Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EK:n viestit kehysriiheen: Kasvua, vientiä ja investointeja vauhdittavat ratkaisut vietävä maaliin

13.4.2026 09:59:58 EEST | Elinkeinoelämän keskusliitto EK | Tiedote

Jaa

Elinkeinoelämän keskusliitto EK korostaa, että hallituskauden loppusuoralla on vielä mahdollista tehdä merkittäviä kasvua tukevia päätöksiä. Muun muassa verotuksessa, vienninedistämisessä ja investointiympäristön kehittämisessä tarvitaan johdonmukaisia ratkaisuja.

Hallituskausi lähenee loppuaan, ja katse kääntyy siihen, mitä hallitusohjelmaan kirjatuista tavoitteista on vielä toteuttamatta, sekä siihen, mitä on edelleen realistista viedä maaliin kuluvan kauden aikana.

Kasvua edistävissä verotoimissa EK painottaa, että jo sovituista linjauksista on pidettävä kiinni. Kaivos- ja datakeskusverojen valmistelu tulee viedä loppuun hallitusti ja ennakoitavasti. Samalla EK suhtautuu kriittisesti uusiin pistemäisiin veroihin, kuten esimerkiksi matkailuveroon, jotka heikentävät yritysten toimintaympäristön ennustettavuutta. Investointien edistämisen tulee olla keskiössä kaikessa päätöksenteossa.

“Toimintaympäristön ennakoitavuus ja kilpailukyky ovat ratkaisevia tekijöitä investointien ja kasvun kannalta. Nyt ei ole aika lisätä uusia hajanaisia veroja, vaan vahvistaa pitkäjänteisesti Suomen houkuttelevuutta”, EK:n toimitusjohtaja Minna Helle korostaa.

Viennin kasvattamiseksi tarvitaan tehokkaampia vienninedistämismalleja. EK kannattaa Pohjoismaiden tasoisia ratkaisuja, mukaan lukien maksullisten palveluiden pilotointi valituilla markkinoilla sekä yritysten kansainvälistymistä tukevien rahoitusinstrumenttien vahvistaminen.

“Suomalaisyritykset tarvitsevat nykyistä vahvempia työkaluja kansainväliseen kasvuun. Vienninedistämisen uudistaminen ja palveluiden kehittäminen ovat keskeisiä askelia kilpailukyvyn parantamiseksi”, Helle toteaa.

EK:n kehysriihiviestit

EK on koonnut keskeisimmät nostot toimista, joilla voidaan vielä vahvistaa kasvua, kilpailukykyä ja investointiympäristöä ennen vaalikauden päättymistä. Lista painottaa sekä hallitusohjelman toimeenpanon keskeneräisiä kokonaisuuksia että uusia, nopeasti edistettävissä olevia ratkaisuja.

Talous ja verotus

Kasvua vauhdittavat veroratkaisut maaliin: pidetään kiinni kevään 2025 puoliväliriihessä päätetyistä veroratkaisuista ja jatketaan kasvua vauhdittavien verotoimenpiteiden tekemistä Murron raportin ohjaamalla tiellä.

Mallit kaivos- ja datakeskusveroille: eduskunnan valtiovarainvaliokunnan mietintö velvoitti hallituksen valmistelemaan uuden niin sanotun kaivosveron hybridimallin. Kokoomus puolestaan edellytti loppusyksystä 2025, että datakeskusinvestointien turvaamiseksi valmistellaan veronpalautusmalli, joka kompensoisi datakeskusten siirtoa teollisuuden sähköveroluokasta yleiseen veroluokkaan. Viedään molempien mallien valmistelu loppuun ja saatetaan voimaan. Myöskään uusia pisteveroja ei tule lanseerata.

Verotukien leikkausten vaikutusten minimointi: syksyn 2025 budjettiriihessä hallitus päätti 20 miljoonan leikkauksista yritysten verotukiin. Leikkaukset tulee kohdentaa yritysten sekä niiden kasvun ja uudistumisen kannalta kaikkein vähiten haitallisiin vaihtoehtoihin.

Tuottavuuden kasvattaminen: otetaan käyttöön AI first -periaate koko julkishallinnossa ja kiihdytetään tekoälyn hyödyntämistä tuottavuuden ja palveluiden laadun parantamiseksi sekä hallintoprosessien nopeuttamiseksi, ja mahdollistetaan tekoälyn täysimääräinen hyödyntäminen viranomaistoiminnassa purkamalla siihen liittyviä kansallisia sääntelyesteitä.

EU

EU-sääntelyn vaikutusten arviointia parannettava: hallitusohjelmassa hallitus linjasi, että se ei lisää kilpailukykyä haittaavaa ylimääräistä taakkaa EU-sääntelyn kansallisessa toimeenpanossa ja pyrkii vähentämään päällekkäisyyksiä kansallisessa sääntelyssä, vaan parantaa EU-sääntelyn ja -päätöksenteon kansallista vaikutusarviontia. Toimintatapoja ei kuitenkaan hallituskaudella olla muutettu tai arviointiin osoitettu uusia resursseja. Arviointia tulisi hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti parantaa.

EU-virkamiesohjelman käynnistäminen: hallitusohjelmassa hallitus päätti käynnistää virkamiesohjelman, jonka tavoitteena on edistää suomalaisten pääsyä EU-tehtäviin sekä vahvistaa ministeriöiden EU-osaamista pitkäjänteisesti. Rahoitusta tällaiselle ohjelmalle ei ole löytynyt. Ohjelma tulisi hallitusohjelman mukaisesti käynnistää.

Yrittäjyys ja kansainvälinen kauppa

Vahvistetaan kasvuhakuisten pk-yritysten rahoitusta: kasvatetaan Finnveran suoraa luotonantoa markkinapuutetilanteissa erityisesti kasvuhakuisille ja kansainvälistyville pk-yrityksille sekä vahvistetaan yritysrahoituksen saatavuutta keventämällä kansallista finanssisääntelylisää ja vapauttamalla rahoituslaitosten pääomia pk-yritysrahoitukseen (esimerkiksi järjestelmäriskipuskuria keventämällä).

Vienninedistämisen työkalut Pohjoismaiden tasolle: toteutetaan maksullisten lisäpalveluiden pilotteja 3–4 valitulla prioriteettimarkkinalla vuonna 2026 (mm. markkinakartoitukset ja kumppanihaku) sekä tehdään korjaavat päätökset kansainvälistymistä tukeviin messuavustuksiin osana Elinvoimakeskusten rahoitusinstrumentteja tai ulkoministeriön määrärahoja.

Vahvistetaan T&K-tulosten kaupallistamista (I): käynnistetään korjausliike T&K:sta TKI-panostuksiin palauttamalla innovaatiorahoitus vuoden 2025 tasolle, suunnataan Elinvoimakeskusten T&K-pilotti pk-yritysten innovaatiotoimintaan sekä vahvistetaan kannustimia kaksinkertaistamalla T&K-verokannusteen yläraja, laajentamalla kustannuspohjaa ja siirtymällä malliin, jossa Business Finland arvioi hakemukset ja veroviranomainen tekee päätökset.

Yrityslainsäädäntö

Kilpailuneutraliteettilainsäädännön uudistaminen: julkisen toimijan markkinatoimintaa koskevat hajanaiset säännökset tulee koota yhteen lakiin ja antaa viranomaisille riittävät työkalut puuttua markkinoita vääristäviin rakenteisiin.

Tekoälyavusteiset viranomaispäätökset käyttöön: tavoite on kirjattu hallitusohjelmaan, mutta eteneminen on ollut hidasta. Oikeusministeriön vasta joulukuussa 2025 käynnistämä hanke asian selvittämiseksi tulee saattaa loppuun ja tehdä toimenpanoehdotukset sen pohjalta.

Osakesäästötilin laajentaminen: osakesäästötilin maksimisäästöraja on korotettu hallitusohjelman mukaisesti 100 000 euroon. Jatkossa tulisi tarkastella myös ylärajan poistamista sekä tuotevalikoiman laajentamista muihin sijoitustuotteisiin, erityisesti rahastoihin.

Työelämä

Sote-palvelujen yksikkökustannukset julkisiksi: otetaan käyttöön hallitusohjelman mukaisesti kansallinen kustannuslaskennan malli osana alueellista tietojohtamista ja kansallista ohjausta sekä parannetaan palveluiden vertailtavuutta tekemällä yksikkökustannukset julkisiksi.

Hyvinvointialueiden tuotannon osalta riittävän oman tuotannon vaatimuksesta luopuminen: arvioidaan ja kevennetään hyvinvointialueiden omaa tuotantoa koskevaa sääntelyä hallitusohjelman mukaisesti, jotta palveluiden järjestämisessä voidaan hyödyntää joustavammin eri tuotantotapoja.

Vihreä kasvu

Investointien edistäminen: edistetään kestävien meri- ja lentopolttoaineiden tuotantoa ja käyttöä Suomessa polttoaineomavaraisuuden vahvistamiseksi ja hintaeron kaventamiseksi suhteessa fossiilisiin polttoaineisiin, käynnistetään ja nopeutetaan EU:n liikenneinfrarahoituksen kannalta kriittisten hankkeiden suunnittelua (mm. Rail Nordica), jatketaan puhtaan siirtymän verokannustinta sekä varmistetaan luvituksen sujuva toimeenpano.

Osaamisen parantaminen: puretaan ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tiiviimmän yhteistyön esteitä sekä luodaan pysyvät resurssit ammatillisen koulutuksen rakenteelliseen työelämäyhteistyöhön.

Lisätietoja:
Nora Elers, johtaja, p. 050 574 6977, etunimi.sukunimi@ek.fi

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EK:n yrittäjien vaalitavoitteet: Suomi pohjoismaiseen kasvuvauhtiin12.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

EK:n yrittäjät esittävät Suomen seuraavalle hallitukselle keinoja kasvuyritysten osuuden tuplaamiseen, yrittäjävetoisten mittelstand-yritysten määrän kaksinkertaistamiseen sekä vientiyritysten määrän merkittävään kasvattamiseen vuoteen 2031 mennessä. Tehdään Suomesta yrittäjähenkisten osaajien, vahvojen pääomamarkkinoiden ja sujuvan sääntelyn Pohjoismaa, jossa pk-sektorin yritykset skaalautuvat kasvuun, luovat työpaikkoja ja laajentuvat kansainvälistymällä. Tarve Suomen kasvukäänteelle on akuutti, korostaa yrittäjyydestä ja kansainvälistymisestä vastaava johtaja Petri Vuorio: ”Suomen hiipuessa keskeisimmät verrokit Ruotsi ja Tanska ovat ajaneet kasvussa kauas ohitsemme. Kasvun potentiaali on kuitenkin huomattava: meillä on jopa 70 000 pk-yritystä enemmän kuin Tanskassa mutta 40 prosenttia vähemmän yli 10 hengen yrityksiä. Suomen pk-yritysvetoinen kasvuaalto vaatii paitsi rohkeutta ja riskinottoa, myös Pohjoismaiden parasta toimintaympäristöä yrittää, investoida ja kasvaa. Vastineeksi S

Uusi selvitys: Sairauspoissaolot maksavat Suomelle miljardeja11.6.2026 11:32:48 EEST | Tiedote

Sairauspoissaolot aiheuttavat Suomelle noin 5 miljardin euron vuosittaiset kustannukset menetettynä työpanoksena. Poissaoloja kertyy vuosittain noin 25 miljoonaa työpäivää. Yhden poissaolopäivän hinta on työnantajalle keskimäärin 257 – 420 euroa. Esimerkiksi rokotusohjelmissa ja ehkäisevissä toimissa tulisi huomioida terveyshyötyjen lisäksi myös työpanos- ja verovaikutukset, ei vain terveydenhuollon kustannuksia. Raportin mukaan pelkästään leikkausjonojen vuoksi Suomessa menetetään vuosittain noin 3300 henkilötyövuotta ja noin 257 miljoonaa euroa työpanoksena.

KUTSU: EK:n Investointitiedustelun teams-julkistus 11.6. klo 108.6.2026 12:55:00 EEST | Tiedote

Elinkeinoelämän keskusliitto EK julkistaa Investointitiedustelun tulokset teams-tilaisuudessa torstaina 11.6.2026 klo 10. Miten taloudessa näkyvät piristymisen merkit vaikuttavat yritysten investointihalukkuuteen? Miten investoinnit eroavat eri toimialoilla? Millainen usko yrityksillä on tulevaisuuteen? Tilaisuudessa taustoitetaan suomalaisten yritysten investointikehitystä sekä esitellään teollisuuden ja energia-alan arviot vuoden 2026 investointikehityksestä. Tuloksissa ovat mukana sekä kiinteät investoinnit että tutkimus- ja tuotekehityspanokset. Lisäksi arvioimme palvelualojen investointikehitystä. Investointitiedustelun tuloksia esittelee pääekonomisti Penna Urrila. Linkki teams-yhteydellä pidettävään tilaisuuteen lähetetään ilmoittautuneille. Ilmoittautumiset 10.6. mennessä teemu.lindfors@ek.fi Tervetuloa! Lisätietoja: Teemu Lindfors, viestinnän asiantuntija, p. 0400 284 764

Yritysjohtajien pyöreä pöytä: Turvataan sähkön riittävyys kaikille toimialoille ja uusille investoinneille – puhdas sähkö Suomen kasvuvoimaksi4.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Suomi tarvitsee talouskasvua ja puhdasta sähköä käyttäviä investointeja eri sektoreilta. Seuraavaan hallitusohjelmaan tarvitaan kunnianhimoinen sähköistymisen visio, jolla varmistetaan investointien eteneminen ja sähkön riittävyys sekä ennaltaehkäistään sähköjärjestelmän pullonkaulat. Näin todettiin EK:n koolle kutsumalla eri toimialoja yhdistävällä foorumilla. Suomessa on kevään mittaan käyty keskustelua puhtaaseen energiaan perustuvista investoinneista ja sähkön riittävyydestä. Yritykset eri sektoreilla varautuvat vuosikymmenten päähän ulottuviin investointeihin ja samaan aikaan datakeskushankkeita julkistetaan ennätysmäärin eri puolille Suomea. Teollisuus, palvelut ja koko yhteiskunta sähköistyvät – kuinka varmistamme puhtaan sähkön riittävyyden ja kohtuuhintaisuuden jatkossakin? Tähän haettiin yhteistä näkemystä 1.6. EK:n koolle kutsumassa pyöreässä pöydässä, jossa oli edustettuna sähköä käyttäviä toimialoja, energian tuottajia ja infrastruktuuriyhtiöitä sekä valtionhallintoa. Toim

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye