STTK: Velkajarruun liittyvä sopeutustarve heikentää entisestään Suomen taloutta
25.2.2026 09:48:07 EET | STTK ry. | Tiedote
Finanssipoliittinen parlamentaarinen työryhmä on julkaissut väliraportin, jonka perusteella julkisen talouden lähivuosien sopeutustarve on noin 8–11 miljardia euroa. Valtava sopeutustarve haastaa talouden kehitystä ja korostaa tarvetta valita sääntelyn puitteissa pienin mahdollinen sopeutus.

Tämän hetken tietojen perusteella ensi vaalikauden sopeutus näyttää asettuvan noin 8–11 miljardin euron haarukkaan. Arviota päivitetään myöhemmin tänä vuonna.
Sopeutus heikentää väistämättä Suomen talouden kehitystä.
– Erityisesti heikossa talous- ja työllisyystilanteessamme on valittava pienin mahdollinen sopeutus. Määrä näyttää silti olevan valtava, ja siksi EU-sääntöihin perustuva tulevan sopeutuskauden pidentäminen neljästä seitsemään vuoteen on työryhmältä hyvä valinta, STTK:n puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi toteaa.
Ministeriön toiminta otettava tarkasteluun
Rahoitusasematavoitteet asetetaan parlamentaarisesti, mutta käytännössä ne pohjautuvat valtiovarainministeriön laskelmille ja oletuksille. Tällöin on vaara, että parlamentaarisen työryhmän tehtäväksi jää vain poliittisesti siunata ministeriön laskelmat.
Vaikka talouskehityksen ennustaminen on vaikeaa, sen rooli on talouspolitiikan valmistelussa korostunut. Näin ei voi jatkua, sillä valtiovarainministeriön arviointityö ei ole onnistunut.
– Sopeutustarve on jatkuvasti kasvanut ennakoitua heikomman talouskehityksen toteutuessa, STTK:n ekonomisti Tom-Henrik Sirviö huomauttaa.
Vaikutusarvioiden kehittämiseksi ei näin ollen STTK:n mielestä jatkossa riitä valtiovarainministeriön sisäinen kehitystyö.
– Arviointien kehittäminen ja niiden läpinäkyvyyden lisääminen on jatkossa pidettävä myös parlamentaarisen työryhmän pöydällä.
Huomio tuottavuuskehityksen parantamiseen
Suomessa tulisi nyt kiinnittää huomio tuottavuuskehityksen parantamiseen.
– Myös työryhmän väliraportti osoittaa, että oletettua parempi – tai heikompi – talouskasvu muuttaa sopeutustarvetta miljardiluokassa. Suomen talous pelastuu vain, jos tuottavuuskehitys saadaan kuntoon. Työmarkkinoita kuristava ja kuluttajien ostovoimaa lamauttava lainsäädäntö ei tätä kehitystä mahdollista, Sirviö muistuttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tom-Henrik Sirviöekonomisti
Puh:040 684 2251tom-henrik.sirvio@sttk.fiTietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
STTK: Tasa-arvolain muutosesitykset ovat sumutusta, raskaus- ja perhevapaasyrjintä ei hallituksen toimin vähene26.3.2026 14:05:07 EET | Tiedote
Hallituksen esitys tasa-arvolain muutoksista raskaus- ja perhevapaasyrjintään liittyen siirtyy tänään eduskuntakäsittelyyn. Esityksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti vähentää työelämän raskaus- ja perhevapaasyrjintää. STTK:n puheenjohtajan Else-Mai Kirvesniemen mielestä lakimuutokset ovat silkkaa sumutusta, kun samaan aikaan eduskunnassa käsitellään määräaikaisten työsuhteiden helpottamiseen tähtäävää lakiesitystä. Työsopimuslailla halutaan heikentää määräaikaisissa työsuhteissa olevien turvaa mahdollistamalla perusteettomat määräaikaiset työsopimukset vuodeksi. ─ Toisella kädellä yritetään antaa, mutta toisella otetaan, ja lopputulos jopa heikkenee nykytilaan verrattuna. Raskaus- ja perhevapaasyrjintä ei hallituksen toimenpiteillä vähene, Kirvesniemi kiteyttää. Tasa-arvolain muutosesitysten perusteella lakia täsmennettäisiin siten, että syrjintäperusteisiin lisättäisiin määräaikaisuus, vanhemmuus ja perheenhuoltovelvollisuus. Muutoksia tehtäisiin myös esimerkiksi vuokratyöt
STTK: Keski- ja pienipalkkaisten ostovoimaa tuettava keventämällä palkkaverotusta17.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Keskipalkkaisten ostovoima on edelleen heikko, vaikka reaalipalkat kasvavat tänä vuonna. STTK:n tuoreiden laskelmien mukaan keski- ja pienipalkkaisten palkkaverotusta on kevennettävä maltillisesti, jotta kotimainen kysyntä ja talouskasvu saadaan vauhtiin.
Ennusteet kävivät toteen: nuorten epävarmuus työelämään siirtymisessä jyrkässä kasvussa11.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Tänään julkaistu Nuorisobarometri vahvistaa nuorisojärjestöjen pitkään esittämät huolenaiheet: nuorten kokema epävarmuus ja turvattomuus ovat lisääntyneet voimakkaasti. 70 prosenttia nuorista kokee paineita työelämään siirtymisestä, ja yli puolet pelkää jäävänsä ilman koulutuspaikkaa. Kehityksen suunta on hälyttävä.
STTK kansainvälisen naistenpäivän aattona: Nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle työelämässä, uhrille parempi oikeusturva6.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Seksuaalinen häirintä ei ole kadonnut työelämästä. Kenen vastuulla häirintävapaa työelämä lopulta on? STTK järjestää tänään 6.3. ennakkoon perinteisen naisten päivän keskustelutilaisuuden, jossa pureudutaan työelämässä tapahtuvaan seksuaaliseen häirintään ilmiönä ja keinoihin sen kitkemiseksi.
STTK: Palkansaaja ansaitsee toimitusjohtajan päiväpalkan 42 työpäivässä3.3.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien ja palkansaajien palkkakehitys kulkee eri tahtiin. STTK:n tuore laskelma kertoo, että palkansaajalta kuluu keskimäärin 42 työpäivää ansaitakseen saman verran kuin toimitusjohtaja ansaitsee yhdessä päivässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme