Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla ennustaa: rakentamisen lama jää taakse ja teollisuustuotanto kasvaa – nyt mukana myös skenaariot tullien vaikutuksista teollisuuden eri toimialoille sekä palvelualoille

7.5.2025 00:01:00 EEST | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA | Tiedote

Jaa

Rakentaminen kasvaa selvästi tänä vuonna ja myös teollisuustuotantoon odotetaan kohtalaista kasvuvauhtia, ennustaa Etla. Lisäksi palvelualoilla on havaittavissa kasvun piristymistä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tänään julkaiseman tuoreen toimialakohtaisen ennusteen mukaan rakentamisen kasvua tukevat muun muassa korkojen lasku ja ostovoiman elpyminen. Etla on nyt myös tarkastellut eri skenaarioissa Yhdysvaltojen tullien mahdollisia vaikutuksia teollisuuden toimialoille ja palvelualoille.

Kevään 2025 suhdanne-ennusteessa Etla ennusti Suomen talouden pysyttelevän kiinni kasvussa tulevina vuosina. Kuluvalle vuodelle ennustettiin 1,2 prosentin kasvua ja ensi vuodelle 1,4 prosenttia. Maailmanpolitiikan epävarmuudesta ja Yhdysvaltojen tulliuhasta huolimatta Etlan ennusteryhmä arvioi euroalueen talouskasvun vahvistuvan tänä vuonna ja kääntävän Suomenkin talouden nousuun.

Toimialaennusteen mukaan rakentaminen kasvaa tänä vuonna jo selvästi ja myös teollisuustuotanto pääsee kohtalaiseen vauhtiin. Koko kansantalouden arvonlisäys kasvaa tänä vuonna noin prosentin ja ensi vuonna 1,5 prosenttia.

Rakentamisen lama jää jo taakse

Rakentamisen arvonlisäys supistui voimakkaasti kahden edellisen vuoden aikana, koska erityisesti uusien asuntojen rakentaminen väheni voimakkaasti. Rakennusyritysten hintojen muutoksista puhdistettu liikevaihto kääntyi kuitenkin nousuun jo viime vuonna ja selkeintä kasvu oli erikoistuneessa rakennustoiminnassa. Asuinrakentaminen ei kuitenkaan vielä tuolloin lähtenyt lentoon.

Alkuvuonna rakennusyritysten liikevaihto on jatkanut kasvussa ja Etlan ennusteen mukaan alan arvonlisäyskin kasvaa vajaat 4 prosenttia tänä vuonna ja yli 5 prosenttia ensi vuonna.

— Ennustevuosinamme 2025–2027 rakentamisen lama jää taakse ja rakennusala kasvaa taas selvästi. Kasvua tukee korkojen lasku, rakennuskustannusten kasvun maltillistuminen ja ostovoiman elpyminen. Palautuminen on kuitenkin hidasta, koska reaalikorkojen odotetaan pysyvän aiempaa korkeampina, toteaa Etlan ennusteryhmän tutkija KTT Sakari Lähdemäki.

Etlan skenaariot: suuri tullikärhämä koettelisi teollisuutta, erityisesti kemiaa

Suhdanne Toimialat -ennusteen kanssa samaan aikaan julkaistussa Etla Erikoisartikkelissa ”Suuri tullikärhämä: vienti- ja tuotantoskenaarioita toimialoille” Etla on laatinut eri skenaarioita siitä, millainen Yhdysvaltojen kaavailemien tullien vaikutus voisi olla tuotantoon Suomen eri toimialoilla. Häiriö on rajattu vain vientiin ja vaikutukset on suhteutettu Etlan kevään 2025 Suhdanne-ennusteeseen.

Skenaarioissa Yhdysvaltojen-viennin on oletettu vähenevän joko 10, 25 tai 50 prosenttia. Viennin väheneminen Yhdysvaltoihin kymmenellä prosentilla alentaisi koko kansantalouden arvonlisäystä 0,2 prosenttia suhteessa ennusteen perusuraan. Tehdasteollisuudessa, jonne tullien vaikutukset suoraan osuisivat, laskua olisi 0,7 prosenttia. Jos vienti Yhdysvaltoihin vastaavasti puolittuisi, vaikutus olisi viisinkertainen: tehdasteollisuudessa arvonlisäys alenisi 3,5 prosenttia. Viennin rakenteesta johtuen suurin vaikutus olisi kemianteollisuudessa. Yksityisillä palvelualoilla arvonlisäys alenisi puolestaan 0,4 prosenttia.

Pahin skenaario olettaa Suomen Yhdysvaltojen-viennin puoliintuvan ja sen lisäksi koko viennin vähenevän kaksi prosenttia maailmantalouden kasvun hidastumisen seurauksena. Tällöin Suomen bkt voisi alentua jopa 1,5 prosenttia suhteessa perusuraan. Tehdasteollisuudessa laskua kertyisi melkein 5 prosenttia ja yksityisillä palvelualoilla prosentin.

— Muihin julkisuudessa esitettyihin laskelmiin verrattuna Etlan laskelmissa on tehty laajennus tullien vaikutuksista eri toimialoille. Skenaarioiden tarkoituksena on kuvata eri vientihäiriöiden vaikutusta Suomen kansantaloudelle. Kyseessä ei siis varsinaisesti ole ennuste, emmekä arvioi näissä laskelmissa skenaarioiden toteutumisen todennäköisyyttä tulleihin liittyvän suuren epävarmuuden vuoksi, toteaa skenaariot laatinut Etlan ennusteryhmän tutkija VTL Ville Kaitila.

Eri teollisuuden toimialoille luvassa vaihtelevia kasvulukuja 

Varsinaisessa toimialaennusteessa teollisuuden päätoimialoista suurimmalle, metalliteollisuudelle, ennustetaan puolentoista prosentin kasvua tänä vuonna, ja ensi vuonna puolisen prosenttia. Suurempaan kasvuvauhtiin pääsee viennin vauhdittamana sähkö- ja elektroniikkateollisuus. Heikoimmin teollisuuden toimialoista suoriutuu kuljetusvälineiden valmistus, mutta myös koneiden ja laitteiden tuotanto lisääntyy tänä vuonna vain vähän.

Metsäteollisuuteen Etla ennustaa reilun kahden prosentin kasvuvauhtia tälle ja ensi vuodelle. Kotimaan ja Euroopan rakentamisen kehitys tukee puutuoteteollisuuden kääntymistä kasvuun, ja alan vienti kasvaa voimakkaasti. Paperiteollisuudessa ei sen sijaan ole luvassa yhtä vahvaa kasvua.

Palvelualojen kasvu laahaa - edelleen

Yksityiset palvelualat alkoivat kasvaa viime vuoden mittaan. Tänä vuonna ne kasvavat noin prosentin ja ensi vuonna kaksi prosenttia. Kasvun piristymistä tänä vuonna selittää pitkälti kysynnän kasvu jalostuksen toimialojen kehityksen kohentuessa. Hitaan kasvun oloissa työllisyyden kasvu on kuitenkin heikkoa. Yksityinen kulutus alkaa ensi vuonna tukea palvelualojen kysyntää.

Kevään 2025 Suhdanne Toimialat perustuu Etlan maaliskuussa julkaistun Suhdanne Kevät 2025 -makrotalouden ennusteeseen ja mm. Suomen kansantalouden panos-tuotosmalliin. Suhdanne Toimialat sisältää yksityiskohtaista tietoa seuraavilta toimialoilta: metalliteollisuus, metsäteollisuus, kemian- ja elintarviketeollisuus, rakentaminen sekä yksityinen palvelusektori.

Lisätietoja:

Ennustepäällikkö Päivi Puonti, ETLA, p. 050 534 3536, paivi.puonti@etla.fi

Tutkija Ville Kaitila (palvelutoimialat, skenaariot), ETLA, p. 050-410 1012, ville.kaitila@etla.fi

Tutkija Sakari Lähdemäki (rakentaminen, teollisuus), ETLA, p. 040 746 2991,  sakari.lahdemaki@etla.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti
Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti
Lataa
Etlan tutkija Ville Kaitila
Etlan tutkija Ville Kaitila
Lataa
Etlan tutkija Sakari Lähdemäki
Etlan tutkija Sakari Lähdemäki
Lataa
Arvonlisäys toimialoittain
Arvonlisäys toimialoittain
Lataa

Liitteet

Linkit

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla

Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
09 609 900
http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Etlan logo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla ennustaa: kasvukäänne vahvistuu ja investointihanat aukeavat17.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote

Talouskasvu vahvistuu tänä vuonna 1,7 prosenttiin ja nousee ensi vuonna jo lähelle kahta prosenttia, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos. Etlan ennusteen mukaan Suomi pysyttelee lähivuosina kasvussa kiinni. Erityisesti investoinnit tuottavat kasvusysäyksen ja lisääntyvät tänä vuonna yli viisi prosenttia ja ensi vuonna reilut 9 prosenttia. Ensi vuoden investointien kasvu tulee suurelta osin hakukoneyhtiö Googlen ilmoittamista datakeskusinvestoinneista. Yksityinen kulutus kasvaa tänä vuonna ja kasvukäänne alkaa vihdoin vuoden lopulla näkyä myös työmarkkinoilla, joskin sitä ennen työttömyysaste ehtii kivuta ennätyksellisen korkealle.

Etlan 80-vuotisjuhlaseminaari nyt katsottavissa myös verkossa8.9.2026 10:57:39 EEST | Tiedote

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen 80-vuotisjuhlaseminaari Finlandia-talossa on nyt julkaistu kokonaisuudessaan tallenteena verkossa. Etla juhli merkkipäiväänsä 2. syyskuuta Finlandia-talossa Helsingissä. Seminaari kokosi yhteen liki kolmesataa kutsuvierasta, niin talouden johtavia asiantuntijoita kuin yrityselämää ja päättäjiä. Tilaisuuden teemana oli Suomi vuonna 2051 ja lavahaastattelussa Suomen haasteita ja vahvuuksia pohti myös tasavallan presidentti Alexander Stubb.

Etla: Pohjoismaisissa arvoketjuissa piilee huomattava altistuminen Euroopan ulkopuolelle7.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote

Pohjoismaiden välisessä kaupassa piilee merkittävä ja näkymätön riippuvuus Euroopan ulkopuolisista maista, paljastaa tänään julkaistu Etla-tutkimus. Keskimäärin 11 prosenttia muista Pohjoismaista tulevasta välituotetuonnista on arvoketjun toisessa portaassa peräisin Euroopan ulkopuolelta, ja suuri osa siitä muodostuu tuonnista Kiinasta ja muista BRICS+-maista. Tutkijoiden mukaan pelkkä hankinta lähialueiltakaan ei takaa enää huoltovarmuutta kiristyvässä geopoliittisessa tilanteessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye