Yläveden valuma-alueen ennallistaminen parantaa vesistöjen tilaa ja luonnon monimuotoisuutta
Pohjois-Savossa Suonenjoella sijaitsevan Ylävesi-nimisen järven valuma-alueella on käynnistetty laajamittainen ennallistamishanke osana Helmi-elinympäristöohjelmaa. Tulosten pohjalta pyritään helpottamaan yritysten mahdollisuuksia osallistua ennallistamis- ja luonnonhoitohankkeisiin.

Hankkeen tavoitteena on parantaa alueen vesistöjen ekologista tilaa ja vahvistaa luonnon monimuotoisuutta ennallistamalla puroja ja muita elinympäristöjä yhteistyössä UPM Metsä:n kanssa.
Yläveden valuma-alueen purkupuro, Ylävedenpuro, kunnostettiin jo vuonna 2023 Helmi-elinympäristöohjelmassa. Yläveden valuma-alueen ennallistaminen vastaa tarpeeseen palauttaa luonnontilaltaan heikentyneitä pienvesistöjä, joita on muun muassa käytetty uittoon viime vuosisadan puoliväliin saakka.
Toimenpiteillä edistetään veden viipymistä maisemassa, vähennetään ravinne- ja kiintoainekuormitusta sekä luodaan elinympäristöjä vaateliaille vesieliöille, kuten jokiravulle ja tulevaisuudessa mahdollisesti myös taimenelle.
"Hanke on merkittävä askel pienvesien tilan parantamisessa ja yhteistyön kehittämisessä maata omistavien yhtiöiden kanssa. Ennallistamistoimet tukevat valuma-alueen vesiekosysteemien luontaista toimintaa ja luovat edellytyksiä monimuotoiselle eliöstölle", luonnonhoidon asiantuntija Marita Kivioja Pohjois-Savon ELY-keskuksesta kertoo.
Ennallistamisella luonnon monimuotoisuutta
Loppuvuodesta 2024 toteutettiin Helmi-ohjelmassa viiden puron kunnostus (1700 m), jotka osaltaan vahvistavat alueen vesiekologisia yhteyksiä. Kunnostustoimien jälkeen hyvässä tilassa olevaa virtavesijatkumoa on 2400 metriä. Lisäksi alueeseen kuuluu noin 70 hehtaaria soita ja 1100 metriä puroa, joiden ennallistamista UPM lähtee seuraavaksi suunnittelemaan osana UPM elinympäristöohjelmaa ja UPM virtavesiohjelmaa. UPM:n toteutusten myötä virtavesijatkumo laajenee yli 4 kilometriin, vahvistaen alueen vesiekosysteemien luontaista tilaa entisestään.
"Ennallistamisen kautta parantuneet mahdollisuudet tukea luonnon monimuotoisuutta myös valuma-aluetasolla kiinnostavat UPM:ää. Rohkaisua teeman kehittämiseen tulee muun muassa asiakkaiden ja sijoittajien suunnasta”, ympäristöasiantuntija Miika Laihonen UPM:ltä toteaa.
Hanke toimii pilottina Helmi-ohjelman ja metsää- tai maata omistavien yhtiöiden yhteistyölle ja tarjoaa mallin pienvesien ja niiden ympäristöjen ennallistamiseen pitkällä aikavälillä. Pilotin tulosten pohjalta pyritään helpottamaan teemoista kiinnostuneiden yritysten mahdollisuuksia osallistua ennallistamis- ja luonnonhoitohankkeisiin. Malli tukee valtakunnallisia vesien- ja luonnonhoidon tavoitteita ja edistää kestävää maankäyttöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marita Kivioja
luonnonhoidon asiantuntija
Pohjois-Savon ELY-keskus
marita.kivioja@ely-keskus.fi
p. 029 502 6 127
Miika Laihonen
ympäristöasiantuntija
UPM Metsä
miika.laihonen@upm.com
p. 040 505 9358
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savossa marraskuussa 13 796 työtöntä työnhakijaa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Savossa oli marraskuun lopussa 13 796 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 230 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin vuosi sitten (9,8 %). Näistä lomautettuja oli 1 212, mikä on 332 lomautettua vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan (-21,5 %).
ELY-keskuksen rahoituskatsaus: Yli 200 miljoonaa euroa Pohjois-Savon kehittämiseen vuonna 202516.12.2025 09:37:44 EET | Tiedote
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) kanavoi yli 200 miljoonaa euroa vuonna 2025. Rahoituksella edistettiin Pohjois-Savon elinvoimaisuutta ja tuettiin koko Itä-Suomen julkista henkilöliikennettä, maantieverkon ylläpitoa ja hoitoa sekä yksityisteiden perusparantamista. Nyt julkaistussa tiedotteessa rahoituksen tarkastelujakso on 1.1.-30.11.2025.
Pohjois-Savon ELY-keskus edistää kestävää liikkumista11.12.2025 12:12:39 EET | Tiedote
Kestävällä liikkumisella tarkoitetaan ympäristön ja yhteiskunnan kannalta suotuisia kulkutapoja, jotka ovat taloudellisia, turvallisia sekä usein myös liikkujan terveyttä kohentavia. Pohjois-Savon ELY-keskus edistävää kestävää liikkumista muun muassa parantamalla jalankulku- ja pyöräilyolosuhteita sekä hankkimalla joukkoliikennettä.
Stay with us -pilotilla pitovoimaa kansainvälisiin opiskelijoihin2.12.2025 10:05:43 EET | Tiedote
Lapin ja Pohjois-Savon korkeakouluissa on käynnistynyt Stay with us -palvelupilotti, jonka tavoitteena on lisätä kansainvälisten opiskelijoiden halua ja mahdollisuutta jäädä alueille.
Pohjois-Savon ELY-keskus päivitti työlupalinjaustaan1.12.2025 09:56:49 EET | Tiedote
Alueellisen työlupalinjauksen tarkoituksena on tukea työvoiman saatavuutta Pohjois-Savon ELY-keskuksen alueella huomioiden alueen työmarkkinoiden erityispiirteet. ELY-keskuksen laatima alueellinen työlupalinjaus linjaa ne ammattialat, joilla työvoiman saatavuus on vaikeutunut ja joihin on mahdollista rekrytoida työvoimaa EU:n ulkopuolelta ilman, että työpaikka on julkisesti haussa. Päivitetty linjaus on voimassa 31.5.2026 asti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme