Asiantuntija: ”Sähköverkon kapasiteettipula voidaan ratkaista ilman uutta infraa"
5.3.2026 08:11:00 EET | Schneider Electric | Tiedote
Yhteiskunnan sähköistäminen etenee nopeasti, mutta sähköverkkojen kapasiteetista on muodostumassa kehityksen pullonkaula. Liikenne, teollisuus ja digitaalinen infrastruktuuri ovat muutoksessa, joten sähköverkkoja ei voi enää suunnitella perinteiseen tyyliin. Nykyajan vaatimuksiin vastaaminen vaatii uusia tapoja hyödyntää olemassa olevaa infrastruktuuria.

Kulutuksen kasvu on merkittävä sähköön liittyvä haaste, mutta myös verkkoon kohdistuva kuormitus kasvaa. Energiaa tarvitaan samaan aikaan sähköautojen lataamiseen ja alati suurempien datakeskusten käyttöön, minkä lisäksi sääoloista riippuvainen sähköntuotanto vaatii sähköverkoilta paljon. Kapasiteettipulaa voi ilmetä paikallisesti, vaikka energiantuotanto riittäisi kokonaistasolla.
– Olemme siirtymässä suhteellisen staattisesta sähköjärjestelmästä dynaamiseen ja hajautettuun järjestelmään. Tämä asettaa täysin uusia vaatimuksia sähköverkkojen valvonnalle, ohjaukselle ja suunnittelulle, sanoo Schneider Electricin avainasiakaspäällikkö Konsta Leino.
Monimutkaisen kokonaisuuden hallinta edellyttää siirtymistä manuaalisista prosesseista ja staattisista marginaaleista reaaliaikaiseen, dataohjattuun hallintaan. Leinon mukaan digitalisaatiota ei tule nähdä pelkkänä tehokkuushankkeena vaan strategisena välttämättömyytenä, joka mahdollistaa sähköverkon laajentamisen vaarantamatta operatiivista luotettavuutta.
Digitaalinen sähköverkko: visiosta todellisuuteen
Sähköverkon digitaalisesta ohjauksesta voi hakea mallia Ruotsista, missä Schneider Electric, sähköyhtiö Ellevio ja Vattenfall InCharge -latausverkosto tekevät yhteistyötä. Schneider Electricin EcoStruxure ADMS -ohjelmistoalustan avulla verkon omistajat pääsevät hallitsemaan ja seuraamaan kuormitusta ja energiankulutusta reaaliajassa. Ratkaisun ansiosta latausasemaverkostoa on saatu laajennettua alueille, joilla verkon kapasiteetti ei olisi ennen riittänyt.
Tehoa voidaan säätää tilapäisesti kuormituksen ollessa suurimmillaan. Sähköverkkoa ei tarvitse suunnitella maksimikulutuksen mukaan, vaan nykyisiä verkkoresursseja voidaan käyttää tehokkaammin. Näin käyttökapasiteettia saadaan lisää ilman fyysisen infrastruktuurin kallista ja aikaa vievää laajentamista.
Ratkaisu osoittaa, miten dataperusteinen ohjaus voi korvata perinteisiä verkonhallinnan keinoja ja tuoda käyttöön joustoa. Samalla energia-alalle syntyy uudenlaisia tapoja toimia, joita tarvitaan, kun teollisuus, datakeskukset ja paikallinen sähköntuotanto halutaan integroida sähköjärjestelmään.
Yksi digitaalinen verkkoalusta
Kun digitaaliset ratkaisut nousevat yhä suuremmaksi osaksi sähköverkkojen arkea, kasvaa myös tarve kerätä ja käyttää sähköverkon dataa yhtenäisemmin. Schneider Electric vastaa kysyntään One Digital Grid Platform -alustalla, joka on askel kohti digitaalisempaa sähköjärjestelmää.
Alustan toiminta perustuu datan yhdistelemiseen eri järjestelmistä, minkä pohjalta käyttäjät saavat pääsyn edistyksellisiin analytiikkatoimintoihin. Samalla syntyy yhteinen digitaalinen perusta tulevaisuuden sähköverkolle.
One Digital Grid Platformin avoin ja modulaarinen rakenne mahdollistaa asteittaisen modernisoinnin ja monimutkaisten rakenteiden purkamisen. Sen avulla sähköyhtiöiden on helpompi varautua yhteiskunnan jatkuvasti etenevään sähköistymiseen ilman, että niiden tarvitsee lukittautua yksittäisiin ratkaisuihin.
– Tulevaisuuden sähköjärjestelmien ylläpito ei ole pelkästään rakentamista, vaan sitä, että käytämme olemassa olevia rakenteita älykkäämmin. Digitalisaation avulla saadaan vapautettua kapasiteettia ja luotua tilaa tulevaisuuden tarpeille, muistuttaa Leino.
Katso video yhteistyöstä: https://www.youtube.com/watch?v=NcRx4IRMm94
Lisätietoja:
Konsta Leino, avainasiakaspäällikkö, Schneider Electric
konsta.leino@se.com, puh. 040 139 5345
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna NiemeläBrand, PR and Communication ManagerSchneider Electric Finland
Puh:+358503545666susanna.niemela@se.comKuvat
Tietoa Schneider Electricistä
Schneider Electric on kansainvälinen energiateknologiajohtaja, joka mahdollistaa kestävän kehityksen kaikille sähköistämällä, automatisoimalla ja digitalisoimalla jokaisen toimialan, yrityksen ja kodin. Sen teknologiaratkaisujen avulla rakennukset, datakeskukset, tehtaat, infrastruktuuri ja sähköverkot voivat toimia avoimina, yhteen liitettyinä ekosysteemeinä, mikä parantaa suorituskykyä, häiriönsietoa ja vastuullisuutta. Schneider Electricin ratkaisuvalikoima kattaa älykkäät laitteet, ohjelmistokeskeiset arkkitehtuurit, tekoälyjärjestelmät, digitaaliset palvelut ja konsultoinnin.
Schneider Electricillä on 160 000 työntekijää ja miljoona kumppania yli 100 maassa. Schneider Electric on toistuvasti valittu yhdeksi maailman vastuullisimmista yhtiöistä.
www.se.com/fi/fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Schneider Electric
Oanh Siitonen Schneider Electricin johtoryhmän jäseneksi8.4.2026 08:11:00 EEST | Tiedote
Oanh Siitonen on nimitetty Schneider Electric Finland Oy:n johtoryhmän jäseneksi ja uuteen myyntijohtajatehtävään 1.4.2026 alkaen. Jatkossa Siitosen vastuulle kuuluvat suunnittelutoimisto- ja keskusvalmistajasegmentit. Keskusvalmistajapuolesta aiemmin vastannut Sirpa Ikola vastaa jatkossa sähkötukku- ja sähköasennussegmenteistä sekä jatkaa johtoryhmän jäsenenä. Siitonen siirtyy uuteen rooliinsa Schneider Electricin Suomen keskusvalmistajasegmentin myyntijohtajan tehtävästä, jota hän on hoitanut vuodesta 2024 alkaen. Siitonen on työskennellyt Schneider Electricillä erilaisissa myynnin ja markkinoinnin rooleissa vuodesta 2020 lähtien. Aiemmin urallaan hän on toiminut muun muassa Nissan Nordic Europella sekä ulkomailla Suomen Hongkongin-pääkonsulaatissa markkinoinnin ja taloushallinnon tehtävissä. – Oanh on määrätietoinen ja innostunut myynnin ja markkinoinnin ammattilainen, jolla on laaja kokemus kasvun ja kumppaniyhteistyön kehittämisestä eri myyntikanavissa. Hän pystyy tarjoamaan asiak
Schneider Electriciltä ja NVIDIAlta merkittäviä innovaatioita gigawattitason datakeskusten suunnitteluun, simulointiin ja käyttöön26.3.2026 11:02:05 EET | Tiedote
Schneider Electricin ja NVIDIAn kehittämä validoitu NVIDIA Vera Rubin -referenssimalli on tarkoitettu uusimpien NVIDIAn räkkitason järjestelmien tehonhallintaa ja jäähdytystä varten. NVIDIA ja Schneider Electricin omistama teollisuusohjelmistoyritys AVEVA ovat kehittäneet NVIDIA Omniverse -alustalla mallin digitaaliselle kaksoselle, joka huomioi datakeskusten koko elinkaaren. Se on tarkoitettu suuren mittakaavan tekoälytehtaisiin, joissa halutaan maksimoida tekoälytoimenpiteiden tuotto megawattia kohden. Schneider Electric testaa NVIDIA Nemotron -tekoälyagenttimallia, joka on tärkeä askel kohti seuraavan sukupolven autonomisia, ohjelmistopohjaisia toimintoja. Kansainvälinen energiateknologiajohtaja Schneider Electric, NVIDIA ja alan johtava teollisuusohjelmistojen kehittäjä AVEVA ovat julkistaneet uusia edistysaskeleita gigawattitason tekoälydatakeskusten infrastruktuurin suunnitteluun, simulointiin, rakentamiseen, käyttöön ja ylläpitoon. Uusi validoitu NVIDIA Vera Rubin -referenssimal
Schneider Electricin uusi Revit-moduuli Caneco BIM sujuvoittaa sähkösuunnittelua19.3.2026 09:45:27 EET | Tiedote
Kansainvälinen energiateknologiajohtaja Schneider Electric tuo suunnittelu- ja tietomallinnusohjelma Revitiin uuden moduulin, joka sujuvoittaa sähkösuunnitteluprosessia ja pienentää virheiden mahdollisuutta. Caneco BIM -moduulin ansiosta samalla ohjelmalla voi tehdä sekä sähkösuunnitelman, 3D-mallinnuksen että kaikki tarvittavat laskennat.
Schneider Electricin menestyksekkään vastuullisuusohjelman tulokset selvillä13.3.2026 09:26:19 EET | Tiedote
Kansainvälinen energiateknologiajohtaja Schneider Electric julkaisi vuoden 2025 vastuullisuusraporttinsa tulokset helmikuun lopulla. Raportin myötä Schneider Sustainability Impact -ohjelma vuosille 2021–2025 tuli päätökseensä. Viimeisen viiden vuoden aikana Schneider Electricin tulokset paranivat ilmastollisissa, sosiaalisissa ja hallinnollisissa tavoitteissa.
Asiantuntija: ”Uusi energiaympäristö ei toimi tehokkaasti ilman skaalautuvaa ja älykästä teknologiaa”10.3.2026 08:11:00 EET | Tiedote
Energian tuottaminen, siirtäminen ja kuluttaminen luovat yhdessä valtavan ekosysteemin, jonka tehokas toiminta on edellytys vihreän siirtymän toteutumiselle. Schneider Electric Finlandin toimitusjohtaja Jani Vahvanen haastaa eri alojen toimijat ottamaan käyttöön ratkaisuja, joiden avulla tulevaisuuden energiaympäristöstä saadaan joustava ja avoin kokonaisuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

