Maailman ensimmäinen suurromaani Genjin tarina nyt Kai Niemisen ja Martti Turusen upeana suomennoksena
9.4.2025 08:00:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote
Kahdessa osassa ilmestyvä japanilainen klassikkoteos kertoo ylhäisön elämästä ja ihmissuhteista tuhannen vuoden takaa. Genjin tarina ilmestyi Japanissa noin vuonna tuhat.

Osat 1 & 2 ilmestyvät 24.4.
Keisarin poika Hikaru Genji elää 900-luvun loppupuolen Kiotossa, hovin poliittisten juonittelujen kuohuissa. Nuorena hänet tunnetaan lemmenseikkailuistaan, kypsässä iässä Genjistä kehkeytyy arvostettu valtiomies. Myöhemmin näyttämölle astuvat Genjin sekä hänen ystäviensä ja vastustajiensa jälkeläiset.
Genjin tarinassa kauneus on arvossaan: henkilöt keskustelevat runouden välityksellä, ja ylhäisönaiset löytävät merkityksen myös suitsukkeiden tuoksusta, kukista ja linnuista.
Teos kuvaa vuosituhannen takaisten ihmisten suruja ja ilonaiheita hämmästyttävän ajattomalla psykologisella otteella.
Noin vuonna 1000 ilmestynyttä Genjin tarinaa pidetään maailman ensimmäisenä suurromaanina ja japanilaisen kirjallisuuden arvostetuimpana teoksena. Kirjan kirjoittanut Murasaki Shikibu oli keisarinnan kamarirouva, joka kirjoitti tuntemastaan maailmasta, Japanin hovista ja ihmissuhteista, ensin lähinnä toisten hovinaisten viihdykkeeksi.
Genjin tarinan ammattitaidolla ja hartaudella tehdystä suomennoksesta vastaavat Kai Nieminen ja Martti Turunen. Nieminen on myös laatinut tekstin oheen selitykset, joista saa lisätietoa ajasta ja kulttuurista teoksen taustalla.
Murasaki Shikibu (n. 973 – n. 1014) oli kirjailija ja runoilija, joka toimi vuosia Japanin keisarinnan hovinaisena. Genjin tarina on maailmankirjallisuuden merkkiteoksia.
Pdf-vedospyynnöt ja lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat,
Otavan Kirjasto, sarjakuvat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Paula Hotin kolmas rikosromaani Murha Lochinverissä tarjoilee rikoksia, perhesalaisuuksia ja taivaallisen hyvää ruokaa5.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Hurmaava hyvänmielen Halla-rikossarja suomalaiskokki Hallan elämästä jatkuu. Kolmas osa Murha Lochinverissä vie lukijan jälleen Skotlannin maisemiin ja rikosmysteerin äärelle.
Värikäs ja lumoava matka keskiajan ihmisten elämään3.6.2026 13:24:08 EEST | Tiedote
Historiateos tarjoaa uusimpaan tutkimukseen perustuvaa asiatietoa sekä vauhdikkaita linnatarinoita. Kirja on sukellus keskiajan ihmisen mielenmaisemaan sekä keskiajantutkimuksen nykytilaan.
Kaisu Tuokon Eevi Manner -dekkarisarjaa on myyty jo yli 130 000 kappaletta! Uusin romaani Petos on yhteiskunnallinen puheenvuoro nuorten turvattomuudesta2.6.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Kaisu Tuokon uutuusromaani Petos on Kristiinankaupunkiin sijoittuvan Eevi Manner -sarjan neljäs osa, joka paljastaa karulla tavalla pikkukaupungin tiiviin yhteisön pimeän puolen. Koukuttavan rikosjuonen rinnalla Petos on traaginen kertomus siitä, miten alaikäinen nuori voi jäädä yksin yhteiskunnan rattaisiin.
25 maailman oudointa rikosta — Cozy true crime -tarinoita28.5.2026 12:34:15 EEST | Tiedote
Hyppää uhkarohkeiden, röyhkeiden, huonosti suunniteltujen tai muuten vain pöhköjen rikosten maailmaan!
Jännityksen mestarit tarjoilevat kesän täydeltä kylmiä väreitä26.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Otavan kesäkuun jännäreissä on ahmittavaa moneen makuun, pitipä lukija sitten tummasävyisestä pohjoismaisesta kerronnasta tai Freida McFaddenin koukuttavista ihmissuhdetrillereistä. Cosy crimen ystävillekin on tarjolla herkkupala, kun Alexander McCall Smithin ikoninen Mma Ramotswe palaa kuvioihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


