Jyväskylän yliopisto

Muuttolintujen kevät -sovellus laajenee – nyt tutkitaan myös, miltä luonto tuntuu

Jaa

Muuttolintujen kevät -sovelluksen avulla kuka tahansa voi osallistua lintujen kevätmuuton seurantaan ja lintulajien oppimiseen ja tuottaa samalla arvokasta tutkimustietoa. Sovellus kokoaa havaintoja laajasti eri puolilta Suomea ja nyt myös Ruotsista, tarjoten tutkijoille tärkeää dataa muuttolintujen liikkeistä. Uusimman päivityksen myötä lintuhavainnon lisäksi käyttäjä voi nyt tallentaa myös oman luontokokemuksensa – tekoälyn tukemana.

Raija Hämäläinen käyttää kännykkää metsässä muuttolintujen laulun tallennukseen.
Raija Hämäläinen käyttää kännykkää metsässä muuttolintujen laulun tallennukseen.

Havainnon jälkeen käyttäjällä on mahdollisuus sanallisesti kertoa, miltä havainto ja luonnossa oleminen sillä hetkellä tuntuvat. Kansalaisten tuottama haastatteluaineisto litteroidaan ja käsitellään turvallisesti Jyväskylän yliopiston konesalissa, paikallisesti toimivan tekoälyn avulla. Alkuperäinen audiotiedosto poistetaan. Tekoäly muodostaa aineistosta koodiston, joka koostuu useista haastatteluista ja kuvaa luontokokemusten sisältöjä. Tätä koodistoa voidaan yhdistää esimerkiksi havaittuihin lajeihin, säätilaan tai sijainnin maankäyttöluokkaan – esimerkiksi sen selvittämiseksi, herättävätkö eri lintulajit erilaisia tuntemuksia, tai eroavatko luontopolkujen, kaupunkipuistojen ja kansallispuistojen synnyttämät kokemukset toisistaan.

“Uusi menetelmä mahdollistaa erilaisten luontoympäristöjen kuten metsien, rantojen tai kaupunkien viheralueiden tuottamien kokemusten tutkimuksen huomattavasti aiempaa laajemmassa mittakaavassa. Lisäksi sen avulla saadaan tärkeää tietoa mobiilisovellukselle annettavan haastattelun kehittämisestä laadullisessa tutkimuksessa, ” tutkijatohtori Anna Kajander Jyväskylän yliopistosta sanoo.

Uusi Luontokokemus-ominaisuus on käytettävissä päivittämällä Muuttolintujen kevät -sovellus Android- ja Apple-laitteille sovelluskaupoista. Osallistuminen on täysin vapaaehtoista, ja uusi ominaisuus ilmestyy automaattisesti sovellukseen lintuhavainnon teon jälkeen. Samalla tutkitaan myös sitä, miltä tuntuu kertoa kokemuksistaan suoraan älypuhelimelle ja miten tämä eroaa perinteisestä, ihmisen tekemästä haastattelusta.

"Suomalaisilla on ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua täysin uudenlaisen digitaalisen tutkimusmenetelmän kokeiluun ja tuottaa samalla merkittävä ja ennennäkemätön haastatteluaineisto luontokokemuksista ja Suomen luonnosta. Uuden tutkimusmenetelmän ja teknologian kehittämisen mahdollistivat tutkijoiden poikkitieteellinen yhteistyö, teknologiaosaaminen ja suomalaisten runsas kiinnostus Muuttolintujen kevät -sovellusta, lintuja ja luontoa kohtaan”, kehittämispäällikkö Ari Lehtiö Jyväskylän yliopistosta kertoo.

Muuttolintujen kevät on Jyväskylän yliopiston, Ylen ja Tieteen tietotekniikan keskuksen (CSC) yhteishanke. Se on osa Jyväskylän yliopiston digitaalista kansalaistiedekeskusta, jota johtaa akatemiaprofessori Otso Ovaskainen ja rahoittaa Jane ja Aatos Erkon säätiö. Kansalaistiedekeskus kehittää uusia digitaalisia tutkimusmenetelmiä kansalaistieteen ja teknologian rajapinnassa.

Lisätietoja: 
Kehittämispäällikkö Ari Lehtiö, puh. 050 361 0992, ari.lehtio@jyu.fi
Tutkijatohtori Anna Kajander, puh. 050 307 3385, anna.k.kajander@jyu.fi
Akatemiaprofessori Otso Ovaskainen, puh. 050 309 2795, otso.t.ovaskainen@jyu.fi

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Tutkijat selvittivät maapallon äänien erot urbaanissa ja luonnollisessa ympäristössä9.7.2025 12:05:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tutkijaryhmä on kerännyt yli sata vuotta ääntä ympäri maailman ja selvittänyt, miten maapallon äänimaisema eroaa kaupungeissa ja luonnollisen ympäristön välillä. Samalla selvitettiin äänimaiseman vaihtelua vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Arvostetussa Nature Ecology & Evolution –julkaisusarjassa julkaistu tutkimus paljastaa, etteivät kaupungeissa asuvien ihmisten äänimaisemien rytmit ole yhtä ennustettavia kuin luonnossa elävien eläinten

Sivistys elää ja etsii muotoaan – Jyväskylän Kesän 2025 puheohjelma avasi keskustelun tulevaisuuden sivistyksestä8.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

70-vuotta täyttäneen Jyväskylän Kesän vuoden 2025 puheohjelma toi sivistyksen teeman monipuolisesti esiin viidessä eri tilaisuudessa, joissa pureuduttiin muun muassa ajattelun taitoon, koulutuksen saavutettavuuteen ja kulutuskulttuurin kriittiseen tarkasteluun. Puheohjelmien tallenteet ovat katsottavissa Jyväskylän Kesän verkkosivuilla ja Yle Areenassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye