Väitös: Teollinen resurssienhallinta on kyvykkyyksien, ei materiaalien hallintaa

Valtamerissä kelluvat muovilautat, jätevuoret ja kiihtyvä ilmastonmuutos – ihmisten ja luonnon epävakaa yhteiselo on johtanut useisiin resurssikriiseihin. Näissä kriiseissä on pohjimmiltaan kyse ihmistoiminnasta, joka ylittää maapallon kantokyvyn rajat. Jos koko maapallon väestö käyttäisi resursseja esimerkiksi kuten suomalaiset, se tarvitsisi noin neljän maapallon luonnonvarat.

Väitöskirjassaan Jarmo Uusikartano pureutuu resurssin ja resurssienhallinnan nykykäsityksiimme, jotka eivät tue yritystoiminnan sovittamista luonnon kantokyvyn rajoihin. 

Yleisesti resurssi nähdään yhteiskunnissamme joksikin luonnosta peräisin olevaksi materiaksi, jota ihmiset muokkaavat tarkoitusperiinsä sopivaksi. Niin ikään kapitalismin ajatus perustuu pitkälti luonnonvarojen kulutuksella aikaansaatavaan talouskasvuun.

– Kyseinen ajattelutapa on ongelmallinen, sillä se kohtelee ihmisiä ja luontoa toisistaan irrallisina ja näin sivuuttaa näiden väliset monimutkaiset ja elintärkeät vuorovaikutus- ja riippuvuussuhteet, Uusikartano toteaa.

Uusikartano teoretisoi väitöskirjassaan teollisen resurssienhallinnan tavalla, joka huomioi ihmisten ja luonnon välisen vuorovaikutuksen. Hän yhdistää tuotantotalouden ja teollisen ekologian näkökulmia yhteiskuntatieteellisiin toimijaverkkoteoriaan ja sosiomateriaalisuuteen. Väitöskirjassa tarkastellaan resurssienhallinnan käsitteistöä näitä teorioita vasten. Tutkimus hyödyntää tapaustutkimuksia muun muassa kierrätetystä betonikiviaineksesta, nollakuidusta ja kierrätysravinteista.

Väitöskirjan keskeinen väite on, ettei resurssi ole jotakin ennalta annettua vaan alati ilmiintyvää. 

– Resurssi ilmenee tietyssä ajassa ja paikassa esimerkiksi tuotannolle tarpeellisina raaka-aineina, mutta se ei ole ominaisuus, joka varastoituisi materiaaleihin. Yksikään materiaali sinällään ei siis ole resurssi. Tämä tarkoittaa, että resurssienhallinnassa on materiaalien sijaan pohjimmiltaan kyse ihmisten kyvystä löytää merkityksellisiä vuorovaikutussuhteita materiaalien kanssa, Uusikartano kiteyttää.  

Resurssin ja resurssienhallinnan käsitteiden teoreettisella tarkastelulla on käytännöllistä merkitystä, sillä käyttämällämme sanastolla ja kielellä voi olla hyvin konkreettisia seurauksia. Esimerkiksi ”ei enää jätettä” -lainsäädäntö, jossa ennen jätteeksi luokiteltu nähdään uudelleen resurssina, on mahdollista vain, kun resurssikäsitettä lähestytään vuorovaikutuksen, ei materialististen ominaisuuksien kautta. Vaikka ajattelutapaa ei ole aiemmin teoretisoitu, sitä sovelletaan jo muun muassa kiertotaloudessa. Tavoitteena on, että toisen jätteestä, hukasta tai sivuvirrasta voi tulla toisen raaka-aine. 

Uusikartanon väitöstutkimus tarjoaa tutkijoille uusia konseptuaalisia välineitä lähestyä ja ratkaista aikamme haastavia resurssikriisejä.

Väitöstilaisuus keskiviikkona 29. lokakuuta

Diplomi-insinööri Jarmo Uusikartanon tuotantotalouden alaan kuuluva väitöskirja Metatheoretical Exploration of Resource Management Concept in Industrial Ecology tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa keskiviikkona 29.10.2025 Hervannan kampuksella. Paikkana on Festia, Pieni sali (Korkeakoulunkatu 8, Tampere). Vastaväittäjinä toimivat apulaisprofessori (Assistant Professor) Samuli Patala Aalto-yliopistosta sekä Postdoctoral Fellow Mathias Lindkvist Stavangerin yliopistosta Norjasta. Kustoksena toimii professori Leena Aarikka-Stenroos Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnasta.