200 Lidl-myymälän pullonpalautusautomaateilla voi lahjoittaa panttirahan hyväntekeväisyyteen. Maaliskuusta 2025 alkaen vaihtoehtoina ovat uudet lahjoituskohteet, joiden valintaan asiakkaat ovat saaneet vaikuttaa. Lidl järjesti äänestyksen lahjoituskohteista sosiaalisessa mediassa, ja eniten ääniä saivat lasten ja nuorten mielenterveys sekä eläimet. 1.3. alkaen pullopanttilahjoituksen voi tehdä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten mielenterveyden palveluille sekä WWF:lle.

Lidlin pulloautomaateilla on ollut lahjoitusmahdollisuus jo yli kolmen vuoden ajan. Mahdollisuus on ollut asiakkaiden keskuudessa suosittu, ja tilikaudella 2024 lahjoituksia tehtiin yhteensä noin 270 000 euron edestä.
1.3. alkaen lahjoituksille on uudet kohteet, joiden valinnassa on kuunneltu asiakkaiden ääntä. Asiakkailta kysyttiin Lidlin Facebook-tilillä, mille hyväntekeväisyystaholle he haluaisivat tehdä pullopanttilahjoituksia. Kyselyyn vastasi yli 4800 henkilöä. Lähes puolet äänistä sai nuorten mielenterveys (49 prosenttia) ja toisena oli eläimet (19 prosenttia).
– Äänimäärä ja lahjoitetut eurot kertovat, että ihmiset haluavat auttaa kauppareissun yhteydessä. On upeaa, kuinka moni on tukenut perheitä, nuoria ja eläimiä. Pienelläkin lahjoituksella on suuri merkitys, viime vuonna keskimääräinen lahjoitussumma oli yhden euron, kertoo Lidlin vastuullisuuspäällikkö Maija Moisander.
Lahjoituksia lasten mielenterveyden ja Suomen luonnon ja eläinten hyväksi
Lahjoituskohteiksi valikoituivat seuraavaksi vuodeksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten mielenterveyden palvelut sekä WWF.
Mannerheimin lastensuojeluliitto on kansalaisjärjestö, joka tekee työtä lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin parantamiseksi. Pullopanttilahjoitukset menevät MLL:n lasten ja nuorten mielenterveyden palveluiden, kuten lasten ja nuorten puhelinpalvelun, chatin ja nettikirjepalvelun, tukemiseen.
– Moni lapsi jää arjessaan ilman aikuisen tukea. Vuosittain kohtaamme yli 20 000 lasta ja nuorta auttavissa palveluissamme ja Nuortennetissä sadat tuhannet nuoret hakevat neuvoja ja vertaistukea. Lapset ja nuoret tarvitsevat hyvinvointinsa tueksi monipuolisia matalan kynnyksen kanavia, joissa jakaa huoliaan luottamuksellisesti ja kiireettä. MLL tarjoaa tukea sekä arjessa koettuihin haasteisiin että vakavampiin ja akuutteihin tilanteisiin, sanoo MLL:n auttavien palvelujen päällikkö, psykoterapeutti Tatjana Pajamäki.
WWF on ympäristöjärjestö, jonka tavoitteena on pysäyttää suomalaisen luonnon köyhtyminen. Pullopanttilahjoituksilla WWF toimii uhanalaisten eläinlajien, kuten saimaannorpan, naalin ja hömötiaisen pelastamiseksi.
– Suomalainen luonto tarvitsee apuamme enemmän kuin koskaan. Joka yhdeksäs Suomen luonnon tutkituista eläin- ja kasvilajeista on uhanalainen eli vaarassa kadota. Tuen avulla muun muassa suojelemme metsiä ja niiden lajeja sekä autamme saimaannorppaa sopeutumaan vähälumisiin talviin, kertoo WWF:n suomalaisen luonnon ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen.
Lahjoituksen tekeminen on helppoa
Pullonpalautusautomaatit löytyvät jokaisesta yli 200 Lidlistä ympäri Suomen. Lahjoittaminen on äärimmäisen helppoa: asiakas valitsee pullojen ja tölkkien syöttämisen jälkeen automaatin näytöltä kahdesta vaihtoehdosta: lahjoitus tai kuitti. Jos asiakas päättää lahjoittaa panttirahat, pääsee hän seuraavaksi valitsemaan lahjoituskohteen. Lopuksi asiakas saa kuitin lahjoituksestaan. Lahjoitettu summa menee lyhentämättömänä kohteeseensa.
Kuluneen tilikauden aikana Lidlin asiakkaat lahjoittivat yhteensä noin 270 000 euroa nuorten mielenterveystyöhön, eläinten suojeluun sekä vähävaraisten lapsiperheiden tukemiseen. Lue lisää tiedotteestamme.
Lidlin Facebook-tilillä kysyttiin joulukuussa 2024, mille hyväntekeväisyystaholle haluaisi lahjoittaa pullopantteja. 4857 ääntä jakautui seuraavasti:
- Nuorten mielenterveys, 49 prosenttia
- Eläimet, 19 prosenttia
- Vähävaraiset perheet, 16 prosenttia
- Ikäihmiset, 7 prosenttia
- Ympäristö ja luonto, 5 prosenttia
- Junioriurheilu, 4 prosenttia
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintä
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiTietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5600 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Lidl muutti maaliskuussa muovikassien hintaa – mitä tapahtui muovikassien myynnille?8.5.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Lidl päätti maaliskuussa ravistella suomalaisten arkisia ostotottumuksia nostamalla muovikassin hinnan 30 sentistä 39 senttiin. Tämän seurauksena muovikasseja on ostettu vähemmän ja muovikassittomien ostoskertojen määrä on kasvanut 2,6 prosenttiyksiköllä, mikä kertoo ostokäyttäytymisen hitaasta mutta positiivisesta muutoksesta. Lidl aikoo jatkossakin ohjata kuluttajia valitsemaan muovikassin tilalle oman kassin ja keskittyä muillakin keinoin muovijätteen vähentämiseen.
Takaisinveto: Kanakeitossa jäämiä sinapista2.5.2025 12:24:09 EEST | Tiedote
Lidl vetää myynnistä erän kanakeittoa. Takaisinveto tehdään, koska tuotteessa on jäämiä sinapista, mutta kyseistä allergeenia ei mainita tuotteen aineosaluettelossa. Tuote voi näin ollen olla vaarallinen niille, jotka ovat allergisia sinapille. Muille tuote on turvallinen käyttää. Takaisinveto koskee erää, jolla on viimeinen käyttöpäivä 10.5.2025.
Nämä maut voittivat Lidlin jäätelökilpailun – asiakkaiden suunnittelemat jäätelöt nyt myynnissä28.4.2025 08:37:44 EEST | Tiedote
Suomalaiset ovat ahkeraa jäätelönsyöjäkansaa: 99 prosenttia syö kesäisin jäätelöä, ja 62 prosenttia vähintään kerran viikossa.* Lidlin kesän jäätelöissä on tänä vuonna kaksi erityistä uutuutta. Viime kesänä Lidl järjesti asiakkailleen jäätelösuunnittelukilpailun. Kaksi voittajatuuttia on valittu ja nyt myynnissä Lidleissä ympäri maan: päärynä & suolainen kinuski sekä kirsikka & lakritsi. Lidlin uutuusjäätelöissä maistuu myös vadelma, trendituote mochit sekä kevyemmät vaihtoehdot proteiinijäätelö ja mehujää.
Lidl tukee vähävaraisten perheiden jääkiekkoharrastusta 10 000 eurolla25.4.2025 14:29:06 EEST | Tiedote
Lidl luovutti Finkey Foundationille 10 000 euron lahjasekin vähävaraisten perheiden jääkiekkoharrastuksen tukemiseen. Lahjoituksen luovutustilaisuus järjestettiin 23. huhtikuuta Rauman Lidl-myymälässä, jossa Suomen jääkiekkomaajoukkueen edustajat vastaanottivat lahjasekin.
Makkara on suomalaisen grillin selvä ykkönen – Lidl tuo myyntiin lihaisia ja juustoisia makkaroita25.4.2025 07:20:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista yli 80 prosenttia grillaa kesäisin. Grillaajista 87 prosenttia grillaa makkaraa, ja kysyttäessä grillin suosikkia nousee makkara ykköseksi.* Suomalaiset arvostavat grillimakkaroissa lihaisuutta ja juustoisuutta. Tätä ajatellen Lidl tuo kesäksi useita makkaroita, joissa maistuu eri juustot emmentalista sinihomejuustoon. Makkaravalikoiman kruununa on tosi lihaisa Urho-makkara, jonka lihapitoisuus on 87 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme