Vuoden kauppakeskusteot valittu: Voittajat vastaavat rohkeasti yhteiskunnan ilmiöihin

Jaa

Vuoden 2025 Kauppakeskusteko-kilpailun voittajat ovat Itis, Jumbo ja Colliers. Vuosittain järjestettävä kilpailu palkitsee tekoja, jotka kehittävät ja edistävät kauppakeskusten toimintaa. Tämän vuoden voittajateot ja kunniamaininnat osoittavat, kuinka kauppakeskukset uudistuvat, vastaavat asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin ja nostavat esiin yhteiskunnallisia aiheita. 

Vuoden kauppakeskusteko 2025
Vuoden kauppakeskusteko 2025

”Tänä vuonna kilpailussa näkyi selvästi, kuinka kauppakeskukset panostavat kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Digitaalisuutta hyödynnetään yhä tehokkaammin johtamisen välineenä ja koulutusta ja mentorointia tarjotaan niin asiakaskokemuksen kuin vastuullisuuden kehittämiseen. Kauppakeskuksia uskalletaan myös uudistaa rohkeasti siten, että ne eivät ole enää vain ostospaikkoja vaan tiloja kohtaamisille”, kommentoi tuomariston puheenjohtaja, Manager, Expansion & Concept, Essi Miikkulainen Fazerilta.

Kauppakeskus Itikselle voitto kahdessa kategoriassa 

Kauppakeskus Itis on uudistanut palvelukonseptinsa perusteellisesti. Tämä uudistus veikin kauppakeskuksen voittoon uusien palveluiden ja asiakaskokemuksen kehittämisen kategoriassa.

Tuomariston mukaan Itiksen konseptiuudistus on hyvä esimerkki siitä, miten kauppakeskus voi huomioida ympäristönsä ja sen rakenteelliset muutokset ja tehdä näistä vahvuutensa. Kauppakeskus Itis toimiikin nyt aidosti kulttuurien kohtaamispaikkana. Muutoksessa on selkeästi mietitty, mitä asiakkaat tarvitsevat, ja sen perusteella kehitetty palvelu- ja liikevalikoimaa. Uudistuksen myötä kävijämäärät kasvoivat keskimäärin 13 prosenttia kuukaudessa.

Kauppakeskus Itis vei ykkössijan myös markkinointi ja viestintä -kategoriassa näyttävällä ITIS 40 vuotta – The Launch -kampanjallaan. Kolmiportainen kampanja yhdisti Itiksen pitkän historian ja laajan konseptiuudistuksen. Se huipentui avajaisviikkoon, jossa nähtiin päivittäisiä tapahtumia, tunnettuja artisteja ja Itiksen oma vaatemallisto. Tulokset puhuivat puolestaan: kävijämäärät kasvoivat parhaimmillaan 44 prosenttia ja myynti jopa 14 prosenttia verrattuna edellisvuoteen.

Uusien palveluiden ja asiakaskokemuksen kehittämisen kategoriassa jaettiin myös kunniamaininta Kauppakeskus Myllylle. Myllyn Akatemia tarjoaa vuokralaisille esimerkiksi livekoulutuksia, turvallisuuskoulutusta verkossa, Mystery Shoppaus -tutkimuksia ja mentorointiohjelmia. Teko on oiva osoitus kauppakeskus- ja bisnesekosysteemin johtamisesta ja tuomaristo kannustaa myös muita kauppakeskuksia vastaavanlaisiin toimintamalleihin.  

Vastuullisuustyö, joka ulottuu koko kauppakeskukseen ja ympäröivään yhteisöön

Tänä vuonna voittajatöissä huomioitiin ympäröivän maailman ilmiöt ja tuotiin esille, miten kauppakeskukset ovat tärkeitä toimijoita myös alueen yhteisöissä. Tämä näkyi erityisesti Vastuullisuuden kategoriassa, jossa valittiin voittajan lisäksi myös kunniamaininnan saaja.

Voittajaksi kategoriassa valittiin Jumbo, jonka Suomen suurin vastuullisuuskerroin osoittaa, miten vastuullisuus voi olla koko kauppakeskuksen ja sen lähitoimijoiden yhteinen tehtävä. Jumbo toimii sekä tekijänä että mahdollistajana: osa työstä tehdään itse, mutta myös liikkeiden, asiakkaiden ja lähialueiden yhteisöjen kanssa tehdään yhteistyötä vastuullisten valintojen mahdollistamiseksi.  Vastuullisuustyö on kokonaisvaltaista ja ulottuu kauppakeskuksen energiatehokkuuden parantamisesta yhteisöllisiin taidetyöpajoihin ja yhdessä liikkeiden kanssa järjestettäviin vastuullisuustempauksiin.   

Kunniamaininnan kategoriassa sai Kauppakeskus AINOAn Älä kulje ohi -vastuullisuustyö, joka keskittyy lasten ja nuorten kiusaamisen ehkäisyyn. AINOAn henkilökuntaa on koulutettu tunnistamaan ja puuttumaan kiusaamiseen, minkä lisäksi työ näkyy sisäisessä viestinnässä ja yhteistyössä MIELI ry:n kanssa. AINOA haastaa myös muut kauppakeskukset ja kaikki muutkin toimijat yksilöitä myöten mukaan kiusaamisen vastaiseen työhön.

Reaaliaikainen raportointi nostaa kauppakeskusten johtamisen uudelle tasolle

Digitaalisuuden ja uuden teknologian hyödyntämisen kategoriassa voittaja on Colliersin Colliers 360 -raportointipalvelu, joka tarjoaa kauppakeskuksille kokonaisvaltaisen työkalun tiedolla johtamiseen. Palvelu tuo reaaliaikaisen, eri järjestelmistä yhdistetyn datan vuokralaisten ja kauppakeskusten käyttöön, mikä mahdollistaa nopean reagoinnin ja tehokkaan päätöksenteon. Tuomariston mukaan palvelu vastaa alan tarpeeseen siirtyä vuosiraporteista kohti jatkuvaa seurantaa.

 

FAKTA: Vuoden Kauppakeskusteko -kilpailu

  • Kilpailuun voi osallistua teoilla, jotka on toteutettu vuoden 2024 aikana.
  • Kilpailussa on neljä sarjaa:
    1. Uudet palvelut ja asiakaskokemuksen kehittäminen
    2. Vastuullisuus
    3. Markkinointi ja viestintä
    4. Digitaalisuus ja uuden teknologian hyödyntäminen
  • Kilpailu on järjestetty vuodesta 2010 alkaen.
  • Vuoden 2025 kilpailuun osallistui yhteensä 21 kauppakeskustekoa.

 

Lisätietoja kilpailusta:
Mikko Östring, johtaja, toimitilat, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry puh. 050 3018 933

Lisätietoa voittaja- ja kunniamainintateoista:
Colliers: Terhi Sell, Vice President, Retail, 050 300 3190, terhi.sell@colliers.com
Itis: Hannis Raitanen, Head of Center Management, 040 630 1998, h.raitanen@cc-real.com
Jumbo: Katariina Ekman, Vastuullisuuspäällikkö, 0400 760 786, katariina.ekman@jumbo.fi
AINOA: Marja-Liisa Finska, Kaupallinen johtaja, 050 388 3278, marja-liisa.finska@lahitapiola.fi
Mylly: Mari Hantula, Toimitusjohtaja, 050 441 9394, mari.hantula@kauppakeskusmylly.fi

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kauppakeskusyhdistys ry

Kauppakeskusten myynti ja kävijämäärä kasvoivat vuoden toisella neljänneksellä27.8.2025 08:05:00 EEST | Tiedote

Kauppakeskusten kokonaismyynti kääntyi nimellisesti 1,6 prosentin kasvuun vuoden toisella neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Inflaatiokorjattuna myynti kasvoi 1,2 prosenttia. Kasvu oli ripeintä huhtikuussa, mutta myös touko- ja kesäkuun kokonaismyynti ylitti vuoden 2024 vastaavien kuukausien tason. Myynti kasvoi eniten, 2,1 prosenttia, pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa, kun taas muualla Suomessa myynnin muutos jäi alle prosenttiin. Koko ensimmäisen vuosipuoliskon kokonaismyynti oli 0,4 prosenttia edellistä vuotta korkeampi.

Kauppakeskusten myynti laski vuoden ensimmäisellä neljänneksellä - käyttöasteet säilyivät korkeina koko maassa22.5.2025 07:05:00 EEST | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti laski 0,9 prosenttia vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tammikuussa myynti oli hieman suurempaa kuin viime vuonna, mutta helmi-maaliskuussa jäätiin vuoden 2024 tasosta. Kauppakeskusten kävijämäärän kasvu jatkui, mutta huomattavasti viime aikoja maltillisempana. Tammi-maaliskuussa kävijöitä oli kauppakeskuksissa tasan prosentin enemmän kuin vuonna 2024. Kävijöiden määrä kasvoi pääkaupunkiseudulla noin kaksi prosenttia, mutta muun Suomen kauppakeskuksissa kävijämäärä laski. ”Kauppakeskukset eivät ole immuuneita vähittäiskaupan kasvun hiljentymiselle, sillä myös kauppakeskuksissa asioivat kuluttajat ovat varovaisia rahankäytössään. Myyntien odotetaan kuitenkin tasaantuvan loppuvuotta kohden muun muassa palkankorotusten, korkojen laskun ja puoliväliriihen veronalennusten myötä”, sanoo Suomen Kauppakeskusyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Vakula. Päivittäistavara- ja tavaratalokaupan myynti pienen

Kauppakeskusten myynti kasvoi vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä12.3.2025 11:07:07 EET | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi 1,1 prosenttia vuoden 2024 loka-joulukuussa edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kävijöitä kauppakeskuksissa oli 4,5 prosenttia enemmän kuin vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä. Viimeisen vuosineljänneksen volyymejä nosti etenkin vilkas marraskuu, jolloin myynti nousi 3,3 prosenttia ja kävijöitä oli yli kuusi prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Myynti ja kävijämäärät kasvoivat pääkaupunkiseudulla huomattavasti muuta maata enemmän.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye