Kiinteistöliitto

Talouden epävarmuudet tuoneet pilviä korjausrakentamisen ylle

Jaa

Kiinteistöliiton kevään Korjausrakentamisbarometrin mukaan korjausrakentaminen voi jäädä tänä vuonna hieman jälkeen aiemmista odotuksista. Korjausrakentamista kasvattavien taloyhtiöiden osuus näyttää jäävän pienemmäksi kuin korjaamista vähentävien taloyhtiöiden osuus. Kasvuvireen nousun taite koskee kaikkia alueita.  

Vastaushetkellä maalis-huhtikuussa 28 prosentilla taloyhtiöitä oli hanke menossa tai hanke oli juuri päättynyt. Menossa olevia hankkeita on hieman viime vuotta enemmän, mutta hankesuunnittelu- ja suunnitteluvaiheessa olevien taloyhtiöiden määrä näyttää jäävän jälkeen edellisvuodesta. Taloyhtiöt ovat barometrin saaneet tarjouksia edelleen aiempaa paremmin. Tilanne kuitenkin vaihtelee hankkeesta ja paikkakunnasta toiseen.

Taloyhtiökorjausten kasvunäkymät kärsineet 2025

Barometrin tulosten perusteella taloyhtiöiden korjausrakentamisen määrä voi jäädä jälkeen vuonna 2024 virinneen optimismin mukaisista arvioista. Tämä koskee sekä vuotta 2025 että vuotta 2026.

Barometrissa laskettava vastausvuoden Ilmapuntarin saldolukema painui uudelleen reilusti miinusmerkkiseksi, mikä samalla tarkoittaa syksyllä 2023 käynnistyneen näkymien nousukäänteen pysähtymistä. Pääkaupunkiseudulla sekä Pohjois- ja Länsi-Suomessa saldoluvut olivat vähiten miinuksella. Koko Suomessa aiempaa suuremmasta korjaamisen määrästä raportoi 27 prosenttia vastaajista, kun taas pienemmästä korjausrakentamisen määrästä kertoi 32 prosenttia vastaajista.  

Vuodelle 2026 vastaajista 21 prosenttia odottaa tässä vaiheessa kasvavaa korjaamista, kun supistumista odottavia oli 27 prosenttia, jolloin saldolukema on -6. Ensi vuoden saldoluvut ovat hieman plussan puolella ainoastaan Pohjois-Suomessa.

”Korkojen tuntuva lasku ja rakennuskustannusten vakaus sekä korjauspalveluiden parantunut saatavuus tukevat yhä korjausrakentamisen kasvuodotuksia. Tummat pilvet maailman ja Suomen taloudessa näyttävät kuitenkin lyövän lommoa taloyhtiöiden korjauksiin, mikäli talousnäkymät eivät oleellisesti nykyisestä kirkastu”, arvioi tuloksia Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.  

Putkistokorjaukset edelleen kärkipaikalla kerrostalojen korjauksissa

Kerrostaloissa hankkeiden kärjessä ovat tänä vuonna vesi- ja viemärijärjestelmät, joita ilmoitti runsaat 10 prosenttia kaikista vastaajista. Seuraavaksi yleisimpiä hankkeita olivat vesikaton ja julkisivujen hankkeet. Sähköautojen lataushankkeita oli kerrostaloissa runsaalla viidellä prosentilla vastanneilla.  

”Putkistohankkeiden yleisyys heijastelee erityisesti 1970-luvun yhtiöiden merkitystä kiinteistökannassamme. Läheskään kaikki tämän ikäluokan taloyhtiöt eivät vielä ole putkistojaan saneeranneet, tulkitsee tuloksia Jukka Kero.  

Rivi- ja erillistaloissa piharakenteet ja salaojat, ulkovaipan hankkeet sekä putkistot olivat yleisempien hankkeiden listalla. Näitä korjauksia ilmoitti 8 - 9 prosenttia kaikista vastaajista. Sähköauton latausjärjestelmien hankkeita ilmoitti runsaat viisi prosenttia vastaajista.

Sähköautojen lataushankkeita edelleen paljon 2025 - 2029

Sähköautojen latauspisteet ovat alkaneella viisivuotiskaudella yhä yleisin kerrostaloyhtiön ylläpito- tai korjaushanke, noin 27 prosentin osuudella kaikista vastaajista. Tämä osuus pienenee koko ajan, koska hankkeita on toteutettu jo tähän mennessä vuosikausia paljon. Seuraavaksi yleisimpiä hankkeita kerrostaloissa ovat vesikaton ja julkisivujen hankkeet, joita on listoilla miltei joka viidennellä yhtiöllä. Putkistokorjauksia ja lukitusjärjestelmien uudistamista on joka kuudennen kerrostaloyhtiön kohdalla.

Rivi- ja erillistaloyhtiöissäkin sähköautojen latauspaikat ovat edelleen kärjessä, 28 prosentin osuudella kaikista vastaajista. Ikkunoiden ja ulko-ovien sekä piharakenteiden ja salaojien sekä julkisivujen hankkeita ilmoitti tekevänsä lähivuosina 22 – 23 prosenttia näistä yhtiöistä.  

Lainaehtojen kehitysodotuksissa käänne heikompaan talven aikana

Taloyhtiöiden korjauslainojen saaminen näyttää barometrin tulosten perusteella pysyneen ennallaan. Korkeintaan yhden lainatarjouksen saaneiden osuus oli nyt 35 prosenttia. Vastaajista kaksi prosenttia ei ollut saanut ainuttakaan rahoitustarjousta. Lainansaantihaasteista raportoidaan erityisesti alueilta, joilla kiinteistöjen arvot ovat matalia.

Sen sijaan rahoituksen ehtojen kehitysodotuksissa kaksi vuotta jatkunut myönteisempi tunnelma katkesi talven aikana. Nyt 27 % vastaajista odottaa heikentyviä lainaehtoja, kun taas parantuvia ehtoja 20 % vastaajista (saldoluku nyt -7 vs. +3 / Syksy 2024 ja -22 / Kevät 2024).

Uusissa valurautaviemäreissä esiintynyt vuotoja ja tukkeumia

Korjausrakentamisbarometrissa kysyttiin 2000-luvulla rakennettujen kiinteistöjen valurautaviemärien mahdollisista ongelmista. Barometrin tulosten perusteella viemäreiden kuntoa on selvitetty viemärikuvauksella peräti 27 prosentissa 2000-luvulla rakennetuissa taloissa. Vastauksista ei käy ilmi, onko viemäreiden kuntoa selvitetty osana kiinteistön järjestelmällistä ylläpitoa vai onko viemäreiden kunnon selvittäminen johtunut viemärijärjestelmissä havaituista vioista tai vaurioista. Viemäreiden tukkeutumisia ja vuotoja oli havaittu 18 prosentissa 2000-luvulla rakennetuissa kiinteistöissä.

Lukemaa voidaan pitää suhteellisen suurena, kun huomioidaan, että tarkastelujakson rakennuksista vanhimmatkin ovat vasta puolessa välissä viemäriputkien keskimääräistä teknistä käyttöikää. Kiinteistöissä, jotka on rakennettu tai saneerattu 2000- luvulla ja joiden viemärijärjestelmissä on käytetty uuden teknologian ohutseinämäisiä valurautaviemäreitä, on vaarana, että valurautaviemärien käyttöikä jää ennakoitua lyhyemmäksi. Mahdollisten ongelmien ennakoimiseksi on syytä aika ajoin selvittää viemäriputkien kuntoa esimerkiksi viemärikuvauksella”, kommentoi tuloksia Kiinteistöliiton rakennustekninen asiantuntija Anssi Väätäinen

Miltei 60 prosentilla oli paristokäyttöiset palovaroittimet yhtiön vastuulla maaliskuussa 2025

Barometrin osana tiedusteltiin huoneistojen paristokäyttöisten palovaroitinten vastuutilannetta maaliskuussa 2025. Noin 60 prosenttia vastaajista ilmoitti, että heidän yhtiössään vastuu oli yhtiöllä. Kerrostaloissa tämä olin jonkin verran muita yleisempää. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella oltiin jonkin verran edellä vastuiden siirrossa.

”Barometrin vastausten perusteella palovaroitinhankkeita on menossa erittäin paljon kevään, kesän ja tulevan syksyn aikana, joten iso osa puuttuvasta noin 40 prosentista tulee hoidettua maaliin vuodenvaihteeseen mennessä, jolloin pelastuslain siirtymäaika päättyy. Tekemistä on kuitenkin edelleen paljon”, tulkitsee Jukka Kero.

Kiinteistöliiton Korjausrakentamisbarometri, kevät 2025

Suomen Kiinteistöliiton ja Suomen Kiinteistölehden Korjausrakentamisbarometrissa on vuodesta 2009 selvitetty asunto-osakeyhtiöiden korjausrakentamisen ja hyvän kiinteistönpitotavan toteutumista. Keväällä 2025 Korjausrakentamisbarometri tavoitti 4064 vastaajaa, joita jokaista Kiinteistöliitto lämpimästi kiittää!

Vastaajista 3846 oli asunto-osakeyhtiöiden hallituksen edustajia, 218 isännöitsijää tai muita taloyhtiöiden edustajia. Kysely toteutettiin nettikyselynä 25.3. – 9.4.2025. Kyselyssä raportoidut ns. saldoluvut saadaan vähentämällä supistuvaa kehitystä ennakoivien osuus kasvavaa kehitystä ennakoivien osuudesta.

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Taloyhtiöiden korjauksiin vauhtia puoliväliriihen päätöksillä10.4.2025 11:13:58 EEST | Tiedote

Vaikea talouskehitys heikentää kotitalouksien ja taloyhtiöiden tilannetta, mikä leikkaa mahdollisuuksia ryhtyä välttämättömiin korjaushankkeisiin ja puhtaan siirtymän kannalta tärkeisiin perusparannushankkeisiin. Asumismenot ovat nousseet 2020-luvun alkuvuosina noin viidenneksellä. Työttömyyden tuntuva nousu ja monet kansainvälisen talouden heilahtelut ovat lisänneet epävarmuutta, mikä on myrkkyä myös taloyhtiöiden korjauksille. Korjaaminen onkin vähentynyt vuosina 2023 ja 2024, ja kuluvan vuoden kehitys on vielä epävarma.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye