Aluehallitus käsitteli viime vuoden tilinpäätöksen: alijäämä 66,5 miljoonaa euroa
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) vuoden 2024 tilinpäätös osoittaa 66,5 miljoonan euron alijäämää. Tämä merkitsee alijäämän kasvua edellisvuodesta, sillä vuoden 2023 ja 2024 yhteenlaskettu alijäämä on nyt 133,1 miljoonaa euroa.

Alkuperäisessä talousarviossa vuoden 2024 tilikauden tulokseksi arvioitiin -32,5 miljoonaa euroa, mutta vuoden aikana tehdyn muutoksen jälkeen arvio oli -61,2 miljoonaa euroa. Lopullinen tilikauden tulos oli kuitenkin vielä heikompi, mikä korostaa talouden tasapainottamisen kiireellisyyttä. Hyvinvointialueen on ryhdyttävä määrätietoisiin toimenpiteisiin alijäämän kattamiseksi ja talouden tasapainottamiseksi lainsäädännön mukaisesti.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen oman palvelutuotannon toimintakate alitti vuoden 2024 muutetun talousarvion 6,2 miljoonalla eurolla. Ylitys kohdistui erityisesti ikäihmisten ja vammaisten palveluihin. Toimintakulut ylittivät talousarvion 12,6 miljoonalla eurolla, suurimpana eränä palvelujen ostot, joissa ylitystä kertyi 12,3 miljoonaa euroa.
Palvelujen ostoissa kasvu kohdistui erityisesti asiakaspalveluihin (+5,5 Me), lääkäripalveluihin ja kuljetuksiin. Työvoiman vuokrausta onnistuttiin vähentämään selvästi vuoteen 2023 verrattuna. Apotti-osakkeiden myyntitappiosta aiheutui lisäksi 1,2 miljoonan euron ylitys muihin toimintakuluihin.
Erikoissairaanhoidon toimintakate oli lähes talousarvion mukainen (ylitys -0,1 Me), ja pelastustoimen toimintakate toteutui 1,0 miljoonaa euroa arvioitua parempana. Valtionrahoitus ja rahoituserät toteutuivat pääosin muutetun talousarvion mukaisesti.
Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että se myöntää ylitysoikeuden oman palvelutuotannon toimintakatteeseen. Päätös asiasta tehdään 27.3.2025 aluevaltuuston kokouksessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helinä Perttualuehallituksen puheenjohtajaKeski-Uudenmaan hyvinvointialue
Puh:040 315 2490Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Keusoten uuden aluevaltuuston työ käynnistyi13.6.2025 13:42:46 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluevaltuuston ensimmäinen kokous pidettiin torstaina 12.6.25 Hyvinkäällä. Valtuustokausi käynnistyi järjestäytymisellä ja aluehallituksen ja lautakuntien henkilövalinnoilla.
Keusoten yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet – vähennystarve osoittautui arvioitua pienemmäksi12.6.2025 09:45:22 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Aluehallitus hyväksyi neuvotteluesityksen kokouksessaan 12.6.25. Neuvottelujen peruste on hyvinvointialueen heikko taloudellinen tilanne. Yhteistoimintaneuvotteluilla saavutettiin 13,9 miljoonan euron henkilöstösäästöt vuosille 2025–27.
Keusote kehittää kotihoidon ja omaisten välistä viestintää11.6.2025 11:29:41 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella (Keusote) pyritään parantamaan kotihoidon ja omaisten välistä viestintää uusilla tietoturvallisilla järjestelmillä. Tavoitteena on vahvistaa viestintää kotihoidon ja omaisten välillä niin, että tärkeä tieto on kaikkien tarvittavien tahojen saatavilla oikeaan aikaan.
Keusoten aluehallitus valmistautui tulevaan5.6.2025 13:59:58 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus valmistautui kokouksessaan tuleviin muutoksiin: aluehallitus päätti syksyn aikatauluista ja valmisti aluevaltuustoa henkilövalintojen tekemiseen.
Tarkastuslautakunta hyväksyi Keusoten arviointikertomuksen2.6.2025 13:35:28 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) tarkastuslautakunta on hyväksynyt vuoden 2024 arviointikertomuksen. Tarkastuslautakunta painottaa arvioinnissaan erityisesti talouden tasapainoa, strategian selkeyttämistä ja palveluiden laatua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme