Markkinaoikeus edellyttää ateria- ja laitoshuoltopalveluiden tarjousvertailun uusimista
1.12.2025 09:43:47 EET | Oma Häme | Uutinen
Päätöksellä ei ole suoraa vaikutusta asiakkaiden palveluihin.

Markkinaoikeus on antanut 27. marraskuuta päätöksen, joka koskee Oma Hämeen ateria-, ruoka- ja laitoshuoltopalveluiden hankintaa. Päätöksellä kumottiin hyvinvointialueen joulukuussa 2024 tekemä hankintapäätös, jolla Fodbar Oy ryhmittymä valittiin ateria-, ruoka- ja laitoshuoltopalvelun palveluntuottajaksi Hämeenlinnan ja Riihimäen alueille. Hankintapäätöksestä valittivat Compass Group Finland Oy ja Palmia Oy.
Markkinaoikeus hylkäsi Compass Groupin valituksen. Markkinaoikeuden mukaan hankintamenettelyssä ei oltu menetelty säännösten vastaisesti. Compass Groupin valitus liittyi muun muassa tarjousajan ja lisätietokysymysten määräajan asettamiseen sekä tarjousten vertailuperusteiden painotukseen.
Palmian tarjouksen käsittelyn osalta markkinaoikeus kuitenkin katsoi, että hankintamenettelyssä oli tapahtunut virhe. Palmian tarjousta ei olisi tullut sulkea pois tarjousvertailusta poikkeuksellisen alhaisen hinnan perusteella, koska kyseistä menettelyä ei voitu soveltaa tähän hankintaan.
Sopimuksesta vastaa Oma Hämeen tukipalvelut Oy
Markkinaoikeuden päätöksen mukaan tarjoukset on vertailtava uudelleen ja tehtävä uusi hankintapäätös, jos kyseiset ateria-, ruoka- ja laitoshuoltopalvelut aiotaan edelleen hankkia käsittelyssä olleen tarjouskilpailun perusteella. Markkinaoikeus kielsi Oma Hämettä tekemästä kyseistä hankintasopimusta tai panemasta sitä täytäntöön. Kiellon tehosteeksi asetettiin kahden miljoonan euron uhkasakko.
– Kyseessä on alun perin Oma Hämeen järjestämä kilpailutus palveluista, jotka ovat myöhemmin siirtyneet Oma Hämeen tukipalvelut Oy:n järjestettäväksi. Myös asiaan liittyvät sopimukset ovat siirtyneet hyvinvointialueelta yhtiölle. Tällä hetkellä kyseessä olevat palvelut on järjestetty väliaikaisella sopimuksella Fodbarin kanssa, kertoo Oma Hämeen tukipalvelut Oy:n toimitusjohtaja Ville Vuorijärvi.
– Seuraavaksi arvioimme yhteistyössä Oma Hämeen kanssa, onko tarkoituksenmukaista hakea muutosta markkinaoikeuden päätökseen vai ei. Lisäksi selvitämme muut tarpeelliset toimenpiteet. Välttämättömien palveluiden jatkuminen keskeytyksettä ja häiriöttä tietenkin turvataan, jatkaa Vuorijärvi.
Hankinta sisältää palveluasumisen ja sairaaloiden ateriapalvelut, henkilöstöravintolat ja tilaustarjoilut. Laitoshuoltopalveluiden hankinta puolestaan sisältää muun muassa siivous-, vuodehuolto-, jätehuolto- sekä apuvälineidenhuoltotehtäviä hyvinvointialueen eri yksiköissä.
Oma Hämeen tukipalvelut Oy on Kanta-Hämeen hyvinvointialueen 100 % omistama tytäryhtiö, joka on aloittanut operatiivisen toimintansa 1.1.2025. Yhtiö järjestää ja tuottaa ateria-, kiinteistöhuolto-, lääkintälaitehuolto- ja puhtauspalveluja hyvinvointialueen tarpeisiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville Vuorijärvitoimitusjohtaja, Oma Hämeen Tukipalvelut Oy
Puh:040 642 8980ville.vuorijarvi@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Terveysasemien ajanvarauksia voi nyt perua verkossa12.6.2026 09:28:23 EEST | Tiedote
Osan kuntoutusajoista voi myös siirtää.
Yhdessä kohti viihtyisämpiä asumisyksiköitä – asiakkaat mukana suunnittelemassa tulevaisuuden tiloja12.6.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Millainen toiminta tukee hyvää arkea lyhytaikaisessa palveluasumisessa? Entä miten tilat kannustavat asukkaita liikkumaan asumisyksikössä? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin etsittiin vastauksia Janakkalan Tapailakodissa järjestetyssä työpajassa touko- ja kesäkuussa. Oma Hämeen ammattilaiset keräsivät asiakkaiden, läheisten ja henkilöstön kokemuksia ja ideoita tulevaisuuden ikäihmisten asumispalveluyksiköiden suunnittelua varten. Työpajat liittyivät Kanta-Hämeen hyvinvointialueen palveluverkon uudistamiseen sekä asiakasosallisuuden lisäämiseen ikäihmisten asumispalveluiden tilojen suunnittelussa. Ensimmäisenä saatuja tietoja hyödynnetään Turengin terveyskeskuksen entisissä osastotiloissa, jonne syksyllä 2026 siirtyy Turengin Tapailakodin toiminta. Kokemustieto suunnittelun keskiössä Työpajoihin osallistui henkilöitä, joilla oli kokemusta asumisyksiköistä asukkaina, läheisinä tai työntekijöinä. Keskusteluissa nousi vahvasti esiin tarve luoda ympäristöjä, jotka tuntuvat kodilta ja tukev
Oma Häme seuraa palvelujen laatua ja asiakkaiden oikeuksien toteutumista11.6.2026 10:08:04 EEST | Uutinen
Aluehallitus käsittelee maanantaina omavalvonnan vuosiraporttia sekä potilas- ja sosiaaliasiavastaavien selvitystä.
Oma Häme valmistelee yhteistyön uudistamista Koivikko-kodin kanssa11.6.2026 09:57:39 EEST | Uutinen
Aluehallitus käsittelee 15.6. esitystä yhteistyösopimuksen päivittämisestä.
Blogi: Soten korjausliike vai uusi kierros jossittelua?10.6.2026 11:29:53 EEST | Tiedote
Rahoitus- ja investointijohtaja kirjoittaa palveluiden keskittämisestä ja sote-säästöjen kipukohdista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme