STTK julkaisi kärkitavoitteensa vuoden 2027 eduskuntavaaleihin: Sopimusyhteiskunta on palautettava, työelämän tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta parannettava
2.3.2026 06:00:00 EET | STTK ry. | Tiedote

STTK on julkaissut kevään 2027 eduskuntavaaleihin liittyvät kärkitavoitteensa.
─ Haluamme palauttaa sopimusyhteiskunnan toimintaedellytykset, joita kuluvalla hallituskaudella on horjutettu. Tulevassa hallitusohjelmassa on sitouduttava aitoon kolmikantaiseen valmistelutyöhön työelämän ja sosiaaliturvan kehittämisessä. Se tarkoittaa, että kolmikantaisen valmistelun on perustuttava neuvotteluun ja valmistelulle on varattava riittävästi aikaa ja resursseja, puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi sanoo.
STTK:n mielestä seuraavan hallituksen on lisättävä konkreettisesti työelämän tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Käytännössä se merkitsee osan tämän hallituksen tekemien lainsäädäntömuutosten perumista tai muuttamista.
─ Naisvaltaisten alojen ja nuorten työntekijöiden asemaa työmarkkinoilla on häikäilemättömästi heikennetty useilla lainsäädäntömuutoksilla. Näiden ryhmien oikeuksia ja suojaa on seuraavan hallituksen parannettava. Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevaa esitystä määräaikaisten työsopimusten ehtojen heikentämiseksi STTK ei hyväksy ja esitys on palautettava uuteen valmisteluun. Raskaana tai perhevapaalla olevien työntekijöiden suojaa tehostettava. Myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien hyvityssäännöksiä on korotettava ja yhdenmukaistettava, Kirvesniemi listaa.
Palkkatasa-arvo edellyttää sovittelijan aseman vahvistamista
STTK:n mielestä suomalainen työmarkkinamalli on rikki. Esimerkiksi valtakunnansovittelijan mahdollisuuksia sovitella työriitoja on kavennettu olemattomiin. Se vaikeuttaa sovittelua ja pitkittää työriitoja.
─ Naisen euro on vain 84 senttiä, ja työtä palkkatasa-arvon edistämiseksi on jatkettava. Jos valtakunnansovittelijalla ei ole riittäviä toimintamahdollisuuksia, palkkatasa-arvo on mahdoton saavuttaa. Sovittelijan toimivaltaa on joustavoitettava ja laajennettava, Kirvesniemi sanoo.
Hyvinvointialueille itsenäinen verotusoikeus
Julkisen sektorin tuottamat palvelut ovat yhteiskuntamme kestävyyden ja toimintakyvyn perusta. Valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden kehittämisen tarkoituksena pitää STTK:n mielestä olla riittävien ja laadukkaiden palveluiden tuottaminen kansalaisille.
─ Julkisen sektorin on oltava sosiaali- ja terveyspalveluiden ensisijainen tuottaja. On muistettava, että nämä palvelut ovat myös merkittävä osa Suomen huoltovarmuutta.
STTK esittää hyvinvointialueille itsenäistä verotusoikeutta.
─ Se vahvistaisi alueiden rahoituspohjaa tavoitteena turvata lakisääteiset palvelut. Suomi vanhenee ja ikäihmisten määrä on huipussaan jo seuraavalla hallituskaudella. Jos hyvinvointialueiden rahoitusta ja henkilöresursseja ei kyetä varmistamaan, Suomessa räjähtää sote-pommi, puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi ennustaa.
STTK:n eduskuntavaalivaikuttamisen kärkitavoitteet löydät kokonaisuudessaan osoitteesta https://www.sttk.fi/tasa-arvoista-yhdenvertaista-ja-oikeudenmukaista-tyoelamaa-sttkn-tavoitteet-eduskuntavaaleihin/ Julkaisemme lisää tavoitteitamme kevään 2026 aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Else-Mai Kirvesniemipuheenjohtaja
Puh:050 346 0847else-mai.kirvesniemi@sttk.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
Uusi eurooppalainen yhtiömuoto ei saa olla kiertotie työehtojen polkemiseen28.5.2026 08:25:13 EEST | Tiedote
EU-komission esitys uudesta eurooppalaisesta yhtiömuodosta, EU Incistä, sisältää merkittäviä riskejä työntekijöiden oikeuksille ja reilulle kilpailulle. Esitystä on korjattava, jotta se ei mahdollista sääntelyn kiertämistä tai johda kilpailuun työehdoilla, vaan tukee Euroopan kilpailukykyä kestävällä ja oikeudenmukaisella tavalla.
STTK: Työmarkkinoille tarvitaan täsmentävää sääntelyä vaaratilanteiden varalle25.5.2026 11:17:07 EEST | Tiedote
Täsmentävää sääntelyä tarvitaan, sillä yhteiskunnan toimintakyvyn turvaaminen edellyttää työskentelyä monilla aloilla ja työtehtävissä. Turvallisuusriskejä sisältävän työn teettämisestä on maksettava lisäkorvaus.
STTK: Haagin linjaus turvaa perusoikeuden ja on voitto palkansaajien työtaisteluoikeudelle22.5.2026 08:50:20 EEST | Tiedote
Jos työnantajien haave erottaa lakko-oikeus järjestäytymisvapaudesta ja lopulta ehkä myös neuvotteluoikeudesta olisi menestynyt, palkansaajien työtaisteluoikeus olisi vaarantunut globaalisti.
STTK: Seuraavat eduskuntavaalit ovat mahdollisuus muuttaa politiikan suunta21.5.2026 10:24:41 EEST | Tiedote
Taloutta on tasapainotettava, mutta se ei voi tapahtua vain palkansaajia ja julkista sektoria kurittamalla. Myös yritysten ja hyväosaisten on kannettava vastuuta.
Naisten asemaa heikentävä lakimuutos hyväksyttiin – määräaikaisen työsopimuksen voi jatkossa tehdä ilman perustetta vuodeksi20.5.2026 14:46:01 EEST | Tiedote
Määräaikaisten työsuhteiden käytön lisääntyessä riski raskaus- ja perhevapaasyrjintään kasvaa. STTK vaatii, että ongelmalliset lakimuutokset korjataan seuraavalla hallituskaudella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme