Työn ja talouden tutkimus LABORE

Esittelyssä Laboren tutkijat – asiantuntemusta talouden ja yhteiskunnan polttaviin kysymyksiin

Jaa

Työn ja talouden tutkimus LABORE on julkaissut verkkosivuillaan tutkijakortit, joissa esitellään tiiviissä muodossa Laboren asiantuntijat sekä heidän tutkimusalueensa. Tutkijakortit tarjoavat hyvän yleiskuvan Laboressa tehtävästä tutkimuksesta.

Työn ja talouden tutkimus LABORE julkaisee tutkijakortit, jotka kokoavat yhteen tutkimuslaitoksen asiantuntijat ja heidän keskeiset tutkimukselliset kiinnostuksenkohteensa. Kortit tarjoavat medialle ja muille Laboresta kiinnostuneille tahoille tiiviin ja selkeän yleiskuvan siitä, millaista tutkimusta Laboressa tehdään ja mihin yhteiskunnallisiin keskusteluihin tutkijat tuovat osaamistaan.

Laboren tutkijat tarkastelevat muun muassa työmarkkinoita ja koulutustajulkista taloutta ja makrotaloutta sekä toimialan taloustiedettä. Useimmat tutkimukset pohjautuvat laajoihin rekisteriaineistoihin ja käsittelevät ajankohtaisia politiikkarelevantteja kysymyksiä. Tutkijat osallistuvat aktiivisesti myös yhteiskunnalliseen keskusteluun nostaen tutkittua tietoa esiin päätöksenteon tueksi.

Tutustu Laboren tutkijoihin ja heidän asiantuntemukseensa tutkijakorttien avulla. Liitteestä löydät kaikki tutkijakortit ladattavassa ja tulostettavassa PDF-muodossa. Samat esittelyt löytyvät Laboren verkkosivuilta Yhteystiedot-sivuilta tutkijoiden omista profiileista.

Mika Maliranta, johtaja
Mika Maliranta keskittyy omassa tutkimuksessaan talouden kasvun lähteisiin eli tuottavuuteen ja työllisyyteen sekä niihin vaikuttaviin tekijöihin. Näitä talouskasvun perimmäisempiä tekijöitä ovat innovaatiot ja yritysdynamiikka, joita puolestaan edistävät kilpailu, toimivat markkinat, osaava työvoima sekä toimivat työmarkkinat.

Tuomo Suhonen, tutkimusjohtaja & tutkimusohjaaja
Tuomo Suhosen tutkimus keskittyy koulutuksen ja työn taloustieteen aiheisiin. Monien tutkimusten taustalla on kysymys siitä, millaisia vaikutuksia koulutuksella ja koulutusjärjestelmän uudistuksilla on yhteiskunnan hyvinvointiin ja mahdollisuuksien tasa-arvoon. Tutkimukset perustuvat pääasiassa laajojen rekisteripohjaisten aineistojen tarkasteluun mikroekonometrisin menetelmin. Tavoitteena on usein päästä käsiksi syy-seuraussuhteisiin mm. luonnollisten koeasetelmien kautta.

Merja Kauhanen, johtava tutkija
Merja Kauhasen tutkimustyö keskittyy työn taloustieteen erilaisiin aiheisiin. Monille tutkimushankkeille on yhteistä kvantitatiivinen tutkimusmenetelmä. Hänellä on pitkä kokemus laajojen yksilötason rekisteri- ja kyselyaineistojen hyödyntämisestä sekä mikroekonometrisistä menetelmistä, joita käytetään näiden aineistojen analysoinnissa empiirisessä tutkimuksessa. Läpileikkaavina teemoina monissa hankkeissa ovat olleet työpaikkojen laatu, työuravaikutukset, hyvinvointi ja toimeentulo.

Petri Böckerman, johtava tutkija
Petri Böckermanin tutkimukset pureutuvat terveystaloustieteen ja työmarkkinatutkimuksen rajapintaan. Tutkimuksissa tarkastellaan muun muassa terveyskäyttäytymisen yhteyttä henkilön työmarkkinamenestykseen pitkällä aikavälillä. Lisäksi hän tutkii työolojen merkitystä työntekijöiden kokemaan hyvinvointiin sekä informaatioteknologian roolia terveyden edistämisessä. Tutkimukset perustuvat kansallisesti edustaviin rekisteri- ja kyselyaineistoihin.

Milla Nyyssölä, johtava tutkija
Milla Nyyssölä tarkastelee tutkimuksissaan suomalaisen työn ja koulutuksen taloustieteen lisäksi kehitystaloustieteen kysymyksiä. Kotimaisissa hankkeissa hän tutkii muun muassa yhteiskunnan tulonjaon ja sosiaaliturvan rakenteita erityisesti vero- ja etuusjärjestelmän näkökulmasta. Hänen erityisosaamistaan ovat mikrosimulointimallit (esim. SISU-malli), joita hyödynnetään esimerkiksi politiikkamuutosten vaikutusten arvioinnissa ja marginaaliveroanalyysissa. Aiemmissa tutkimushankkeissaan hän on tarkastellut muun muassa maahanmuuttoon ja perhevapaisiin liittyviä politiikkakysymyksiä. 

Lauro Carnicelli, Senior Researcher
Lauro Carnicelli is a researcher in family economics, with a focus on how parental leave reforms influence labour market outcomes, gender inequality, the motherhood penalty, and child development. His empirical work frequently employs causal methods to identify the effects of reforms in Finland. Beyond family economics, he has conducted research in development economics through a randomised controlled trial in Mozambique, and in theoretical macroeconomics by analysing search and matching models.

Tiina Kuuppelomäki, erikoistutkija
Tiina Kuuppelomäki on erikoistunut koulutuksen taloustieteeseen, erityisesti koulutusvalintojen vaikutuksiin sekä rahallisiin että ei-rahallisiin lopputulemiin, kuten mielenterveyteen. Tutkimuksissa hyödynnetään laajoja suomalaisia rekisteriaineistoja, ja tavoitteena on usein syy-seuraussuhteiden selvittäminen.

Veikko Uusitalo, projektitutkija
Veikko Uusitalon tutkimustyö keskittyy koulutuksen ja työn taloustieteen teemoihin. Tutkimuksissa tarkastellaan muun muassa työvoiman liikkuvuutta ja korkeakoulutuksen työmarkkinavaikutuksia hyödyntäen laajoja yksilötason rekisteriaineistoja. Veikko työskentelee Laboressa osa-aikaisena tutkijana väitöskirjatyön ohessa.

Hannu Karhunen, tutkimusohjaaja
Hannu Karhunen keskittyy tutkimuksessaan laajasti työmarkkinatutkimuksen eri teemoihin painottaen koulutuksen taloustieteen aiheita. Hän on erityisesti kiinnostunut julkisen vallan toimenpiteiden vaikutusten arvioinnista ja siitä, miten koulutus- ja työvoimapoliittisilla uudistuksilla voidaan vaikuttaa yhteiskunnan eri toimijoiden hyvinvointiin. Tutkimuksissa hyödynnetään laajasti suomalaisia rekisteriaineistoja ja erilaisia luonnollisia koeasetelmia syy-seuraussuhteiden selvittämiseksi.

Ohto Kanninen, johtava tutkija
Ohto Kanninen tutkii laajasti julkisten ohjelmien vaikuttavuutta ja järkevyyttä. Hänen keskeinen tutkimuskysymyksensä on, onko ohjelma suunniteltu ja toteutettu kokonaisuuden kannalta järkevästi. Tämä edellyttää hyötyjen ja kustannusten selvittämistä sekä arviointia siitä, missä osassa tulojakaumaa ohjelman hyötyjät ja maksajat sijaitsevat ja millaisia käyttäytymisvaikutuksia ohjelmalla on.

Toni Juuti, erikoistutkija
Toni Juuti tarkastelee työn ja julkistaloustieteen klassisia teemoja, kuten palkanmuodostusta, tuloliikkuvuutta ja eriarvoisuuden mittaamista. Häntä kiinnostaa erityisesti, miksi tuloerot Suomessa ovat kansainvälisesti verrattuna pienet, ja miten työehtosopimusjärjestelmä, markkinatulot sekä verotus ja tulonsiirrot vaikuttavat tuloeroihin. Hän pyrkii tutkimuksissaan sekä kuvailemaan ilmiöitä että pureutumaan syy-seuraussuhteisiin. Myös varallisuuserot ovat hänen tutkimuksissaan keskiössä.

Jani Kuhakoski, erikoistutkija
Jani Kuhakoski keskittyy tutkimuksissaan koulutuksen taloustieteeseen. Häntä kiinnostavat erityisesti ammatillinen koulutus, jatkuva oppiminen sekä koulutuksen vaikutukset kognitiivisiin kykyihin ja persoonallisuuteen. Tutkimuksissa hyödynnetään laajasti suomalaisia rekisteriaineistoja ja luonnollisia koeasetelmia syy-seuraussuhteiden selvittämiseksi.

Salla Kalin, erikoistutkija
Salla Kalin tutkii talouspolitiikan kannalta keskeisiä kysymyksiä julkistaloustieteen ja työn taloustieteen rajapinnassa. Hän on tarkastellut muun muassa verotuksen vaikutuksia työikäisten ja eläkeläisten muuttopäätöksiin sekä työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien vaikutuksia työntekoon. Lisäksi hän on tutkinut opiskelijoiden siirtymistä yleisen asumistuen piiriin.

Jeremias Nieminen, erikoistutkija
Jeremias Nieminen keskittyy julkisten politiikkatoimien vaikuttavuuden arviointiin, työn taloustieteeseen ja politiikan taloustieteeseen. Hän hyödyntää tutkimuksissaan erityisesti suomalaisia rekisteriaineistoja ja mikroekonometrisia menetelmiä. Hän on aiemmin tarkastellut muun muassa työllisyyden kuntakokeiluja ja ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnan alueellisia poikkeuksia. Lisäksi hän on tutkinut empiirisesti useita politiikan taloustieteen kysymyksiä.

Sami Jysmä, erikoistutkija
Sami Jysmä tutkii julkistaloustieteen kysymyksiä – erityisesti veroja sekä hinta- ja saatavuussäännöstelyä. Hänen tutkimuksissaan tarkastellaan, miten nämä politiikkatoimet vaikuttavat yksilöiden ja yhteiskunnan hyvinvointiin. Osa tutkimuksista on empiirisiä hyödyntäen rekisteriaineistoja ja luonnollisia koeasetelmia, osa taas teoreettisia, keskittyen politiikkatoimien hyvinvointivaikutusten mittaamiseen. Sami työskentelee postdoc-tutkijana Laboren tutkijapolulla.

Ilkka Kiema, tutkimusohjaaja
Ilkka Kiema tekee tutkimusta makrotaloustieteen alalta, erityisesti tuottavuuteen sekä pitkän ja lyhyen aikavälin talouskasvuun vaikuttavista tekijöistä. Hän on tutkinut esimerkiksi tuottavuuskehitykseen vaikuttavia politiikkatoimia ja vihreän siirtymän makrotaloustieteellistä mallintamista. Hän osallistuu aktiivisesti myös talouspoliittiseen keskusteluun.

Juho Koistinen, ennustepäällikkö
Juho Koistinen keskittyy tutkimuksessaan ennustemenetelmien kehittämiseen ja makroekonometristen menetelmien käyttöön taloudellisten vaikutusten arvioinnissa. Hän kehittää ja soveltaa tilastollisia ennustemalleja Suomen talouden ennustetyöhön. Väitöskirjatutkimuksessaan hän tarkasteli rahapolitiikan vaikutuksia, ja tavoitteena on laajentaa menetelmien käyttöä myös Suomen ja euroalueen rakenteelliseen analyysiin.

Paolo Fornaro, johtava tutkija
Paolo Fornaron tutkimukset ovat ensisijaisesti kohdistuneet kokonaistuottavuuden ja pakkakehityksen dynamiikkaan. Tutkimuksissaan Fornaro käyttää yksittäisiä yrityksiä, toimipaikkoja ja palkansaajia kuvaavia rekisteriaineistoja, joiden avulla voidaan selvittää esimerkiksi talouskasvun lähteitä yritystasolla. Fornaro on myös tutkinut erilaisten politiikkatoimien kuten digitalisaation tuottavuusvaikutuksia. Hän on myös hyödyntänyt epätavallisia tietolähteitä sekä koneoppimistekniikoita talousennusteiden ja nowcasting-ennusteiden laadinnassa.

Veera Nippala, tutkija
Veera Nippala toimii Laboressa osa-aikaisena tutkijana väitöskirjaopintojensa ohella. Hän on erityisesti kiinnostunut makrotaloudellisten kysymysten ratkaisemisesta henkilö- ja yritystason aineistoilla. Laboressa hän osallistuu palkkatutkimukseen ja ennustetoimintaan vastaten muun muassa investointiennusteista sekä toimialaennusteista ja -analyyseistä.

Outi Jurvanen, tutkija
Outi Jurvanen on Laboren tutkijapolulla työskentelevä väitöskirjatutkija, joka yhdistää tutkimuksessaan ympäristö- ja makrotaloustieteen teemoja. Tutkimuksessaan hän keskittyy erityisesti kysymykseen siitä, mitkä tekijät vaikuttavat yrityssektorin päästöihin, ja millaisilla politiikkatoimilla voitaisiin samalla tukea vihreää siirtymää ja tuottavuuskasvua. Hän hyödyntää suomalaisia rekisteriaineistoja yhdistettynä mikroekonometrisiin menetelmiin ja teoreettisiin malleihin. 

Jussi Huuskonen, tutkija
Jussi Huuskonen analysoi Laboressa yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa mikroaineistojen pohjalta. Hän tekee analyysiä osana OECD:n microBeRD-projektia ja vastaa Suomen osalta hankkeen laskelmista. Lisäksi hän tekee tutkimusta Jyväskylän yliopistossa julkiseen työnvälitykseen ja työmarkkinoiden kohtaantoon liittyen. Meneillään olevissa hankkeissa hän tarkastelee esimerkiksi työttömyysturvasanktioiden ja TE-toimistojen työtarjousten vaikutuksia työttömien työmarkkinatulemiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Labore eli Työn ja talouden tutkimus LABORE (ent. Palkansaajien tutkimuslaitos) on vuonna 1971 perustettu itsenäinen tutkimuslaitos, jossa keskitytään yhteiskunnallisesti merkittävään ja tieteen kansainväliset laatukriteerit täyttävään soveltavaan taloustieteelliseen tutkimukseen. Tutkimuksen painopistealueisiin kuuluvat työn taloustiede, julkistaloustiede sekä makrotaloustiede ja toimialan taloustiede. Lisäksi teemme suhdanne-ennusteita ja toimialakatsauksia sekä julkaisemme Talous & Yhteiskunta -lehteä ja podcasteja.

Vahvuuksiamme ovat tutkijoiden korkea tieteellinen osaaminen sekä tiivis yhteistyö kotimaisten ja ulkomaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Tutkijoillamme on tärkeä asiantuntijarooli eri yhteyksissä ja he osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Labore (punainen tekstilogo)

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työn ja talouden tutkimus LABORE

Pienet, nuoret yritykset uudistavat Suomen innovaatiokenttää28.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Laboren analyysi osoittaa, että pienten, nuorten yritysten rooli Suomen yrityssektorin innovaatiotoiminnassa on vahvistunut merkittävästi vuoden 2010 jälkeen. Nämä yritykset panostavat tutkimus- ja kehitystoimintaan suhteellisesti enemmän kuin muut yritykset ja tuovat markkinoille merkittävästi uusia tuotteita ja prosesseja. Suurten yritysten innovaatiopanostukset ovat viime vuosina vähentyneet, mikä korostaa nuorten yritysten merkitystä teknologisen kehityksen vetureina. Julkisen TKI-rahoituksen rooli on erityisen tärkeä pienille ja nuorille yrityksille. Tulokset korostavat tarvetta tukea nuorten yritysten syntymistä, innovointia ja kasvua edistävää toimintaympäristöä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye