Muuttolintujen kevät innoittaa luonnonystäviä 8.4. – mukana tapahtumassa myös Mikko ”Peltsi” Peltola
Kansalaistieteen Lähde: Muuttolintujen kevät -tapahtuma
ti 8.4.2025 klo 12–19, yliopiston kirjasto Lähde

Tervetuloa kuulemaan asiaa linnuista, luonnosta sekä kansalaistieteestä! Tapahtumassa selviää mm. mitä suuren suosion kerännyt Muuttolintujen kevät -sovellus on mahdollistanut tieteelle ja mitä uutta on luvassa.
Muuttolintujen kevät -sovellusta on käyttänyt kahden vuoden aikana 270 000 suomalaista ja se on tuottanut 20 miljoonaa lintuhavaintoa. Uutena ominaisuutena sovellukseen on juuri avautunut lintupeli, jonka avulla voi oppia tunnistamaan lintuja ja niiden laulua.
Illan pääpuhuja on palkittu luontotoimittaja, Mikko "Peltsi" Peltola, joka tunnetaan aktiivisena luonnossa liikkujana, eräseikkailijana sekä luonnon puolestapuhujana. Suomalaisille hän tuttu radio- ja televisio-ohjelmista kuten Peltsin Lappi, Peltsin kova vuosi ja Peltsin toinen luonto. Viimeisimmässä televisio-ohjelmassaan Peltsi seikkaili poikansa Osmon kanssa kansallispuistoissa kannustaen ihmisiä liikkumaan Suomen kauniissa luonnossa. "Kaikki syyt olla lähtemättä luontoretkelle ovat tekosyitä."
Tapahtuma on kaikille avoin ja sinne on vapaa pääsy.
Päivän ohjelma:
klo 12:00 – 13:00 Kysy luontoviisaalta - lasten luontopaneeli (Tietoniekka) (Ennakkoon ilmoittautuneille alakouluryhmille)
klo 13:00 – 15:00 Viestejä muuttolinnuilta - Valokuvanäyttely (Lähteen aula)
Klo 14:45–15:00 Rehtori Jari Ojala
klo 15:00 – 18:00 Linnut, tiede ja luontokokemus -seminaari (Tietoniekka)
klo 15:00 – 15:05 Avaussanat ja seminaarin esittely
Ari Hirvonen, Digijohtaja JYU
klo 15:05 – 15:35 Kansalaistiede ympäristönmuutoksen seurannassa Heikki Helle, Museomestari Luomus
klo 15:35 – 16:05 RFJM - Kansalaistieteen avulla tehdyt havainnot
Ossi Nokelainen, Postdoc-tutkija Digitaalinen kansalaistiedekeskus JYU
klo 16:05 – 16:20 Tiedekasvatusta linturetkillä
Anniina Koliseva, Anni Aroluoma, Tiedekasvatuksen asiantuntijat Digitaalinen kansalaistiedekeskus JYU & Maija Ihantola, Järjestöpäällikkö Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto
klo 16:35 – 17:05 Luontokokemus ihmistieteilijän näkökulmasta
Anna Kajander, Postdoc-tutkija, Digitaalinen kansalaistiedekeskus JYU
klo 17:05 – 17:35 Muuttolintujen kevät -sovellus äänten oppimisen tukena Patrik Lauha, Väitöskirjatutkija HY
klo 17:35 – 17:45 Yhteenveto ja päätössanat
klo 18:00 - 19:00 Illan pääpuhuja, Mikko "Peltsi" Peltola, luontotoimittaja Yle (Tietoniekka)
Mikä Muuttolintujen kevät?
Muuttolintujen kevät on Jyväskylän yliopiston Digitaalisen kansalaistiedekeskuksen mobiilisovellus, jonka avulla on mahdollisuus tallentaa linnunlaulua ja tehdä lintuhavaintoja hyödyntäen modernia tekoälyä. Käyttämällä sovellusta autat samalla huippututkimusta. Sovellus toimii sekä Android - että Apple iPhone -älypuhelimilla, ja se on ladattavissa molempien alustojen sovelluskaupoista. Uusimman päivityksen myötä sovellusta voi käyttää myös suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Lisätietoja:
Anni Aroluoma, anni.aroluoma@jyu.fi, puh. 040 805 4837
Anniina Koliseva, anniina.koliseva@jyu.fi, puh. 050 472 4151
Ossi Nokelainen, ossi.nokelainen@jyu.fi, puh. 050 323 2706
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Viisaus ei ole pelkkää tietämistä8.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus haastaa arkikäsitykset viisaudesta. Toisin kuin usein ajatellaan, pelkkä tieto ei tee ihmistä viisaaksi.
Pyöräillen vai vanhempien kyydillä kouluun? Vanhempien liikunnallisuus ja lyhyet matkat edistävät aktiivista kulkemista8.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Koulumatkojen kulkeminen aktiivisesti, esimerkiksi pyöräillen tai kävellen, on vähentynyt merkittävästi, osoittaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan pitkittäistutkimus. Tutkimuksessa verrattiin 1980-luvulla koulua käyneiden koulumatkaliikkumista heidän lastensa koulumatkaliikkumiseen 2010-luvun lopulla. Vanhempien rooli on tärkeä, sillä heidän liikunnallisuutensa vaikuttaa myönteisesti lasten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen.
Uudet professorit esittäytyivät juhlaluennoilla 7.5.20257.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston uudet professorit esittäytyivät keskiviikkona 7.5.2025. Juhlaluentonsa pitivät taloustieteen professori Mika Haapanen, kognitiivisen neurotieteen professori Piia Astikainen, kansainvälisen kehitystutkimuksen professori Tiina Kontinen sekä aivojen kehityksen professori Jan Kujala.
Tuoretta professoria Miriam Nokiaa kiehtoo muistin hermostollinen perusta7.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala on nimittänyt Miriam Nokian psykologian professorin tehtävään. Professuurin erityisalana on käyttäytymisen muutoksen taustalla olevat, erityisesti keskus- ja autonomisen hermoston perusmekanismit.
Sivistys puhututtaa Jyväskylän Kesässä – puheohjelma on julkaistu7.5.2025 08:37:38 EEST | Tiedote
Vuonna 2025, Jyväskylän Kesän 70-vuotisjuhlavuonna, teemana on sivistys. Tämän vuoden puheohjelmassa käsitellään asiantuntijoiden siivittämänä polarisoituvaa ja polarisoitunutta sivistystä, sivistyneen keskustelun tuomaa vapautta ja vastuuta, ylikuluttamisen syitä ja seurauksia, sekä Suomen sivistyspääoman tilannetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme