Perla teko -palkinto väkivaltaa koskevalle tutkimukselle, koulutukselle ja vaikuttamistyölle
Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus (Perla) myönsi vuosittaisen Perla teko -palkinnon vaikuttavasta työstä lapsuuden, nuoruuden ja perheen alueella. Vuonna 2025 palkinnon teemana oli ajankohtainen ilmiö tai teema. Palkinto myönnettiin Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan professori Marita Hussolle väkivaltaa koskevasta tutkimuksesta, koulutuksesta ja vaikuttamistyöstä.

Perla teko 2025 -palkinto myönnettiin professori Marita Hussolle ajankohtaisen ja yhteiskunnallisesti merkittävän tutkimusteeman – väkivallan tunnistamisen ja siihen puuttumisen – pitkäjänteisestä, rohkeasta ja uudistumiskykyisestä tutkimustyöstä. Palkintoperusteissa todetaan, että professori Marita Husson tutkimus on tarkastellut väkivaltaa moniulotteisesti sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta ja tuonut esille mekanismeja, jonka kautta väkivalta voidaan tunnistaa ja siihen voidaan puuttua.
– Väkivalta on yhtäältä arkistunutta ja normalisoitunutta ja toisaalta väisteltyä, vaiettua ja sivuutettua. Teknologian kehitys ja digitalisaatio ovat moninaistaneet myös väkivallan ja kaltoinkohtelun muotoja. Niiden tunnistaminen ja väkivaltaan puuttuminen on tärkeää rauhan ja toivon työtä sekä inhimillisen arjen, kestävän hyvinvoinnin, yhteiskunnallisten käytäntöjen että globaalien suhteiden näkökulmasta, toteaa professori Maria Husso.
Professori Marita Husso on toiminut suunnannäyttäjänä väkivaltaa koskevassa tutkimuksessa ja tutkimusaiheen yhteiskunnallisen merkityksen esiin tuomisessa. Hän on kansallisesti ja kansainvälisesti erittäin arvostettu tutkija, jonka työ on saanut laajaa näkyvyyttä sekä tutkimusyhteisössä että yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tutkimuksen vaikuttavuus ulottuu myös opetukseen ja koulutukseen.
– Erinomaista on, että tutkimuksen tuloksia on integroitu osaksi opetusta ja myös täydennyskoulutusta tavalla, joka vahvistaa opiskelijoiden ja ammattilaisten valmiuksia tunnistaa väkivaltaa ja puuttua siihen, huomauttaa Perlan tutkimusjohtaja Mia Tammelin.
Kunniamaininnat yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vahvistajalle ja yhteisölliselle työlle
Lisäksi myönnettiin kaksi Perla teko -kunniamainintaa. Kunniamaininta myönnettiin Under Pressure -hankkeen tutkijatohtori Jenni Kalliolle hänen näkemyksellisestä, rohkeasta ja tinkimättömästä työstään tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseksi. Nuorisotutkija Jenni Kallion tekemä vaikuttamistyö pyrkii siihen, että yhteiskunta on entistä oikeudenmukaisempi erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville nuorille.
Perla teko -kunniamaininnan sai Ilmiöpöytä-ryhmä, jonka muodostavat väitöskirjatutkijat Eeva Järventausta, Eeva Majalahti, Riikka Era ja Terhi Koivumäki. Ilmiöpöytäkeskustelut toteutettiin näiden tutkijoiden yhteisestä halusta tarkastella ajankohtaisia ja yhteiskunnallisesti merkittäviä ilmiöitä monitieteisesti. Ilmiöpöytäkeskustelut ovat olleet avoimia kaikille kiinnostuneille Perlan verkostossa ja tarjonneet mahdollisuuden kohdata, jakaa näkemyksiä ja kehittää uusia näkökulmia yli tieteenalarajojen.
– Kunniamaininnan saaneet ovat työllään konkretisoineet ’Perlan henkeä’, eli yhteiskunnallista vaikuttamista, monitieteistä yhteistyötä ja avoimuutta uusille näkökulmille, toteaa tutkimusjohtaja Tammelin.
Perla teko -palkinto myönnettiin toista kertaa vuonna 2025. Vuosittain myönnettävän palkinnon avulla tuodaan esille tutkimuskeskus Perlan tutkijoita ja asiantuntijoita sekä monialaista toimintaa. Palkintoesityksiä voivat tehdä kaikki tutkimuskeskuksen verkoston jäsenet. Palkinto myönnetään Perla tutkimuskeskuksen verkoston jäsenelle tai ryhmälle, jonka pitkäjänteisessä toiminnassa tai yksittäisessä teossa on toteutunut vuosittain vaihteleva teema.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marita Husso, professori, marita.husso@tuni.fi
Jenni Kallio, tutkijatohtori, jenni.kallio@tuni.fi
Mia Tammelin, apulaisprofessori, tutkimusjohtaja (Perla), mia.tammelin@tuni.fi, 050 479 3680
Väitöskirjatutkijat Eeva Järventausta, Eeva Majalahti, Riikka Era, Terhi Koivumäki (etunimi.sukunimi@tuni.fi)
Linkit
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Kirjasto kohtaa algoritmin: kuka pian päättää, mitä luemme?14.1.2026 09:08:30 EET | Tiedote
Tampereen yliopiston tutkimus pureutui tekoälyn käyttöön julkisissa kirjastoissa. Tutkimustulosten perusteella tekoälyavusteinen aineistonhallinta yhdenmukaistaa kokoelmia ja jakaa kirjastonhoitajien mielipiteitä. Samalla se voi tarjota lisää perusteluja tehostamiselle.
Etäkokoukset yllättivät mainettaan parempina – laatu ratkaisee13.1.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Työelämää vaivaa kokousähky, mutta se ei välttämättä heikennä hyvinvointia. Ratkaisevaa on kokousten laatu. Tampereen yliopistossa toteutettu tutkimus paljastaa, että etäkokoukset voivat olla tehokkaampia ja tuottavampia kuin lähikokoukset, kun ne on organisoitu hyvin ja vuorovaikutus toimii.
Kieli- ja viestintätieteiden yleisöluentosarja Sopii kysyä! alkaa tammikuussa16.12.2025 08:45:00 EET | Tiedote
Lääkärissä käyminen, verkkokeskusteluun osallistuminen, generatiivisen tekoälyn kanssa asioiminen, mainokset, sopimustekstit ja lemmikille lepertely – kieli ja viestintä liittyvät kaikkeen. Muun muassa näistä aiheista puhutaan Sopii kysyä! -luentosarjassa Tampereella pääkirjasto Metsossa.
Tampereen yliopistosta valmistuu yli 4 400 tutkinto-opiskelijaa11.12.2025 11:10:00 EET | Tiedote
Tampereen yliopistosta valmistuu tänä vuonna reilusti yli 4000 tutkinto-opiskelijaa. Määrä kasvoi viime vuoteen nähden noin kahdellasadalla. 51 prosenttia valmistuneista suoritti ylemmän korkeakoulututkinnon, eli arkkitehdin, diplomi-insinöörin, lääketieteen lisensiaatin tai maisterin tutkinnon.
Tutkijat seurasivat vuoden yläkoulun valmistavaa opetusta: Vasta maahan muuttaneiden kielitaito kehittyy odotusten mukaisesti, mutta tavoite on liian matala11.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Tutkimus selvitti ensimmäistä kertaa laajasti valmistavaa opetusta suomalaisissa yläkouluissa. Vuoden seuranta paljastaa, että useimmat oppilaat saavuttavat vuoden aikana valmistavalle opetukselle asetetut tavoitteet: lähes yhdeksän kymmenestä ylitti luetun ymmärtämisen tavoitetason, kuullun ymmärtämisessä tavoitetason ylitti neljä viidestä. Kirjoittaminen kehittyi muita taitoja hitaammin. Tavoitetaso ei kuitenkaan välttämättä riitä yläkoulussa pärjäämiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme