Konkurssien määrän kasvu näkyy yrittäjien talousneuvonnassa
21.5.2025 07:00:00 EEST | KEHA-keskus | Tiedote
Konkurssien ja yritysten lopettamisten määrät ovat kasvaneet, mikä näkyy yrittäjille talousneuvontaa antavassa Yrittäjän talousapu -palvelussa. Palveluun on tullut alkuvuonna jo lähes 1500 yhteydenottoa.

Lähes 1500 yhteydenottoa alkuvuonna
Konkurssien määrä pomppasi alkuvuonna, jolloin konkursseja pantiin vireille 2000-luvun ennätysmäärä. Talouden tilanne on näkynyt myös Yrittäjän talousavun neuvontapalvelussa.
”Yrittäjän talousapu -neuvontapalveluun on tullut huhtikuun loppuun mennessä jo lähes 1500 yhteydenottoa. Yrittäjien kysymykset koskevat tällä hetkellä tavallistakin enemmän yrityksen lopettamista, konkurssia ja velkajärjestelyä tai yrityssaneerausta. Yrityksen kannalta olisi hyvä, että apua haettaisiin mahdollisimman ajoissa ja yrityksen talouden suunta saataisiin käännettyä. Toisaalta kannattamatonta yritystä ei kannata turhaan pitää, jos nähdään, ettei kannattavuus ole paranemassa lähitulevaisuudessa”, kertoo kehityspäällikkö Jari Leskinen KEHA-keskuksesta.
Yrittäjän talousapu neuvoo yrittäjiä maksutta ja luottamuksellisesti
Yrittäjän talousapu neuvoo yrittäjiä talous- ja maksuvaikeuksiin tai esimerkiksi yrityksen kannattavuuden parantamiseen liittyen puhelimitse. Suuressa osassa tapauksista puhelinneuvonta riittää. Jos lisäavulle on tarve, neuvontapalvelusta ohjataan yrittäjä hänen tarvitsemansa palvelun piiriin. Esimerkiksi osassa Suomea toimivat Yrittäjän talousavun alueelliset tukipalvelut tarjoavat mahdollisuuden kasvokkaiseen tukeen. Yrittäjän talousapu -palvelun taustalla on KEHA-keskus ja palvelua kehitetään osana eurooppalaista Early Warning -toimintamallia.
Ole yhteydessä Yrittäjän talousapu -neuvontapalveluun
- suomeksi ja englanniksi arkisin klo 9–15 numerossa 0295 024 880 (pvm/mpm)
- ruotsiksi to klo 9–15 numerossa 0295 024 881 (pvm/mpm)
- yrittajantalousapu.fi
- Yrityksen talousvaikeudet ja niiden ehkäisy -opas (suomi.fi)
Tiedot konkurssien määrästä:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari LeskinenkehityspäällikköKEHA-keskus
Puh:02950 24468jari.s.leskinen@ely-keskus.fiKuvat

Linkit
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KEHA-keskus
Basinformationen enligt lagen om främjande av integration förnyas – i fortsättningen publiceras basinformationen i InfoFinland-appen10.6.2026 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
UF-centret publicerar som basinformation enligt lagen om främjande av integration InfoFinland-appen, som innehåller information om rättigheter och skyldigheter i det finländska samhället och arbetslivet. Alla som flyttar till Finland informeras om appen och nedladdningen av den i början av invandringen.
Kotoutumislain mukainen perustieto uudistuu – jatkossa perustieto julkaistaan InfoFinland-sovelluksessa10.6.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
KEHA-keskus julkaisee kotoutumislain mukaisena perustietona InfoFinland-sovelluksen, joka sisältää tietoa oikeuksista ja velvollisuuksista suomalaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä. Sovelluksesta ja sen lataamisesta tiedotetaan jokaiselle Suomeen muuttavalle maahanmuuton alkuvaiheessa.
Arbetslöshetens ökning avtog, den omfattande arbetslösheten ökade måttligt27.5.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
I april anmäldes 37 000 nya lediga arbetsplatser till Jobbmarknaden, dvs. 5 700 (-13 %) färre än i april året innan. Sammanlagt fanns det 67 100 lediga arbetsplatser i april, vilket är 17 600 (-21 %) färre än för ett år sedan. Antalet arbetslösa arbetssökande var 333 200 i slutet av april. Antalet arbetslösa ökade med 20 000 (6 %) personer jämfört med april året innan. Däremot ökade den omfattande arbetslösheten, som omfattar både arbetslösa och personer i aktiveringsåtgärder, mer måttligt, med 12 600 (3 %) jämfört med året innan. Antalet arbetssökande i omfattande arbetslöshet uppgick sammanlagt till 424 800.
Työttömyyden kasvu hidastui, laaja työttömyys kasvoi maltillisesti27.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin huhtikuussa Työmarkkinatorille 37 000 eli 5 700 (-13 %) vähemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Kaikkiaan huhtikuussa oli avoinna 67 100 työpaikkaa, mikä on 17 600 (-21 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä työnhakijoita oli huhtikuun lopussa 333 200. Työttömien määrä nousi 20 000 (6 %) henkilöllä viime vuoden huhtikuusta. Sen sijaan työttömien ja aktivointipalveluiden piirissä olevista koostuva laaja työttömyys nousi vuoden takaisesta loivemmin, 12 600 (3 %) henkilöllä. Yhteensä laajan työttömyyden piiriin kuului 424 800 työnhakijaa.
Growth in unemployment slowed; broad unemployment increased moderately27.5.2026 08:00:00 EEST | Press release
In April, 37,000 new vacancies were posted on the Job Market Finland platform, which is 5,700 (-13%) fewer than in April of the previous year. In total, there were 67,100 vacancies open in April, which is 17,600 (-21%) fewer than a year earlier. At the end of April, there were 333,200 unemployed jobseekers. The number of unemployed increased by 20,000 (6%) persons compared to April last year. In contrast, broad unemployment – consisting of the unemployed and those participating in activation services – increased more moderately than a year earlier, by 12,600 (3%) persons. Altogether, 424,800 jobseekers were included in broad unemployment.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme