Keski-Suomen hyvinvointialue

Rahoituksen perustana olevien diagnoositietojen ongelmia selvitetty ansiokkaasti

20.3.2026 14:14:59 EET | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote

Jaa

Valtiovarainministeriö on julkaissut eilen selvityshenkilöiden raportin diagnoositietojen ongelmista. Diagnoositiedot toimivat nykyisen hyvinvointialueiden rahoitusmallin perustana. Raportissa ehdotetaan muun muassa lainsäädäntömuutoksia, toimia kirjaamismenettelyjen yhtenäistämiseksi ja ohjeistusten selkeyttämistä.

Keski-Suomen hyvinvointialueella raportti on otettu ilolla vastaan. Raportin sisällössä näkyy pitkälti ongelmat ja niihin liittyvät toimenpiteet, joita Keski-Suomen hyvinvointialue on aiemmin nostanut esiin.

- Raportti tukee meidän näkemyksiämme ja osoittaa, että esiin nostamamme rahoitusjärjestelmän tietopohjan ongelma on todettu tämänkin työn lopputulemana, konsernipalveluiden toimialajohtaja Lasse Leppä toteaa.

- Raportissa ei vielä otettu kantaa kevään aikana ilmenneeseen ongelmaan yksityisen palvelutuotannon suoritteiden huomioimisesta osana diagnoositietoja. Myös tämä näkökulma on tärkeä ottaa jatkotyössä huomioon, Leppä lisää.

Selvitystyössä ei sinänsä otettu kantaa näiden ongelmien vaikutukseen rahoituksessa, vaikka se on ilmeinen seuraus kuvatuista ongelmista.

- Raportissa on ansiokkaasti kuvattu diagnoositietojen käytön ongelmat ja siinä esitetään erinomaisia kehittämisehdotuksia. Nyt nämä ehdotukset on saatava myös käytäntöön, Leppä kertoo.

- Tämän lisäksi rahoituksen oikeellisuutta pitää tarkastella ja oikaista myös takautuvasti. Hyvinvointialueille tulee antaa mahdollisuus täydentää puuttuvat diagnoositiedot yhteismitallisiksi. Täydentämisen tulee tapahtua yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaisella tavalla takautuvasti vuodesta 2019 alkaen, Leppä lisää.

Keski-Suomen hyvinvointialueen näkemyksenä on myös, että osana arviointimenettelyitä valtion tulee jatkossa kyetä selvittämään ja tarkistamaan luotettavalla sekä läpinäkyvällä tavalla hyvinvointialueen rahoituksen tarvetekijöiden määrityksessä käytetyn tietopohjan oikeellisuus.

- Keski-Suomen hyvinvointialueen alijäämistä noin kolmannes johtuu puutteellisesta rahoituksesta, Leppä painottaa.

Rahoitusmallin toimivuuden puutteista johtuen alueiden rahoituksen pohjana olevat palvelutarvekertoimet eivät heijasta alueiden todellista palvelutarvetta, mikä johtaa merkittäviin vääristymiin valtion rahoituksen jakautumisessa ja epätasa-arvon kasvamisessa eri alueiden välillä. Rahoituksen pohjassa olevat alueelliset erot kertaantuvat jälkikäteistarkastuksen ja vuosittain tehtävien indeksitarkastuksien vuoksi. Tällä on edelleen suora vaikutus alueiden asukkaiden saamiin palveluihin sekä henkilöstön asemaan.

Lue lisää:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.   
    
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen. Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut asukkaillemme luotettavasti kaikissa tilanteissa.  

Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta paranee. Rakennamme Keski-Suomen vetovoimaa ja hyvää arkea yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.    

Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.   

Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.  

Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi. 
 
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue  
 
#hyvaks #hyväarkikaikille 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue

Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote19.3.2026 12:31:09 EET | Tiedote

Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 19.03.2026 Rakennuspalo keskisuuri, Rasikatu, Jyväskylä Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen Keski-suuresta rakennuspalosta Jyväskylän Rasikadulle. Kohteessa terraarion valaisin kärysi ja aiheutti savunmuodstusta asuntoon. Pelastuslaitos tuuletti asunnon. Tilanteesta ei aiheutunut henkilö, eikä omaisuusvahinkoja. Lisätietoja: päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye