Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle tunnustusta EMBA-johtamiskoulutuksen vaikuttavuudesta ja kauppakorkeakoulun oppimistulosten laadusta - AMBA- ja BGA-akkreditoinnit myönnettiin viideksi vuodeksi eteenpäin
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu on saanut arvostetut tunnustukset korkealaatuisesta koulutuksestaan, kun sille myönnettiin AMBA- ja BGA-akkreditoinnit viideksi vuodeksi eteenpäin. Kauppakorkeakoulun Executive MBA -johtamiskoulutuksen vahvuuksina pidettiin erityisesti vaikuttavuutta ja opintojen käytännönläheisyyttä. Koko kauppakorkeakoulun tasolla kiitosta saivat oppimistulosten laatu ja vaikuttavat oppimiskokemukset.

Association of MBAs (AMBA) -akkreditoinnissa kiinnitetään erityistä huomiota MBA-ohjelman laajuuteen, sisällön tasapainoisuuteen sekä opiskelijoiden työkokemukseen liike-elämän palveluksessa.
Akkreditointipaneeli korosti Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun johtamiskoulutusyksikkö Avancen Executive MBA -ohjelman ainutlaatuisen yksilöllistä ja räätälöityä oppimispolkua, joka huomioi myös suomalaisen liike-elämän erityispiirteet.
Arvioinnissa painotettiin ohjelman vaikuttavuutta ja sitä, kuinka se suuntaa johtajat strategisesti merkityksellisiin johtamisteemoihin. Paneelin mukaan ohjelman vahvuus on siinä, että opinnot eivät jää irrallisiksi, vaan ne kytkeytyvät vahvasti käytännön liiketoimintaan ja johtamisen haasteisiin.
"On hienoa, että arviointipaneeli tunnisti ohjelmamme keskeisen vahvuuden. Kyse ei ole vain tiedon lisäämisestä, vaan kokonaisvaltaisesta kehittymisestä, joka muuttaa sekä johtajuutta että organisaatioita”, iloitsee EMBA-koulutuksen johtaja Pasi Aaltola Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta.
”Olemme kehittäneet ohjelmaa määrätietoisesti ja myös tutkineet sitä, miten johtajat kehittyvät ja miten synnytetään vaikuttavaa muutosta. Arvioinnin tulokset vahvistavat, että EMBA-ohjelmamme tukee johtajien kasvua ja auttaa organisaatioita uudistumaan strategisesti.”
Kauppakorkeakoulun vahvuuksina oppimistulosten laatu ja koulutusohjelmien johtaminen
Business Graduates Association (BGA) -akkreditoinnissa arvioidaan vastuullista liiketoimintaa ja eettisyyttä.
Akkreditointipaneeli piti kauppakorkeakoulun oppimistulosten selkeyttä ja laatua esimerkillisinä. Vahvuudeksi nostettiin kauppakorkeakoulun sitoutuminen hyvin jäsenneltyjen ja vaikuttavien oppimiskokemusten tarjoamiseen.
Akkreditoinnissa kiiteltiin erityisesti sitä, että kauppakorkeakoulu korostaa opiskelijoiden panosta pedagogiikkaan ja sen vaikutuksiin. Strukturoitu lähestymistapa tavoitteiden asettamiseen ja arviointiin niin ohjelma- kuin kurssitasolla tukee itseymmärrystä ja edistää jatkuvan kehittämisen kulttuuria.
Akkreditointipaneeli arvosti myös kauppakorkeakoulun ja sen koulutusohjelmien johtamista.
“Olemme kauppakorkeakoulussa sitoutuneet toimintamme laadun jatkuvaan parantamiseen ja tehneet pitkään tätä työtä järjestelmällisesti kaikilla toimintamme osa-alueilla, niin koulutuksessa, tutkimuksessa kuin yhteistyössä sidosryhmiemme kanssa. Onnistumisesta laadun kehittämisessä on osoituksena se, että olemme viimeisen vuoden aikana läpäisseet onnistuneesti kaikkien kolmen kansainvälisen laatuakkreditointimme arvioinnit. Kaikki ovat palautteessaan korostaneet myös kauppakorkeakoulun johtamisen merkitystä ja nähneet sen yhtenä vahvuutenamme”, sanoo kauppakorkeakoulun dekaani, professori Hanna-Leena Pesonen.
AMBA- ja BGA-akkreditointien kansainvälinen arviointipaneeli vieraili kauppakorkeakoulussa 2.–3.12.2024. Arviointipaneeliin kuuluivat professori Luis Torras (EADA Business School, Espanja), professori Aggie Chidlow (Birmingham Business School, Iso-Britannia), professori Tamim Elbasha (Audencia, Ranska) sekä Joseph Pilkington (AMBA & BGA, Iso-Britannia).
Kauppakorkeakoulun Executive MBA -ohjelma akkreditoitiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. BGA-akkreditoinnin kauppakorkeakoulu sai ensimmäisen kerran tammikuussa 2020. Kauppakorkeakoululle myönnettiin myös The Association of Advance Collegiate Schools of Business (AACSB) -akkreditointi uudelleen kuudeksi vuodeksi eteenpäin kesällä 2024.
Lisätietoja:
Hanna-Leena Pesonen
Dekaani
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
+358 50 373 2132
hanna-leena.pesonen@jyu.fi
Pasi Aaltola
Johtaja
Executive MBA -johtamiskoulutus
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
+358 40 513 4682
pasi.aaltola@jyu.fi
Lue lisää:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena PesonenDekaaniJyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
Puh:+358 50 373 2132hanna-leena.pesonen@jyu.fiToni Laajalahtiviestinnän asiantuntijaJyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
Puh:+358 50 336 4368toni.m.t.laajalahti@jyu.fiKuvat

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Viisaus ei ole pelkkää tietämistä8.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus haastaa arkikäsitykset viisaudesta. Toisin kuin usein ajatellaan, pelkkä tieto ei tee ihmistä viisaaksi.
Pyöräillen vai vanhempien kyydillä kouluun? Vanhempien liikunnallisuus ja lyhyet matkat edistävät aktiivista kulkemista8.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Koulumatkojen kulkeminen aktiivisesti, esimerkiksi pyöräillen tai kävellen, on vähentynyt merkittävästi, osoittaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan pitkittäistutkimus. Tutkimuksessa verrattiin 1980-luvulla koulua käyneiden koulumatkaliikkumista heidän lastensa koulumatkaliikkumiseen 2010-luvun lopulla. Vanhempien rooli on tärkeä, sillä heidän liikunnallisuutensa vaikuttaa myönteisesti lasten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen.
Uudet professorit esittäytyivät juhlaluennoilla 7.5.20257.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston uudet professorit esittäytyivät keskiviikkona 7.5.2025. Juhlaluentonsa pitivät taloustieteen professori Mika Haapanen, kognitiivisen neurotieteen professori Piia Astikainen, kansainvälisen kehitystutkimuksen professori Tiina Kontinen sekä aivojen kehityksen professori Jan Kujala.
Tuoretta professoria Miriam Nokiaa kiehtoo muistin hermostollinen perusta7.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala on nimittänyt Miriam Nokian psykologian professorin tehtävään. Professuurin erityisalana on käyttäytymisen muutoksen taustalla olevat, erityisesti keskus- ja autonomisen hermoston perusmekanismit.
Sivistys puhututtaa Jyväskylän Kesässä – puheohjelma on julkaistu7.5.2025 08:37:38 EEST | Tiedote
Vuonna 2025, Jyväskylän Kesän 70-vuotisjuhlavuonna, teemana on sivistys. Tämän vuoden puheohjelmassa käsitellään asiantuntijoiden siivittämänä polarisoituvaa ja polarisoitunutta sivistystä, sivistyneen keskustelun tuomaa vapautta ja vastuuta, ylikuluttamisen syitä ja seurauksia, sekä Suomen sivistyspääoman tilannetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme