Helsingin Matkailusäätiö

Vuoden 2025 Helsinki Travel Awards -voittajat ovat selvillä

Jaa

Helsingin Matkailusäätiö jakoi torstaina 23.10.2025 palkintoja kiitoksena aktiivisesta työstä Helsingin kutsuvuuden eteen.

Helsingin Matkailusäätiö jakoi vuoden 2025 Helsinki Travel Award -palkinnot. Kuvassa Jani Halme lukee palkintoperusteluja Oodi-kirjaston edustajille. Kuva: Petri Anttila
Helsingin Matkailusäätiö jakoi vuoden 2025 Helsinki Travel Award -palkinnot. Kuvassa Jani Halme lukee palkintoperusteluja Oodi-kirjaston edustajille. Kuva: Petri Anttila

Helsingin Matkailusäätiö jakoi Helsinki Travel Award -palkinnot 11. kerran torstaina 23.10. Voittajia on tänä vuonna viisi: Silakkamarkkinat, Fashion in Helsinki, World Dog Show, Helsingin merellisen lähiliikenteen toimijat sekä Oodi-kirjasto.

Palkittuja yhdistää kyky saada ihmiset liikkeelle. Helsingin Matkailusäätiön puheenjohtaja Mikko Leistin mukaan Helsinki tarvitsee aktiivisia toimijoita, jotka elävöittävät kaupunkia ja antavat matkailijoille syyn tulla Helsinkiin ja helsinkiläisille syyn lähteä kotoaan kaupungille. 

”Suomessa odotellaan, että ihmiset kuluttaisivat ja käyttäisivät palveluita enemmän, mutta sitä varten ihmisten pitäisi lähteä ovesta ulos”, Leisti sanoo. “Ja yleensä ihmiset lähtevät liikkeelle, kun joku heidät kutsuu.”

Leisti muistuttaa, että pienikin liikkeen aiheutus on merkityksellistä. Aina ei tarvitse olla megatapahtumaa, vaikka niilläkin on paikkansa. Sen sijaan kutsumisella on väliä yleiselläkin tasolla. Leistin mielestä ihmisten tulisi ylipäätään esittää enemmän kutsuja toisilleen: esimerkiksi syömään, urheilemaan tai ihan vaan hengailemaan. 

“Helsinki on loistava paikka kaikenlaiselle kutsumiselle”, Leisti tiivistää. 

Helsingin Matkailusäätiö palkitsee erikokoisia toimijoita, jotka paitsi elävöittävät kaupunkia myös konkreettisesti helpottavat arkea ja liikkumista Helsingissä.

Palkintoperustelut

Stadin Silakkamarkkinat 

Kauppatorilla järjestettävät silakkamarkkinat on yksi Suomen vanhimmista yleisötapahtumista. Lähes 300-vuotisen historiansa aikana tapahtuma on kutsunut yhteen rannikon kalastajia ja ihmisiä ympäri Suomen ainutlaatuisen ja hyvin helsinkiläisen ruoan äärelle. 

Fashion in Helsinki -tapahtuma

Suomalainen muotiosaaminen on maailman huipputasoa. Fashion in Helsinki nostaa esiin tulevaisuuden kykyjä ja tarjoaa ihmisille mahdollisuuden kokea Helsinki kansainvälisenä muotikaupunkina. 

World Dog Show

Helsinki on maailman paras kaupunki paitsi ihmisille myös lemmikeille. Suomen kennelliiton järjestämän kansainvälisen koiratapahtuman aikana Helsinki täyttyy karvakuonoista, jotka tuovat hauskalla tavalla inhimillisyyttä katukuvaan. Koirat saavat ihmiset liikkeelle – säällä kuin säällä. 

Helsingin merellisen lähiliikenteen toimijat

Meri on yksi Helsingin suurista rikkauksista. Kiitos laivureiden kaupunkilaisten ja matkailijoiden on mahdollista nauttia kaikista kaupunkimme monista saarista, niemistä ja lahdista myös ilman omaa venettä. Meriteitse liikkuminen on luonteva osa helsinkiläistä elämänmenoa, eikä se olisi mahdollista ilman aktiivisia yrittäjiä. 

Helsingin keskustakirjasto Oodi

Keskustan kirjastosta on melko lyhyessä ajassa tullut kaikkien Helsinkiin saapuvien peruskohde. Maailmassa on paljon paikkoja, joissa kirjasto ei tule ensimmäisenä mieleen, kun pitäisi etsiä uutta tietoa tai näkökulmia. Oodi on vienyt kirjaston uudelle tasolle ja tehnyt siitä jälleen suurelle yleisölle relevantin instituution. Oodin avulla Helsinki viestii maailmalle kirjaston merkitystä. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mikko Leisti
Puheenjohtaja, Helsingin Matkailusäätiö
mikko.leisti@sofiahelsinki.fi
0400 640 090

Kuvat

Helsinki Travel Award -palkinnot jaettiin torstaina 23.10.2025. Kuva: Petri Anttila
Helsinki Travel Award -palkinnot jaettiin torstaina 23.10.2025. Kuva: Petri Anttila
Lataa
Keskustakirjasto Oodi on nykyisin matkailijoiden peruskohde. Kuva: Petri Anttila
Keskustakirjasto Oodi on nykyisin matkailijoiden peruskohde. Kuva: Petri Anttila
Lataa
Fashion in Helsinki -tapahtuma tuo huippumuodin kaupunkiin. Kuva: Petri Anttila
Fashion in Helsinki -tapahtuma tuo huippumuodin kaupunkiin. Kuva: Petri Anttila
Lataa
Helsingin pormestari Daniel Sazonov piti puheen tapahtumassa. Kuva: Petri Anttila
Helsingin pormestari Daniel Sazonov piti puheen tapahtumassa. Kuva: Petri Anttila
Lataa
Helsingin merellisen lähiliikenteen toimijat tekevät kaupunkia saavutettavammaksi. Kuva: Petri Anttila
Helsingin merellisen lähiliikenteen toimijat tekevät kaupunkia saavutettavammaksi. Kuva: Petri Anttila
Lataa
Silakkamarkkinat on yksi Suomen vanhimmista yleisötapahtumista. Kuva: Petri Anttila
Silakkamarkkinat on yksi Suomen vanhimmista yleisötapahtumista. Kuva: Petri Anttila
Lataa
Emilia Sisco yhtyeineen huolehti tapahtuman musiikista. Kuva: Petri Anttila
Emilia Sisco yhtyeineen huolehti tapahtuman musiikista. Kuva: Petri Anttila
Lataa
World Dog Show'n edustajat palkintovuorossa. Kuva: Petri Anttila
World Dog Show'n edustajat palkintovuorossa. Kuva: Petri Anttila
Lataa
Jani Halme lukee palkintoperusteluja Oodi-kirjaston edustajille. Kuva: Petri Anttila
Jani Halme lukee palkintoperusteluja Oodi-kirjaston edustajille. Kuva: Petri Anttila
Lataa

Helsingin Matkailusäätiön tarkoituksena on matkailun edistäminen erityisesti Helsingin seudulla. Säätiön toiminta-alue on Helsinki ja sen lähialueet. Säätiö edistää, kannustaa ja tukee teoillaan Helsingin matkailua kehittävää toimintaa ja yhteisymmärrystä. Se auttaa tuottamaan ja levittämään alan tutkimustietoa ja jakaa stipendejä, apurahoja ja tunnustuspalkintoja. Strategisesti Säätiö on rajannut toimintansa painopistealueiksi tulevaisuuteen suuntaavat hankkeet, joilla on mahdollisuus menestyä liiketaloudellisesti tai tutkimushankkeet, jotka tuottavat uutta tietoa matkailuliiketoiminnan menestyksen tukemiseksi ja osaamisen lisäämiseksi alan sisällä ja sen sidosryhmien välillä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin Matkailusäätiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye