Tampereen yliopisto

Uusi hanke tähtää reiluun rekrytointiin tekoälyn tuella

Jaa

Rekrytointia toteutetaan verkossa yhä enemmän tekoälyn ja digitaalisten työvälineiden tuella. Helmikuussa 2025 käynnistyvä Reilu rekrytointi -hanke tarjoaa rekrytointiammattilaisille tukea siihen, miten tekoälyä ja digityökaluja kannattaa hyödyntää varmistamaan entistä yhdenvertaisempaa rekrytointia.

Kaksi ihmistä työskentelee kannettavilla tietokoneilla pöydän ääressä.
Essi Kannelkoski

Työelämän tutkimuskeskuksen (Work Research Centre) koordinoiman hankkeen tuloksena valmistuu kaikille avoin koulutusmateriaali sekä chatbot-työkalu. Hankkeessa toteutetaan myös webinaareja, podcasteja sekä tekstejä eri julkaisuihin.

– Rekrytointi on kallista ja aikaa vievää, ja rekrytoijat työskentelevät usein kovassa aikapaineessa. Meillä on tietoa ja osaamista tutkimuskentältä, jota haluamme jalkauttaa suomalaisen työelämän käyttöön, hankejohtaja Heidi Lehtovaara sanoo.

– Nykykäytännöt saattavat jättää relevanttia osaamista jopa rekrytoinnin ulkopuolelle silloinkin, kun osaamisesta on pulaa. Joka tapauksessa työmarkkinat monimuotoistuvat ja rekrytointikäytännöt muuntuvat ollakseen onnistuneita, jatkaa hanketta rahoittavan Ami-säätiön ohjelmajohtaja Anna Aalto.

Hankkeen tutkijoilla on monipuolinen tausta:  Sami Koivunen on perehtynyt rekrytoinnin digitalisoitumiseen rekrytointiammattilaisten näkökulmasta. Matti Laukkarinen on tutkinut algoritmisten suosittelutyökalujen käyttöä rekrytoinnissa. Heidi Lehtovaara tekee väitöskirjaa ja on toiminut tutkijana yhdenvertaiseen rekrytointiin keskittyvässä hankkeessa.

Reilu rekrytointi -hankkeen kumppaneita ovat Duunitori, Helsingin kaupunki/Stadin HR, Sinun tekoäly Oy, StartupRefugees ja Suomen Yrittäjät.

Hankkeen ensimmäinen webinaari järjestetään torstaina 22.5.2025 klo 9.00-10.30 yhteistyössä Uudenmaan ELY-keskuksen valtakunnallisen Tulevaisuuden työmarkkinat -hankkeen kanssa. Ohjelma ja ilmoittautumislinkki lisätään Reilu rekrytointi -hankkeen verkkosivuille.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Heidi Lehtovaara/Tampereen yliopisto: heidi.lehtovaara@tuni.fi, puh. 050-5454159
Matti Laukkarinen/Jyväskylän yliopisto: matti.j.laukkarinen@jyu.fi, puh. 050-4773720
Sami Koivunen/Tampereen yliopisto: sami.koivunen@tuni.fi

Linkit

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Väitös: Korkean tason synteesi mahdollistaa digitaalisten piirien nopeamman suunnittelun29.4.2025 09:56:05 EEST | Tiedote

Korkean tason synteesissä digitaalisia piirejä suunnitellaan yleisillä ohjelmointikielillä. Väitöskirjatutkimuksessaan diplomi-insinööri Sakari Lahti selvitti korkean tason synteesin tuottavuutta ja laatua perinteisiin suunnittelutapoihin verrattuna. Tulosten mukaan menetelmällä voidaan nopeuttaa suunnitteluprojekteja, mutta tulosten laatu saattaa kärsiä ilman korkeaa ammattitaitoa.

Väitös: Oikea-aikainen ohjaus luo turvallisuutta lennonjohtajien koulutuksessa23.4.2025 10:59:36 EEST | Tiedote

Lennonjohtajat ovat vastuullisia ammattilaisia, joiden tehtävänä on varmistaa lentoliikenteen sujuvuus ja turvallisuus. Yhteiskuntatieteiden maisteri Inka Koskela tarkastelee väitöskirjassaan lennonjohtajien koulutusta ja siihen liittyvää ohjaustoimintaa vuorovaikutuksen näkökulmasta. Tutkimus osoittaa ohjauksen merkityksen koulutustilanteissa, joissa harjoitellaan monimutkaisia työtehtäviä turvallisuuskriittisissä olosuhteissa.

Väitös: Valta-asema selittää presidentin kansansuosiota Euroopan puolipresidentiaalisissa maissa23.4.2025 10:18:54 EEST | Tiedote

YTM Maarika Kujanen tutki väitöskirjassaan presidentin suosiota ja julkista asemaa Euroopan puolipresidentiaalisissa maissa. Kujasen tutkimustulokset osoittavat, että presidentin heikompi valta-asema selittää paitsi presidentin korkeampaa suosiota suhteessa muihin poliittisiin instituutioihin myös sitä, missä määrin presidentin suosio reagoi poliittisessa ympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Toisaalta myös puoluepoliittisella ulottuvuudella sekä presidentin ja pääministerin välisellä vuorovaikutuksella on merkitystä, eikä presidentin suosiollinen asema päivänpolitiikan ulkopuolella suojele valtaoikeuksiltaan heikompiakaan presidenttejä loputtomasti.

Väitös: Opettajat ovat keskeisessä roolissa oppilaiden opiskeluinnon tukemisessa – myös vertaisilla ja vanhemmilla on vaikutusta23.4.2025 08:15:00 EEST | Tiedote

Kasvatustieteen maisteri Pihla Rautanen tutki väitöskirjassaan alakoululaisten opiskeluunsa kokemaa sosiaalista tukea opettajalta, vertaisilta ja vanhemmilta sekä tuen yhteyksiä oppilaiden opiskeluintoon. Koulutyön kokeminen itselle tärkeäksi ja innostavaksi vahvistaa oppimista ja myönteisiä suhteita opettajiin ja vertaisiin koulussa. Sillä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia myös myöhempään osallisuuteen yhteiskunnassa aikuisena.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye