Tiedon valoa -tapahtuma Tampereen yliopistossa – pääpuhujana kulttuuri-ikoni Seela Sella
Tiedon valoa -tapahtuma järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Tampereen yliopiston keskustakampuksen Päätalossa, ja samalla tapahtuma laajenee kaksipäiväiseksi. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Ohjelmaa on kaikille tieteestä, tutkimuksesta ja kulttuurista kiinnostuneille.

Ohjelmassa kuullaan luentoja ja keskusteluja Ikääntymisen iloista, taiteen voimasta Ukrainan sodan aikana sekä fysiikan ja kemian Nobel-palkinnoista sekä annetaan musiikin puhutella Värien tanssia -konsertissa.
Lisäksi tapahtumassa on esittelypisteitä, robotteja, kirjanmyyntiä ja monipuolista oheisohjelmaa. Perjantaina paikalla on myös Poliisiammattikorkeakoulun osasto.
Perjantaina 23.1 ohjelmassa on luentoja erilaisista nuorista, nuorista pakolaisina, pelikulttuurista ja uutisten merkityksestä.
Konserttikokeella selvitetään, miltä musiikki tuntuu soittajasta ja kuulijasta. Antureiden avulla voidaan seurata, miten musiikki vaikuttaa osallistujien biosignaaleihin. Tulokset heijastetaan reaaliaikaisesti salin valkokankaalle.
Lisäksi yliopiston tiloissa on lukuisia esittelypisteitä, joissa kävijät pääsevät katsomaan, kokemaan ja ihailemaan tieteen sovelluksia.
Perjantain tarkka ohjelma on katsottavissa täältä.
Lauantaina 24.1 tiedettä ja kulttuuria voi seurata kolmessa salissa. Lauantain ohjelma huipentuu Seela Sellan haastatteluun, haastattelijana Ruben Stiller.
***
Tiedon valoa -tapahtuma järjestetään keskustakampuksen Päätalossa (Kalevantie 4) perjantaina 23.1. ja lauantaina 24.1.2026. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Lauantaina Juhlasalin ohjelmaa voi seurata myös Yle Areenassa sekä suorana että tallenteena 30 päivän ajan.
Tutustu kattavaan ohjelmaan tapahtuman nettisivuilla osoitteessa tuni.fi/tiedonvaloa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa:
Tapahtumasuunnittelun asiantuntija Kyösti Koskela
kyosti.koskela@tuni.fi
050 318 6621
Linkit
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Kirjasto kohtaa algoritmin: kuka pian päättää, mitä luemme?14.1.2026 09:08:30 EET | Tiedote
Tampereen yliopiston tutkimus pureutui tekoälyn käyttöön julkisissa kirjastoissa. Tutkimustulosten perusteella tekoälyavusteinen aineistonhallinta yhdenmukaistaa kokoelmia ja jakaa kirjastonhoitajien mielipiteitä. Samalla se voi tarjota lisää perusteluja tehostamiselle.
Etäkokoukset yllättivät mainettaan parempina – laatu ratkaisee13.1.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Työelämää vaivaa kokousähky, mutta se ei välttämättä heikennä hyvinvointia. Ratkaisevaa on kokousten laatu. Tampereen yliopistossa toteutettu tutkimus paljastaa, että etäkokoukset voivat olla tehokkaampia ja tuottavampia kuin lähikokoukset, kun ne on organisoitu hyvin ja vuorovaikutus toimii.
Kieli- ja viestintätieteiden yleisöluentosarja Sopii kysyä! alkaa tammikuussa16.12.2025 08:45:00 EET | Tiedote
Lääkärissä käyminen, verkkokeskusteluun osallistuminen, generatiivisen tekoälyn kanssa asioiminen, mainokset, sopimustekstit ja lemmikille lepertely – kieli ja viestintä liittyvät kaikkeen. Muun muassa näistä aiheista puhutaan Sopii kysyä! -luentosarjassa Tampereella pääkirjasto Metsossa.
Tampereen yliopistosta valmistuu yli 4 400 tutkinto-opiskelijaa11.12.2025 11:10:00 EET | Tiedote
Tampereen yliopistosta valmistuu tänä vuonna reilusti yli 4000 tutkinto-opiskelijaa. Määrä kasvoi viime vuoteen nähden noin kahdellasadalla. 51 prosenttia valmistuneista suoritti ylemmän korkeakoulututkinnon, eli arkkitehdin, diplomi-insinöörin, lääketieteen lisensiaatin tai maisterin tutkinnon.
Tutkijat seurasivat vuoden yläkoulun valmistavaa opetusta: Vasta maahan muuttaneiden kielitaito kehittyy odotusten mukaisesti, mutta tavoite on liian matala11.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Tutkimus selvitti ensimmäistä kertaa laajasti valmistavaa opetusta suomalaisissa yläkouluissa. Vuoden seuranta paljastaa, että useimmat oppilaat saavuttavat vuoden aikana valmistavalle opetukselle asetetut tavoitteet: lähes yhdeksän kymmenestä ylitti luetun ymmärtämisen tavoitetason, kuullun ymmärtämisessä tavoitetason ylitti neljä viidestä. Kirjoittaminen kehittyi muita taitoja hitaammin. Tavoitetaso ei kuitenkaan välttämättä riitä yläkoulussa pärjäämiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme