Kierrätysteollisuus ry

Kierrätysteollisuus kiittää hallitusta jäteveron laajentamisesta

24.4.2025 09:53:05 EEST | Kierrätysteollisuus ry | Tiedote

Jaa

Kierrätysteollisuus pitää puoliväliriihen päätöstä jäteveropohjan laajentamisesta hyvänä avauksena. Päätös kannustaa investointeihin sekä uuden teknologian kehittämiseen. Kaatopaikalle vietäviä jätteitä koskeva jätevero voitaisiin kuitenkin laajentaa vaiheittain koskemaan kaikkia loppusijoitukseen meneviä jätteitä. Jäteverolla olisi mahdollista nostaa valtion verokertymää jopa 200 miljoonaan euroon vuositasolla. Kierrätysteollisuus esittää hallitukselle pitkän aikavälin tiekartan laatimista.

Kierrätyksen asiantuntija seisoo etualalla kierrätyslaitoksessa
Jäteveron laajentaminen kiihdyttää investointeja kierrätysteknologiaan

Kierrätysteollisuus ry kiittää hallitusta puoliväliriihessä tehdystä päätöksestä laajentaa jäteveropohjaa. Päätös osoittaa, että Petteri Orpon hallitus ymmärtää jäteveron merkityksen paitsi valtiontalouden, myös kiertotalouden edistämisen näkökulmasta.

– On ilahduttavaa, että hallitus huomioi päätöksessään sekä ympäristön että talouden. Jätevero ohjaa materiaaleja pois kaatopaikoilta kohti kierrätystä ja uusiokäyttöä. Tämä on konkreettinen askel kohti korkeampaa kiertotalousastetta, joka on Suomessa edelleen vain 2,4 prosenttia – yksi EU:n alhaisimmista, sanoo Kierrätysteollisuuden toimitusjohtaja Mia Nores.

Vaikka Kierrätysteollisuus esitti laajempaa, jopa satojen miljoonien eurojen uudistusta, pitää se nyt tehtyä 10 miljoonan euron veropäätöstä tärkeänä avauksena. Päätös lisää luottamusta alan toimintaympäristöön ja kannustaa investointeihin sekä uuden teknologian kehittämiseen.

– Kohdentamalla jäteveron laajennus esimerkiksi jätteenpolton lentotuhkiin ja niiden käsittelyssä syntyviin jätteisiin, voitaisiin edistää kiertotalousasteen kasvua, toteaa Kierrätysteollisuus ry:n varapuheenjohtaja sekä NG Nordicin teollisuuden jätehuoltopalveluiden johtaja Kari Rahkonen.

Jäteverolla on suuri ohjauspotentiaali. Pelkästään kaatopaikoille päätyvien maa- ja kiviainesten osalta vero voisi ohjata kymmeniä miljoonia tonneja materiaalia uudelleenkäyttöön. Kierrätysteollisuus muistuttaa, että jätevero toimii vain, jos se kattaa riittävän laajasti loppusijoitukseen menevät jakeet.

– Ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunta edellyttää, että materiaalit pysyvät kierrossa. Jätevero on keskeinen taloudellinen ohjauskeino, jonka avulla tämä voidaan saavuttaa, Nores painottaa.

Kierrätysteollisuus kehottaa hallitusta laatimaan vielä kuluvan hallituskauden aikana pitkän aikavälin tiekartan, joka ohjaa jäteveron laajentamista vaiheittain kaikkiin loppusijoitukseen meneviin jätteisiin. Jäteverolla olisi mahdollista nostaa valtion verokertymää jopa 200 miljoonaan euroon vuositasolla – samalla kun se edistäisi kiertotalouden investointeja ja vihreää siirtymää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kierrätysteollisuus ry on Suomessa toimivien kierrätys- ja kiertotalousalan yritysten toimialajärjestö. 

Kierrätysteollisuuden yritykset tarjoavat käytännön ratkaisuja materiaalien kierrättämiseen ja kiertotalouden vauhdittamiseen vihreässä siirtymässä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kierrätysteollisuus ry

Vientirajoitukset vaarantavat metallien kierrätyksen ja kiertotalousinvestoinnit15.10.2026 08:23:14 EEST | Tiedote

Euroopan komission esitys voisi sulkea merkittäviä kansainvälisiä markkinoita kotimaisilta ja eurooppalaisilta yrityksiltä. Kierrätysteollisuus varoittaa, että vientirajoitukset heikentäisivät metallien kierrätystä, työllisyyttä, vientituloja ja alan investointeja. Rajoitusten sijaan EU:n tulisi vahvistaa kierrätysraaka-aineiden kysyntää ja eurooppalaisen teollisuuden kilpailukykyä.

Suomalaiset maksavat piiloveroa – Jätehuollon perusmaksua kerätään laajasti ja vain 10 % käytöstä kohdistuu viranomaistehtävistä aiheutuvien kustannusten kattamiseen10.4.2026 14:46:10 EEST | Tiedote

Monilla alueilla peritään erillinen jätehuollon perusmaksu kaikilta kotitalouksilta, loma-asunnoista ja myös kiinteistöistä, joissa ei asuta. Kierrätysteollisuus ry selvitti, miten kuntien keräämää perusmaksua käytetään Suomessa. Perusmaksun kertymä on huomattava, eikä kuntalaisilta kerättyä rahaa aina käytetä lain edellyttämällä tavalla. Perusmaksun tarpeellisuutta tulisi kunnissa arvioida uudelleen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye