Lidlin ja Janakkalan järjestämä puistoruokailu keräsi 2 000 kävijää
23.6.2026 08:15:00 EEST | Lidl Suomi | Tiedote
Janakkalassa toteutettu maksuton puistoruokailu saavutti valtavan suosion. Kolmentoista kesäkuun päivän aikana Tervakoskella ja Turengissa kävi 2 000 osallistujaa. Lidlin, Janakkalan kunnan ja paikallisten järjestöjen yhteistyö sai kiitosta paitsi lapsiperheiltä, myös toteutuksessa mukana olleilta työntekijöiltä.

Janakkalassa kokeiltiin tänä kesänä uutta tapaa tukea lapsiperheiden arkea tarjoamalla lapsille maksuton puistolounas arkipäivisin 2.–18. kesäkuuta. Hankkeella haluttiin vastata kansalliseen haasteeseen lasten kasvisten syönnin lisäämisestä sekä tarjota paikallisille nuorille kesätöitä.
Puistoruokailu osoittautui menestykseksi. Tapahtuma keräsi 13 päivän aikana jopa 2 000 ruokailijaa, mikä ylitti järjestäjien odotukset. Kaikille kävijöille riitti maittavaa ja monipuolista ruokaa. Suosituimmiksi ruokalajeiksi nousivat spagetti bolognese, kalakeitto ja tonnikalalasagnette. Myös perinteinen kaalilaatikko keräsi runsaasti kiitosta sitä maistaneilta.
Tapahtumasta tuli yhteisöllinen kohtaamispaikka, jossa ilo syntyi yhdessäolosta, saippuakuplien metsästyksestä ja yhteisestä sadetanssista sään vaihdellessa. Kauden huipensivat juhannusjuhlat, joissa sidottiin kukkaseppeleitä kotiin viemisiksi.
– Puistoruokailu oli meille kaikille suuri ilo. Saimme vanhemmilta runsaasti positiivista palautetta. Monet halusivat tulla vielä erikseen kiittämään järjestelyistä, ruoasta ja lämpimästä tunnelmasta. Lämmin kiitos kaikille osallistuneille, teitte kesästä erityisen, iloitsee Janakkalan kunnan nuorisotoimen päällikkö Sanna Laine.
Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö rakentaa luottamusta
Puistoruokailu on osoitus siitä, miten kunnan, yritysten ja järjestöjen kuten oheisohjelmasta vastanneiden Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry:n yhteistyöllä voidaan vastata kansallisiin haasteisiin paikallistasolla.
Lidlin ja Janakkalan kunnan sujuva yhteistyö vahvisti paitsi paikallista hyvinvointia, myös työntekijöiden ylpeyttä työnantajastaan.
– Yhteistyö on ollut helppoa, suoraa ja välitöntä ensimmäisestä palaverista toteutukseen. On ollut hienoa huomata, miten tämä on poikinut hyvää fiilistä niin logistiikan kuin myymälän työntekijöiden keskuudessa. Työntekijät ovat kertoneet, miten hienoa on nähdä tällaista lapsiperheiden arkeen vaikuttavaa yhteistyötä omalta työnantajalta ja kotipaikkakunnalta, kertoo Lidlin aluejohtaja Akseli Mäkisalo.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Lidlin viestintä, p. (09) 2345 6400, media@lidl.fi
Janakkalan kunta, nuorisotoimen päällikkö Sanna Laine, p. 0500 625 259, sanna.laine@janakkala.fi
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintäLidlin viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9-16.
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiTietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5750 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Lidlin uusi lämmitysalusta mullistaa kesän juhlasesongin14.7.2026 10:43:14 EEST | Tiedote
Unohda haaleat tarjoilut ja juhlastressi! Lidlin uusi silikoninen Silvercrest-lämmitysalusta pitää kesäpöydän herkut lämpiminä jopa kolme tuntia. Pian myyntiin tuleva uutuus mullistaa kotikokin kesäjuhlat ja takaa, että ruoka on aina täydellisen lämmintä vieraille.
Lidlin pähkinäbrändi Alesto saa uuden ilmeen – tavoitteena vauhdittaa ennestään suositun tuoteryhmän kasvua14.7.2026 08:07:00 EEST | Tiedote
Lidlin pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien oma merkki uudistuu. Alesto-merkin muutoksen keskiössä on uniikin brändi-identiteetin luominen suositulle tuoteryhmälle. Uusittu brändi keskittyy laatuun ja hyvinvointiin, tiedostavaa ja kestävää ruokavaliota unohtamatta.
Lidl tuo markkinoille imurin, jollaista ei ole aiemmin nähty10.7.2026 14:38:41 EEST | Tiedote
Näin helppoa imurointi ei ole koskaan ollut. Lidlin uusi pöytäpölynimuri tuo imurointiin aivan uuden ja hauskan ulottuvuuden. Pöytäpölynimurilla siivoat pienet roskat tasoilta käden käänteessä.
Yksi iso muutos näkyy nyt kaupan juomahyllyillä10.7.2026 10:29:08 EEST | Tiedote
Kaupan juomahyllyillä käy kesällä kuhina, kun suomalaiset kuluttavat erityisen paljon virvoitusjuomia. Lidleissä ostoskoreihin päätyy yhä enemmän alkoholittomia tuotteita. Huhtikuun alusta voimaan tullut virvoitusjuomia koskeva kuusiportainen verotus on jo muokannut asiakkaiden ostopäätöksiä.
Lidliltä iso hintakampanja hevi-osastolla – sesongin tuotteet jatkuvasti halvalla8.7.2026 14:06:26 EEST | Tiedote
Lidl haluaa panostaa siihen, että kaikilla on varaa saada enemmän hedelmiä ja vihanneksia lautaselle. Parhaimmilta kasvikset maistuvat, kun ne ovat sesongissa ja nautitaan luonnollisen satokautensa mukaan. Silloin ne ovat tuoreimpia ja herkullisimpia, eli parasta juuri nyt. Lidleissä alkaa heinäkuussa sesonkimarkkinat, jonka myötä satokauden kasvisten hintoja on laskettu merkittävästi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme