Clear Channel Suomi Oy

Pasi Raassina siirtyy Clear Channel Finlandille johtamaan Future of Media -hanketta ja ohjelmallisen ostamisen kehittämistä

Jaa

Pitkän ja ansiokkaan uran median ja digitaalisen liiketoiminnan kehittämisen parissa tehnyt IAB Finlandin toiminnanjohtaja Pasi Raassina siirtyy Clear Channelille, Head of Future Media -rooliin. Pasi vastaa digitaalisen ulkomainonnan kehityksestä ja kasvusta erityisesti digitaalisen mainonnan ostajien näkökulmasta.

Pasi Raassina
Pasi Raassina

Future of Media -kokonaisuuden tavoitteena on hakea vahvaa kasvua ulkomainonnalle integroimalla digitaalinen ulkomainonta osaksi digitaalista mainontaa, lisätä sen tunnettuutta digitaalisena kanavana sekä madaltaa kynnystä ohjelmalliseen ostamiseen.

Pasi aloittaa uransa Clear Channelilla elokuussa. Clear Channelille hän siirtyy IAB:lta, jossa hän on toiminut Suomen IAB:n toiminnanjohtajana kuuden vuoden ajan. Ennen IAB:ta Pasi on vastannut MTV:llä mm. mainosrahoitteisten digitaalisten medioiden liiketoiminnasta.

”Kiitollisena hyppään mukaan Clear Channelin ammattilaisten joukkoon lomien jälkeen elokuussa. Olo on erittäin innostunut. Vaikka mediakenttä ympärillämme muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan, tietyt perusperiaatteet pysyvät muuttumattomina. “Oikea luova oikealle kohderyhmälle oikea-aikaisesti” on yhä toimiva markkinoinnin perusresepti ja siinä vahvasti digitalisoitunut ulkomainonta on parhaimmillaan. Uskon ulkomainonnan roolin muuttuvan markkinoijan mediapaletissa vuosi vuodelta vahvemmaksi. Loppuun haluan vielä kiittää koko IAB-yhteisöä erinomaisesta yhteistyöstä viimeisen kuuden vuoden aikana.”, kommentoi Pasi Raassina.

”Clear Channel on kasvanut nopeasti ja saavuttanut ulkomainonnan markkinajohtajan aseman vahvan digitalisoinnin ansiosta. Olemme pystyneet osaltamme kasvattamaan Suomen ulkomainosmarkkinaa noin 12,7%* osuuteen mainosmediamarkkinasta, laskettuna virallisista Kantarin luvuista. Haluamme jatkossakin olla mukana kasvattamassa Suomen digitaalisen median markkinaa tuomalla siihen mukaan myös digitaalisen ulkomainonnan. Pasi on juuri oikea henkilö johtamaan tätä muutosta”, sanoo Clear Channelin CDO Lassi Tolonen.


*Kantar Mediamainonnan muutosmittari tammikuu 2025 (vain kk- seurannassa mukana olevat mediat, ei sis. some- ja hakusanamainontaa)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Clear Channel Suomi Oy

Bikeep ja Bauer Media Outdoor tuovat maksuttomat lataus- ja pysäköintiasemat pyörille ja potkulaudoille Cityconin kauppakeskuksiin6.6.2025 09:15:00 EEST | Tiedote

Citycon on ottanut käyttöön Suomen ensimmäiset Bikeep – lataus- ja pysäköintiasemat pyörille ja potkulaudoille viidessä kauppakeskuksessaan: Lippulaiva, Iso Omena, Myyrmanni, Trio ja Koskikeskus. Yhteistyössä Bikeepin ja Bauer Media Outdoorin (ent. Clear Channel) kanssa toteutettu hanke tuo kaupunkeihin konkreettista kestävän liikkumisen infrastruktuuria.

Pääkaupunkiseudun tuleva kaupunkipyöräjärjestelmä Inurba Mobilitylle ja Bauer Media Outdoorille (entinen Clear Channel)16.5.2025 09:16:00 EEST | Tiedote

Inurba Mobility (KaupunkiPyörä Vantaa Oy) on voittanut yhdessä Bauer Media Outdoorin (ent. Clear Channel) kanssa pääkaupunkiseudun kaupunkipyöräjärjestelmän kilpailutuksen. Inurba Mobility jatkaa järjestelmän operointia ja Bauer Media Outdoor huolehtii mainos- ja sponsorirahoituksesta. Uuden järjestelmän on tarkoitus käynnistyä aikaisintaan seuraavalle kaupunkipyöräkaudelle 2026.

Mainostajalle entistäkin tehokkaammat mahdollisuudet hyödyntää DOOH retail mediaa S-ryhmän myymälöissä16.4.2025 11:01:00 EEST | Tiedote

Store Digital -verkosto kasvaa vauhdilla ja kattaa pian koko Suomen. Tämän myötä SOK ja Clear Channel ovat sopineet tiiviistä yhteistyöstä osana laajempaa kehityssuunnitelmaa ja allekirjoittaneet valtakunnallisen yhteistyösopimuksen Store Digital -myymälämedian kehittämisestä ja yhteistyöstä S-ryhmän myymälöissä sisältäen Prismat, S-marketit, Alepat ja Salet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye