Suomella on pelin paikka kriittisissä digiteknologioissa – julkaisu ehdottaa toimia EU:lle ja Suomelle kasvun ja turvallisuuden vahvistamiseksi

20.5.2025 10:00:00 EEST | Teknologiateollisuus ry | Tiedote

Jaa

Suomella on vahvaa osaamista EU:n kriittisiksi määrittelemissä digiteknologioissa. Sekä Suomessa että Eurooppa-tasolla on nyt panostettava määrätietoisesti näiden teknologioiden kehittämiseen ja osaamiseen. Sitran, Teknologiateollisuuden ja VTT:n julkaisu suosittelee muun muassa Suomen puolustusbudjetin innovaatiopanostusten kasvattamista sekä suomalaisen yritysvetoisen innovaatiomallin eli veturiyritysmallin laajentamista EU-tasolle.

Sitra, Teknologiateollisuus ja VTT esittävät Critical Digital Tech from Finland: Driving Growth and Security in Europe -julkaisussaan, että EU:n tulee painottaa budjetissaan nykyistä enemmän kriittisten teknologioiden kehitystä ja käyttöönottoa. Tämän lisäksi innovaatiotoiminnan rakenteita ja osaajien houkuttelua on johdonmukaisesti kehitettävä sekä Euroopassa että Suomessa.

Niin turvallisuuskysymykset kuin yritysten kilpailukyky nojaavat yhä vahvemmin strategisiin teknologioihin sekä kykyyn kehittää ja soveltaa niitä. Muuttunut maailmantilanne ja digivihreä siirtymä ovat lisänneet painetta vahvistaa kyvykkyyksiä erityisesti digitaalisissa teknologioissa, kuten tekoälyssä, puolijohteissa ja kvanttilaskennassa. 

Euroopan unioni on tunnistanut tällaiset kriittiset teknologia-alueet* taloudellisen turvallisuutensa kannalta ratkaiseviksi ja pyrkii vahvistamaan kilpailukykyään ja strategista autonomiaansa eli kykyä hallita olennaisten teknologioiden saatavuutta, kehitystä ja käyttöä.

– EU tarjoaa rahoitusta, avaa markkinoita ja valmistelee sääntelyä kriittisille teknologioille, mikä avaa mahdollisuuksia yrityksille ja tutkimuslaitoksille myös Suomessa. On varmistettava, että EU:n toimet painottavat huippuosaamista alueellisten erojen tasaamisen sijaan. Innovaatiorahoituksessa esimerkkiä voisi hyvinkin ottaa Suomessa toimivaksi havaitusta veturiyritysmallista, joka sitouttaa yritykset innovaatioprosessiin, sanoo Teknologiateollisuus ry:n johtava asiantuntija Joonas Mikkilä

Suomeen on keskittynyt vahvaa osaamista sekä tutkimus- ja liiketoimintaa monella EU:n kriittiseksi luokittelemalla teknologia-alueella. Critical Digital Tech from Finland -julkaisu nostaa näistä esiin tekoälyn, suurteholaskennan, puolijohteet, kvanttiteknologian, tietoliikenteen, avaruusteknologiat ja kyberturvallisuuden.   

– Suomi on kokoaan merkittävämmässä asemassa Euroopan teknologiakartalla. Samalla näytämme, miten teknologioiden konvergenssi eli lähentyminen voi kiihdyttää kehitystä yli sektorien. Yhtenä mallina toimii CSC:n LUMI-supertietokoneen ja VTT:n kvanttitietokoneen integraatio. Tällaisia yhteispelin paikkoja on luotava ja hyödynnettävä entistä enemmän yli tieteen- ja toimialarajojen, toteaa VTT:n yhteysjohtaja Jenny Hasu.  

Suomen menestys kriittisissä teknologioissa on riippuvaista tiiviistä ja pitkäjänteisestä yhteistyöstä valtion, elinkeinoelämän ja tutkimuslaitosten välillä. Globaali kilpailu ja epävarma toimintaympäristö alleviivaavat strategisen yhtenäisyyden ja sujuvan päätöksenteon merkitystä. Julkaisu ehdottaa toimenpiteitä muun muassa päättäjien teknologiatietouden ja Suomen kriittisen teknologiaosaamisen kansainvälisen tunnettuuden ja vetovoiman lisäämiseksi.

–  Suomalaisia innovatiivisia yhteistyömalleja, kyvykkyyksiä sekä huippututkimustamme voidaan levittää ja juurruttaa koko Eurooppaan. Meillä on mahdollisuus ennakoida teknologiakehityksen vaikutuksia, kohdentaa resursseja strategisesti ja toimia ajatusjohtajana myös kansainvälisesti, kunhan vain teemme entistä määrätietoisemmin yhteistyötä yli sektorirajojen, sanoo Sitran johtava asiantuntija Laura Halenius.

Critical Digital Tech from Finland -julkaisu sisältää tiiviit toimenpidesuositusten listat sekä EU:lle että Suomelle kriittisten teknologioiden vahvistamiseksi. Sitra, Teknologiateollisuus ja VTT ovat sitoutuneita edistämään yhteistyöavauksia sidosryhmien kanssa.


Lisätiedot:
Joonas Mikkilä, Teknologiateollisuus ry,  joonas.mikkila@teknologiateollisuus.fi, +358 45 129 6791

Jenny Hasu, jenny.hasu@vtt.fi, +358 40 658 3510
Laura Halenius, laura.halenius@sitra.fi, +358 294 618 303

Critical Digital Tech from Finland: Driving Growth and Security in Europe on Sitran, Teknologiateollisuus ry:n ja VTT:n yhteisjulkaisu, joka sisältää toimenpidesuosituksia EU:lle ja Suomelle kriittisten teknologioiden mahdollistaman kasvun ja turvallisuuden vahvistamiseksi. Julkaisuun kerättiin tietoa teknologia-alojen yrityksiltä, tutkimussektorilta sekä valtionhallinnosta, ja siinä hyödynnettiin eri teknologiasektoreilla tuotettuja kansallisia strategioita ja muita ajankohtaisia aineistoja.

*Kriittiset teknologia-alueet on määritelty osana EU:n taloudellisen turvallisuuden strategiaa: Kriittisiin teknologioihin lukeutuvat edistyneet puolijohdeteknologiat, tekoälyteknologiat, kvanttiteknologiat, bioteknologiat, edistyneet konnektiviteetti-, navigaatio- ja digitaaliset teknologiat, edistyneet anturiteknologiat, avaruus- ja propulsioteknologiat, energiateknologiat, robotiikka ja autonomiset järjestelmät, edistyneet materiaali-, valmistus- ja kierrätysteknologiat.

Avainsanat

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Teknologiateollisuus ry

Yllätys teknologiateollisuudessa: Kasvu- ja työllisyysodotukset plussalla maailmantilanteesta huolimatta17.3.2026 10:30:00 EET | Tiedote

Kasvu Suomen suurimmalla vientialalla on jatkunut alkuvuoden aikana, vaikka kauppa- ja geopoliittinen tilanne on muuttunut aiempaakin epävarmemmaksi. Teknologiateollisuuden TeknoBaro-kyselyn mukaan investointeja aiotaan lisätä merkittävästi ja yritykset odottavat keväälle sekä työllisyyden että tuotannon kasvua. Riskit kasvun tyrehtymiselle ovat kuitenkin edelleen suuret.

Suurimman vientialan tilauskertymissä yllättävä valoilmiö epävarmuuden jatkuessa4.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote

Teknologiateollisuuden tilauskannat ja uudet tilaukset ovat vahvistuneet merkittävästi, vaikka kauppa- ja geopoliittinen tilanne on ollut poikkeuksellisen epävakaa. Kasvun ajurina on ollut selkeästi telakkateollisuus, mutta vuoden 2025 viimeinen neljännes oli koko toimialalla yllättävänkin positiivinen. Suhdannetilanteessa ei kuitenkaan näy vielä merkittävää käännettä parempaan, ja kysynnän kasvu on edelleen nihkeää.

TeknoBaro: Investointien arvioidaan lisääntyneen teknologiateollisuudessa – Kysyntäkin piristymässä16.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Teknologiateollisuusyritysten arvioiden mukaan toimialan investoinnit ovat lisääntyneet loppuvuoden aikana. Lisäksi merkittävä osa yrityksistä arvioi investointien digitalisaatioon, tekoälyyn sekä tutkimukseen ja kehitykseen (T&K) kasvavan ensi vuoden aikana tähän vuoteen verrattuna, kertoo tuore TeknoBaro-kysely. Kysyntä ja työllisyys toimialalla ovat alkuvuonna piristymään päin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye