Purkuvimmasta kulttuuria ja ympäristöä säilyttävään korjaamiseen

Arkkitehti, rakennusperinnön dosentti Iida Kalakoski sekä arkkitehti, restauroinnin artenomi Riina Sirén tunnustautuvat vannoutuneiksi rakennusten suojelijoiksi. Sekä juuri ilmestynyttä tietokirjaa että tammikuussa alkanutta uutta tutkimusta sävyttää tutkijoiden tarve selvittää, miksi Suomessa puretaan rakennuksia ja rakennetaan niiden tilalle uusia kovin hövelisti, vaikka korjaaminen tukisi sekä vähähiilisyyttä että sosiaalista ja kulttuurista kestävyyttä. Mikä ylläpitää purkumyönteistä ilmapiiriä?

Kolmivuotinen Korjaamisen käänne – Rakentamisen resurssiviisautta etsimässä -tutkimus etsii vastausta tekemällä näkyväksi korjaamiseen kohdistuvia kielteisiä asenteita. Kalakosken ja Sirénin tavoite on tutkitun tiedon avulla vahvistaa vuorovaikutusta tutkimuksen, ammattilaisten ja koulutuksen välillä.

Tutkijat ovat ottaneet lähtökohdakseen sen, että rakennusten purkaminen koskettaa meitä kaikkia – se muokkaa arkiympäristöjämme, köyhdyttää rakennusperintöämme ja tuhlaa samalla maapallon rajallisia resursseja. Monesti ongelma ei ole itse purettavaksi määrätyssä rakennuksessa vaan sen kulttuurisessa kontekstissa.

– Päättäjillä ja rakentamisen ammattilaisillakin on usein selvä näkemys korjaamisen ekologisista ja taloudellisista eduista, mutta silti he päätyvät uudisrakentamiseen. Meitä kiinnostaa, miksi näin on, sanoo Iida Kalakoski.

Kolmivuotinen Korjaamisen käänne -tutkimus sai joulukuussa 2025 Koneen Säätiöltä 313 300 euron apurahan. Tutkimuksen toteuttavat Tampereen ja Turun yliopistot kolmen tieteenalan – arkkitehtuurin, rakennustekniikan ja kulttuurintutkimuksen – yhteistyönä.

Ei pelkkiä seiniä, vaan osa historiaa

Kalakosken ja Sirénin mukaan Suomessa kaupunkikuva uudistuu poikkeuksellisen nopeasti. Meillä on tavallista, että rakennukset eivät ehdi edes ihmisten keski-ikään, kun ne halutaan jo purkaa ja rakentaa tilalle jotain modernimpaa. Purkamista jouduttavat usein arviot, joissa rakennus määritetään rumaksi, tehottomaksi, kuluneeksi tai vanhanaikaiseksi.

Riina Sirénin mielestä ajatus purkamisen väistämättömyydestä joutaa romukoppaan. Hän muistuttaa, ettei rakennuskantaa ole mikään pakko uusia 30–40 vuoden välein.

Rakennusten purkaminen herättää paljon tunteita. Vanhoihin taloihin liittyy nostalgiaa, mutta myös perusteltuja kulttuurisia ja historiallisia arvoja. Miksi korjaaminen ei kiinnosta suomalaisia?

– Huomiomme tukevat sitä, että purkuvimma on Suomessa todellinen ilmiö. Mielestämme uutuuden ihannointi liittyy paljolti kansamme kehitysoptimismiin ja turvallisuushakuisuuteen, sanoo Kalakoski.

Suomalaiset pitävät mitattavista, tarkoista ja varmoista asioista. Kansallista purkuvimmaa lietsoo esimerkiksi sävyltään kielteinen julkinen puhe ja uutisointi sisäilmaongelmista, korjausvelasta ja riskirakenteista. Kun korjausrakentamiseen liitetään paljon epävarmuuksia, purkupäätöksiä on helpompi tehdä.

Kalakoski arvioi, että Suomessa korjauskelvottomaksi määritelty rakennus ei todennäköisesti olisi sitä muualla maailmassa. Hän on huomannut, että purkaminen surettaa monia jälkikäteen. Aikakauttaan ilmentävien talojen purkaminen voi pahimmillaan synnyttää koko kansakuntaa koskevia kulttuurisia traumoja.

Tähtäimessä elinkelpoinen maapallo

Korjausrakentamista voidaan horjuttaa monin tavoin. Riina Sirén kertoo, että mielikuviin vaikutetaan esimerkiksi suunniteltujen uudisrakennusten ylenpalttisen kauniilla havainnekuvilla, jotka eivät vastaa todellisuutta. Rakennuksia voidaan myös päästää tarkoituksella niin huonoon kuntoon, ettei purkamiselle enää jää vaihtoehtoa.

Miten voitaisiin rakentaa siltaa kahden erilaisen näkemyksen – korjaamisen ja purkamisen – välille?

– Tavoitteemme on tuoda purkamiskeskusteluun uutta näkökulmaa ja koota saman pöydän ääreen teknistä ja kulttuurista tietämystä. Mielestämme on tärkeää tunnistaa, että valitut mittarit ja standardit sekä säädökset ja asetukset ovat kulttuurisesti rakentuneita, Kalakoski summaa.

Tutkijoita ilahduttaa, että suuntautumisvaihtoehtona korjausrakentaminen ja rakennusperinnön hoito kiinnostaa kovasti nykyisiä arkkitehtiopiskelijoita. Mutta kokonaisuuden kannalta se ei vielä riitä. Siren korostaa, että alalle tarvitaan myös korjattavien rakenteiden suunnitteluun ja uusien korjaustapojen kehittämiseen suuntautuneita asiantuntijoita.

Tutkijoiden mielestä päätöksiä tehtäessä olisi tärkeä pohtia, perustuuko oma näkemys tunteisiin vai faktoihin. Tutkittu tieto vahvistaa, ettei korjaaminen ole kallista, vaivalloista eikä riskialtista.

– Toiveemme on, että uudessa uljaassa tulevaisuudessa rakennuksia korjataan usein ja paljon. Kyllähän elinkelpoinen maapallo olisi ihan kiva, hymähtää Sirén.

Kolmivuotinen Korjaamisen käänne -tutkimus sai joulukuussa 2025 Koneen Säätiöltä 313 300 euron apurahan.

Kalakosken ja Sirénin yleistajuinen tietokirja Pelastakaa talot! – Purkuvimmaa purkamassa julkaistaan virallisesti arkkitehtuurin ja muotoilun päivänä 3. helmikuuta klo 18-20 Rosebud Postitalossa Helsingissä.