Elonkirjon bussikiertue tutustuttaa alakoululaisia eläinkysymyksiin
8.4.2026 06:55:00 EEST | Oulun yliopisto | Kutsu
Ilmasto- ja ympäristökriisi sekä kuudes sukupuuttoaalto näkyvät ja tuntuvat osana lasten ja nuorten arkea. Bussikiertue innostaa lapsia pohtimaan yhteiskunnalliselta ja kulttuuriselta kannalta, miten eri lajit kohtaavat. Näitä lajeja voivat olla vaikkapa rotat, sudet, punkit, ihmiset ja lupiinit. Ilmoittauduthan juttukeikalle hyvissä ajoin etukäteen, jotta voimme koordinoida lapsiin liittyvät kuvausluvat.

Elonkirjon bussi -tiedekasvatuskiertue esittelee yhteiskunnallista ja kulttuurista eläintutkimusta 1.–6.-luokkalaisille. Kiertue pysähtyy Pohjois-Savossa, Kainuussa ja Etelä-Pohjanmaalla:
• ma 27.4.2026 Varkaus – Könönpellon koulu
• ti 28.4.2026 Kajaani – Otanmäen koulu
• ke 29.4.2026 Ähtäri – Otson yhtenäiskoulu
“Lapset pääsevät muun muassa tutkimaan eläimiin liittyviä myyttejä ja luomaan omia myyttisiä olentoja, kuuntelemaan lintuja, keskustelemaan eläimistä ruoantuotannossa, käsittelemään eläimiin liittyviä tunteita ja pohtimaan ei-inhimillisiä näkökulmia valokuvaamalla”, kertoo tutkijatohtori Helinä Ääri Oulun yliopistosta.
Elonkirjon bussi -kiertueen tavoite on kohdata koululaiset arvostavasti, innostaa heitä tieteen pariin, tarjota tutkijakohtaamisia ja mielenkiintoisia keskusteluja sekä kannustaa kriittiseen ajatteluun.
Mukana tiedekasvatuskiertueella ovat tohtorit Jenny Byman, Tiina Salmia, Virpi Väkkärä ja Helinä Ääri sekä taidekasvattaja Tiina Arjukka Hirvonen. Tutkijat työskentelevät Helsingin, Turun ja Oulun yliopistoissa.
Tutkimuskohteena ihmisen suhde luontoon ja eläimiin
Ilmastonmuutos ja luontokato ovat osa lasten ja nuorten elämää esimerkiksi kouluruokakeskusteluissa ja nuorten ilmasto- ja eläinaktivismissa.
“Näitä teemoja käsitellään lasten kanssa kuitenkin vain vähän. Elonkirjon bussi -kiertue vastaa lasten oikeuteen tietää ja osallistua. Se nojaa ajattelutapoihin, joita kutsumme jälkihumanismiksi ja monilajiseksi kasvatukseksi”, sanoo professori Pauliina Rautio Oulun yliopistosta.
Ihmisen suhteesta luontoon ja toisiin eläimiin on tullut ajankohtainen tutkimuskohde, jonka esiin nostamiin kysymyksiin yhteiskunnallinen ja kulttuurinen eläintutkimus pyrkii vastaamaan. Monitieteinen tutkimusala purkaa esimerkiksi ihmisten ja muiden eläinten välisiä suhteita, eläinten asemaa yhteiskunnassa sekä eläinten toimijuutta.
Muun muassa eläinten tunteista, kielellisistä kyvyistä ja moraalista on ilmestynyt viime vuosina runsaasti uutta tutkimusta. Tähän tietoon tukeutuen jälkihumanismi pohtii muun muassa, miten selkeästi ihminen lopulta eroaa muista elollisista. Monilajinen kasvatus puolestaan keskittyy ilmiöihin, joita syntyy, kun monen eri lajin yksilöt jakavat samaa tilaa ja tarvitsevat ja haluavat erilaisia asioita. Näitä lajeja voivat olla esimerkiksi rotat, sudet, ketut, ihmiset, koirat, punkit, lehmät, kyyhkyt, kotkat, käärmeet ja lupiinit.
(Tiedote jatkuu kuvan jälkeen.)

Koululaiset mukaan tapahtumia tekemään
Elonkirjon bussi kiertää yliopistokaupunkien ulkopuolelle jäävää Suomea ja tuo tutkijoita monesta eri yliopistosta sinne, missä lasten ja nuorten arki tapahtuu. Koululaisia ohjataan jo bussin suunnitteluvaiheessa esittämään ihmisten ja toisten eläinten suhteesta kysymyksiä, jotka mietityttävät heitä.
Lasten ja nuorten käsitykset tieteestä ja tutkimuksesta liittyvät voimakkaasti luonnontieteisiin. Käsityksen avartaminen laboratorioiden, valkoisten takkien ja suurennuslasien lisäksi myös yhteiskuntatieteelliseen ja kulttuuriseen suuntaan monipuolistaa lasten ja nuorten ymmärrystä siitä, millä keinoilla ympäristöstä ja toisista eläimistä tuotetaan tietoa.
Elonkirjon bussi -hanketta koordinoi Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen seura YKES. Hanke on saanut tukea Suomen Kulttuurirahaston Tiede tutuksi -apurahoista. Se liittyy myös Suomen Akatemian rahoittamiin ja professori Pauliina Raution johtamiin hankkeisiin Homings – Enemmän kuin ihmisten koteja ja Elotila.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Ilmoittauduthan juttukeikalle hyvissä ajoin etukäteen, jotta voimme koordinoida lapsiin liittyvät kuvausluvat.
Tiina Salmia, projektikoordinaattori – Elonkirjon bussi
040 566 6134, elonkirjonbussi@ykes.org
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina Mattila-NiemiViestintäpäällikkö
Koulutus- ja tiedeuutiset
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on yli 18 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Raskausajan ympäristöaltisteet voivat vaikuttaa lasten ja nuorten syöpäriskiin – Oulun yliopisto mukana laajassa eurooppalaisessa syöpätutkimuksessa7.4.2026 05:45:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa selvitetään, miten äidin raskausajan kemialliset ja biologiset ympäristöaltistukset vaikuttavat lasten ja nuorten terveyteen. Tavoitteena on tunnistaa tekijöitä, jotka lisäävät lasten syöpäriskiä ja joihin voitaisiin tulevaisuudessa puuttua ennaltaehkäisevästi. Tutkimus on osa laajaa eurooppalaista yhteistyötä.
Avaruuden kolonisaatiosta väitellään Oulun yliopiston Puolesta & Vastaan -debattisarjassa3.4.2026 07:52:00 EEST | Tiedote
”Avaruuden kolonisaatio on ratkaisu maapallon ongelmiin” on Oulun yliopiston debattisarjan väite, josta muun muassa avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja esittää oman näkemyksensä. Puolesta & Vastaan -sarjassa väitellään keskiviikkona 8. huhtikuuta Oulun yliopistossa Linnanmaalla.
Suomalaisen vastarinnan salainen keskus sijaitsi New Yorkissa – suhtautuminen jakoi myös Mannerheimin perhettä2.4.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Ensimmäisen sortokauden aikana New Yorkissa toimi merkittävä suomalaisen vastarintaliikkeen strateginen keskus, jossa muun muassa Carl Erik Johan Mannerheim etsi Japanin ja Yhdysvaltojen tukea Suomen itsenäistymiselle samalla, kun hänen veljensä Carl Gustaf Emil Mannerheim palveli Venäjän armeijassa. Asiaan on saatu lisävalaistusta uudesta tutkimuksesta, joka muuttaa käsityksemme suomalaisesta vastarinnasta.
Riskinä uupuminen jo ennen töiden aloittamista – opettajiksi opiskelevien kyynistyminen alaan huolestuttaa tutkijoita31.3.2026 07:32:00 EEST | Tiedote
Peruskoulun opettajista jopa puolet harkitsee säännöllisesti ammatin vaihtamista. Tutkijat kantavat huolta jo opettajankoulutuksen aikana näkyvästä työuupumuksesta ja opiskelijoiden kyynistymisestä.
Uni puhdistaa aivoja – Oulun yliopiston tutkijat löysivät tavan mitata ilmiötä nopeasti ja turvallisesti31.3.2026 05:45:00 EEST | Tiedote
Uni auttaa aivoja puhdistumaan, ja nyt tätä prosessia voidaan mitata ihmisillä täysin kajoamattomasti. Oulun yliopiston tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jolla aivojen nesteiden liikkeen vilkastumista unen aikana voidaan seurata nopeasti ja turvallisesti ilman varjoaineita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

