Lääkäripula pitää pintansa – näin työnantaja voi houkutella osaajia
24.9.2025 05:02:00 EEST | Duunitori Oy | Tiedote
Lääkärien työpaikkojen määrä on laskenut vähemmän kuin sosiaali- ja terveysalalla ylipäätään. Lue, mistä lääketieteen ammattilaisista on erityistä pulaa ja mitä työnantajat voivat tehdä houkutellakseen lääkäreitä.

- Suomen suurimman työnhakupalvelun Duunitorin data kertoo, että lääkärien työpaikkojen määrä on laskenut selvästi vähemmän kuin sosiaali- ja terveysalalla keskimäärin.
- Duunitorilla julkaistiin tammi–elokuussa noin 25 000 sosiaali- ja hoiva-alan työpaikkailmoitusta sekä noin 9 000 terveydenhuoltoalan ilmoitusta. Molemmissa laskua oli noin 42 prosenttia viime vuodesta.
-
Samalla aikavälillä julkaistiin noin 2 500 lääkäreille suunnattua työpaikkailmoitusta, mikä oli noin 21 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
”Lääkärienkin työpaikat ovat vähentyneet taloudellisesti vaikeana aikana, mutta lasku ei ole ollut yhtä radikaali kuin sote-alalla yleisesti. Tämä johtunee siitä, että lääkäreistä on selvä pula. Näyttää siltä, että työnantajat myös priorisoivat heidän rekrytointiaan julkisen ja yksityisen sektorin säästöistä huolimatta”, sanoo Duunitorin viestintäpäällikkö Maiju Karhunen.
Yleis- ja erikoislääkäreistä on pulaa
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n maaliskuussa julkaiseman tiedotteen mukaan lääkärivaje on kasvanut perusterveydenhuollossa, mutta lääkäreistä on pulaa myös erikoissairaanhoidon puolella.
Tämä näkyy Duunitorilla: niin yleis- kuin erikoislääkäreille riittää kysyntää. Tammi–elokuussa Duunitorilla haettiin paljon muun muassa terveyskeskuslääkäreitä, työterveyslääkäreitä ja psykiatreja. Myös hammaslääkäreitä etsittiin runsaasti, mutta heille suunnatut ilmoitukset laskivat viime vuodesta selvästi enemmän kuin lääkärien ylipäätään. Eläinlääkäreitäkin haettiin aktiivisesti, poikkeuksellisesti jopa enemmän kuin viime vuonna.
Tyypillisesti erikoislääkäreitä on vaikeampi löytää kuin yleislääkäreitä, joita on enemmän. Karhunen nostaa yhtenä esimerkkinä psykiatrian alan:
”Psykiatreista on ollut huutava pula jo pitkään. Valitettavasti helpotusta ei näytä olevan luvassa.”
Esimerkiksi viime syksynä psykiatrian, nuorisopsykiatrian, lastenpsykiatrian ja oikeuspsykiatrian erikoislääkärikoulutuspaikoista saatiin täytettyä vain 60 paikkaa 121 paikasta.
”Erityisen huolestuttavan tilanteesta tekee se, että sosiaali- ja terveysministeriön muutama vuosi sitten julkaiseman raportin mukaan valtaosa psykiatrian erikoislääkäreistä on eläköitymässä vuoteen 2035 mennessä. On siis selvää, että tarvitsemme kipeästi uusia psykiatreja.”
Miten työnantaja voi houkutella lääkäreitä?
Duunitorin ja Lääkäriportaalin viimevuotisen lääkärikyselyn perusteella nämä asiat vaikuttavat eniten siihen, millaisesta työpaikasta lääkärit innostuvat:
1. Työtehtävän kiinnostavuus
2. Työpaikan sijainti
3. Työnantajan maine
4. Palkka
5. Työaikojen joustavuus
”Lääkärit eivät poikkea muista ammattiryhmistä siinä, että heitäkin kiinnostaa, millaista työ on todellisuudessa ja millainen työkulttuuri työpaikalla vallitsee. Työpaikkailmoitus ei usein riitä avaamaan näitä asioita tarpeeksi, ja lääkärit kuulevat mielellään vertaistensa kokemuksia. Siksi suosittelen panostamaan kohderyhmää puhuttelevaan sisältömarkkinointiin”, Karhunen sanoo.
Työpaikan sijainnilla on suuri merkitys osaajille ja myös lääkäreille. Lääkärikyselyn vastaajista vain 26 prosenttia olisi valmis muuttamaan työn perässä. Tämä hankaloittaa erityisesti pienten ja syrjäisten paikkakuntien rekrytointeja, joissa työnantajat joutuvatkin toisinaan turvautumaan rahallisiin bonuksiin lääkärien houkuttelussa.
Karhunen kannustaa työnantajia punnitsemaan myös paikkariippumattoman työn mahdollisuuksia.
”Olemme huomanneet, että etätyömahdollisuuden tarjoavat työpaikat saadaan usein helpommin täytettyä kuin pelkkää lähityötä tarjoavat. Työnantajien kannattaa ehdottomasti pohtia, olisiko lääkärien mahdollista tehdä etätöitä edes välillä.”
Duunitorilta löytyy tälläkin hetkellä noin sata etätyömahdollisuuden sisältävää lääkäreille suunnattua työpaikkailmoitusta.
”Etenkin vaikeasti tavoitettavan kohderyhmän kohdalla on myös tärkeä varmistaa, että työpaikan hakeminen käy nopeasti ja että rekrytointiprosessi on sujuva. Lääkäri ei aina helposti jätä työhakemusta, mutta voi silti olla kiinnostunut paikasta. Lääkäreitä kannattaa siis houkutella jättämään yhteystietonsa mahdollisimman helpolla tavalla, jotta heidän kanssaan voi jatkaa keskustelua avoimesta paikasta.”
Kaipaatko lisätietoa?
Haluatko tietää lisää työmarkkinoista tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maiju KarhunenViestintäpäällikköDuunitori Oy
Puh:+358 50 585 7001maiju.karhunen@duunitori.fiAino SalonenViestintäjohtajaDuunitori Oy
Puh:+35850 4144 245aino@duunitori.fiduunitori.fiKuvat
Duunitori on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2024 Duunitorilla vierailtiin yli 55 miljoonaa kertaa. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun. Vuonna 2023 Duunitori rantautui Norjaan ja osti paikallisen Jobbsafari-työnhakupalvelun. Vuonna 2024 Duunitori jatkoi kasvuaan Ruotsissa ostamalla Keeparo-työnantajabränditoimiston ja Allalöner-palkkatietopalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Tuore tutkimus: etätyö ei ole kynnyskysymys hakijoille – näiltä aloilta löytyy eniten etätyöpaikkoja16.9.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Työnhakupalvelu Duunitorin data kertoo, millä aloilla on tarjolla eniten ja vähiten etätyömahdollisuuden sisältäviä työpaikkailmoituksia. Duunitorin tuoreen tutkimuksen mukaan etätyö ei ole osaajille niin tärkeä kriteeri kuin julkinen keskustelu antaa ymmärtää.
Uusi tutkimus: yhä useampi työssäkäyvä on lähtökuopissa – tyytyväisetkin harkitsevat vaihtoa10.9.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Duunitorin tuoreen työnhakututkimuksen mukaan moni suomalainen etsii nyt uusia mahdollisuuksia. Työmarkkinoilla on myös liikkeellä aiempaa enemmän osaajia, joilla on jo työpaikka. Asiantuntija kertoo, mikä auttaa tavoittamaan kysytyimmät ammattilaiset.
Avoimien työpaikkojen nousu pysähtyi – työnantajat kertovat: näin vakuutat rekrytoijan3.9.2026 11:40:33 EEST | Tiedote
Avoimien työpaikkojen lupaava kehitys tyssäsi elokuussa, mutta teollisuuden ja rakennusalan ilmoitusten määrä jatkaa kasvuaan. Duunitorin rekrytointitutkimus kertoo, miten voi erottua edukseen valtavasta hakijajoukosta.
Palkan kertominen on edelleen harvinaisuus – nämä alat erottuvat joukosta27.8.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Osaajat toivovat palkka-avoimuutta rekrytointiin, mutta valtaosa työnantajista ei kerro vieläkään palkkaa työpaikkailmoituksissa. Lue, millä aloilla avoimuus on yleisintä ja miksi se hyödyttää sekä työnhakijoita että työnantajia.
Lupaava kehitys jatkuu työmarkkinoilla – teollisuus ja rakennusala vetävät kasvua13.8.2026 12:43:11 EEST | Tiedote
Avoimien työpaikkojen määrä jatkaa kasvuaan. Jos nykyinen suunta jatkuu, yhä useampi suomalainen saattaa vaihtaa syksyllä työpaikkaa. Katso, miten eri alueiden ja alojen työpaikkojen tarjonta on kehittynyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

