Pohjois-Savon alueelliset kehitysnäkymät keväällä 2025: Ylä-Savo on Suomen ainoita seutukuntia, joissa työttömien määrä on laskenut
Alueellisten kehitysnäkymien mukaan Pohjois-Savon elinkeinoelämän näkymät antavat aihetta varovaiseen optimismiin, mutta epävarmuustekijöitä on paljon. Työllisyyden myönteinen käänne seuraa viiveellä talouden käännettä.

Työmarkkinoiden tilanne on edelleen haastava
Työttömien määrä on kasvanut, työllisten ja avoimien työpaikkojen määrät ovat puolestaan vähentyneet edellisestä vuodesta. Työttömien työnhakijoiden määrä on alkuvuonna kasvanut Ylä-Savoa lukuun ottamatta kaikissa Pohjois-Savon seutukunnissa edelliseen vuoteen verrattuna.
-Ylä-Savon seutukunta on yksi Suomen kolmesta seutukunnasta, jossa työttömyys on viime aikoina laskenut. Pohjois-Savon ELY-keskuksen tutkija Jaakko Honkalampi kertoo, että alueelle suuntautuneilla investoinneilla, kuten esimerkiksi Suomen Lantakaasun Biokaasulaitoksella on ollut positiivisia työllisyysvaikutuksia ja Ylä-Savon toimialarakenne sekä lomautusten purkautuminen on tukenut työttömyyden laskua.
Koko maakunnan tasolla työttömyys ei vielä lähikuukausina käänny laskuun vaan vasta viiveellä talouskasvun myötä. Erityisen huolestuttavaa on pitkäaikaistyöttömyyden ja nuorisotyöttömyyden voimakas kasvu. Työvoiman saatavuusongelmat ovat tilapäisesti helpottaneet työvoiman kysynnän laskun myötä. Pohjois-Savossa väestön ikärakenteesta johtuva työikäisen väestön väheneminen, tulee vähentämään työvoiman määrää tulevina vuosina ja asettaa haasteita osaavan työvoiman saatavuudelle tulevaisuudessa.

Suhdanteiden odotetaan taittuvan epävarmuustekijöistä huolimatta
Pohjois-Savon ELY-keskuksen tutkija Jaakko Honkalammen mukaan positiivisista signaaleista huolimatta kauppapoliittinen epävarmuus luo paljon epävarmuutta lähitulevaisuuteen.
- Geopoliittisen tilanteen lisäksi Yhdysvaltojen asettamat tullit ja niiden aiheuttamat vastatoimet tekevät lähitulevaisuuden ennakoinnista hyvin haastavaa. Kauppapoliittinen epävarmuus uhkaa heikentää kasvun edellytyksiä. Suorien vaikutusten lisäksi tullit voivat vaikuttaa myös Suomen vientiin muihin maihin, koska globaalit tuotanto- ja toimitusketjut häiriintyvät, Honkalampi arvioi tulevaisuuden näkymiä.
Haastava taloustilanne, korkotaso ja voimakas inflaatio ovat kahden edellisen vuoden aikana vaikuttaneet yritysten investointikykyyn, mutta tilanne on paranemassa. Suomen talous kääntyi kasvuun jo viime vuoden aikana ja talouden odotetaan kasvavan maltillisesti vuonna 2025. Kuluttajien heikko luottamus on viivästyttänyt talouden positiivista kehitystä. Korot ovat laskeneet ja inflaatio vakautunut, mikä tukee lähitulevaisuudessa investointeja ja kulutuskysyntää. Talousnäkymät antavat aihetta varovaiseen optimismiin, vaikka edessä on edelleen monia haasteita. Geopoliittiset jännitteet luovat epävarmuutta, mutta myös mahdollisuuksia, esimerkiksi puolustusteollisuudessa. Tuontitullit ja kauppapoliittinen epävarmuus voivat vähentää vientiä, investointeja ja hidastaa talouskasvua.
Kevään Pk-yritysbarometrin mukaan Pohjois-Savon suhdannenäkymien saldoluku oli positiivinen ja koko maan keskiarvon yläpuolella. Elinkeinoelämän keskusliiton ja Kuopion alueen kauppakamarin tammikuun suhdannebarometrin mukaan Pohjois-Savon suhdanneodotukset ovat hieman parantuneet ja tuotannon odotetaan kasvavan. Investointien määrä ja rahoituksen kysyntä on viime vuosina ollut selkeästi alhaisemmalla tasolla. Yritysrahoituksen kysynnän odotetaan kasvavan merkittävästi vuonna 2025.
Teknologiateollisuuden näkymät ovat varovaisen positiiviset ja kevään Teknobaro -kyselyn mukaan suhdannekuopan pohja on ohitettu. Yhdysvaltojen asettamat tullit ja niistä seurannut kauppasota varjostavat kuitenkin merkittävästi vientiteollisuuden näkymiä. Kauppapoliittinen epävarmuus lisää globaalisti yritysten varovaisuutta investointien tekemiseen, joka vaikuttaa negatiivisesti teknologiateollisuuteen, jossa valmistetaan paljon investointihyödykkeiksi luokiteltavia tuotteita. Rakentamisen toimialalla on ollut pidemmän aikaa alavireistä, mutta arvioiden mukaan rakentamisen pohjakosketus on saavutettu ja vuodelle 2025 odotetaan vaisua kasvua. Teollisuus- ja varastorakentamiseen liittyvät investoinnit vauhdittaisivat rakennusalan nousua. Rakennusalan kasvusta hyötyisi myös mm. kuljetusala ja metsäteollisuus. Maataloudessa tuotteiden kysyntä on hyvällä tasolla, mutta kannattavuus tuottaa haasteita. Korkojen lasku helpottaa maatilojen investointimahdollisuuksia.
Uusiutuvan energian ja vihreän siirtymän investoinnit
Myönteistä näkymää luovat uusiutuvan energian ja vihreän siirtymän eri puolille maakuntaa sijoittuvat investoinnit. Lisäksi suunnitteilla on pienempiä vihreän siirtymän hankkeita, kuten synteettisen metaanin ja vedyn tuotantoa, energiavarastointia, kiertotalousalueita sekä energiatehokkuuden parantamishankkeita. Puhdas, toimitusvarma ja edullinen energia voi houkutella alueelle lisää päästöjä vähentäviä investointeja.
Lue lisää aiheesta
Alueelliset kehitysnäkymät 1/2025 on ELY-keskusten yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys alueiden nykytilasta ja lähiajan näkymistä. Alueelliset kehitysnäkymät keväällä 2025-katsaus on luettavissa kokonaisuudessaan valtioneuvoston verkkosivuilla: Alueelliset kehitysnäkymät keväällä 2025
Pohjois-Savon osuus on luettavissa sivulta 118 eteenpäin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko HonkalampiTutkijaPohjois-Savon ELY-keskus
Puh:0295 026 237jaakko.honkalampi@ely-keskus.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Yhteistyötä, tietoa ja tulevaisuuteen katsomista: ELY-keskus toi työllisyystoimijat yhteen – yhteinen katse kohti vaikuttavampia palveluja13.11.2025 14:32:40 EET | Tiedote
Pohjois-Savon ELY-keskus kutsui koolle Kuopion, Ylä-Savon ja Keski-Savon työllisyysalueiden edustajat keskustelemaan työllisyyspalvelujen toiminnasta ja ajankohtaisesta työllisyystilanteesta. Tilaisuus oli osa ELY-keskusten uutta lakisääteistä yhteistyö- ja seurantatehtävää, mutta erityisesti se tähtäsi uudenlaisen yhteistyön rakentamiseen haastavassa työmarkkinatilanteessa.
Pohjois-Savon ilmastokatsaus: Hiilinieluja tulee vahvistaa, jotta hiilineutraalius on mahdollinen vuoteen 2035 mennessä5.11.2025 08:18:25 EET | Tiedote
Hiilineutraalius on mahdollista saavuttaa Pohjois-Savossa vuoteen 2035 mennessä, mutta se vaatii päästövähennystoimien lisäksi voimakasta hiilinielujen vahvistamista. Uusimmat tiedot Pohjois-Savon maankäyttösektorin hiilitaseista osoittavat, että metsä- ja maatalousmaan hiilivarastojen ylläpitoon ja kasvattamiseen tulee kiinnittää erityistä huomioita.
Peltovalvonnat päättyneet Pohjois-Savossa, selvityspyyntöjä lähes puolelle tiloista3.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Savon maatilojen peltovalvonnat ovat päättyneet tämän vuoden osalta. Peltovalvontaa tehtiin noin 70 tilalle. Valvontojen yhteydessä lähetettiin yhteensä 5214 selvityspyyntöä noin 1410 tilalle, mikä kattaa lähes puolet alueen tuenhakijoista.
Valtatie 5 Varkaus–Leppävirta välin toimenpideselvitys käynnissä – tavoitteena sujuvampi ja turvallisempi liikenne3.11.2025 10:37:43 EET | Tiedote
Varkauden ja Leppävirran Soukanlahden väliä tarkasteleva toimenpideselvitys keskikaidejärjestelyistä on käynnistynyt. Toimenpideselvityksessä tarkastellaan noin 12 kilometrin mittaisen välin keskikaidejärjestelyitä ja sen edellyttämiä liittymä- ja rinnakkaistiejärjestelyitä.
Pohjois-Savon alueelliset kehitysnäkymät syksyllä 2025: Elinkeinoelämä hakee kasvua haastavassa toimintaympäristössä30.10.2025 10:11:32 EET | Tiedote
Alueellisten kehitysnäkymien mukaan epävarmuus varjostaa yhä elinkeinoelämän tilannetta. Heikko kysyntä, kuluttajien luottamus sekä geopoliittiset jännitteet ja kauppapoliittiset riskit hidastavat talouden elpymistä. Pohjois-Savon suhdanneodotukset kuitenkin erottautuvat positiivisesti valtakunnallisissa barometreissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme