Härmälänrannan taideraati toteuttaa julkista taidetta asukkaiden, kaupungin ja tutkimushankkeen kanssa
8.4.2026 15:41:13 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote
Arvioitaessa päätöksentekoa ja varojen käyttöä julkisen taiteen ostoissa on hyvä kääntää katsetta myös vaihtoehtoisiin malleihin. INNATURE-tutkimushankkeen aloitteesta asukkaat ovat Härmälänrannassa mukana julkisen taiteen toteuttamisessa alusta lähtien.

Härmälänrannan Aarretti Niemisen puistoon perustetaan paahdeniitty paikallisin kasvilajein Villi Vyöhyke ry:n tuella. Niityn yhteyteen toteutetaan julkista taidetta yhteistyössä kaupunkilaisten kanssa. Julkinen taide voi olla perinteinen yksittäinen teos tai neljälle vuodelle ulottuva prosessi. Tärkeää on, että taide kulkee uuden niityn kanssa käsi kädessä.
Kilpailutuksen kautta valituista suunnitelmista neljä parasta toteutusvaihtoehtoja esitellään avoimessa tilaisuudessa, jossa asukkaat pääsevät keskustelemaan taiteilijoiden kanssa heidän ehdotuksistaan.
Tilaisuus järjestetään Härmälänrannan verstaalla (Vihurinkatu 3) 10.4.2026, kello 16–18. Median edustajat ovat tervetulleita tapahtumaan.
Kaikki keskusteltavina olevat suunnitelmat ovat luonteeltaan osallistavia, ja niihin on jätetty tilaa muovaantua osallistujien kanssa syntyvässä prosessissa.
Neljä keskusteltavaa teossuunnitelmaa ovat Henriikka Kontimon KONSERTTI, Maiju Suomen ja Elina Koiviston KUTSU, SISU kollektiivin RAKKAUSKIRJEITÄ LUONNOLLE sekä Mayumi Niiranen-Hisatomin MAISEMAN HAVAINNOIJAT - EKOPRINTIN AVULLA.
INNATURE on Tampereen yliopiston koordinoima Horizon EU -rahoitteinen nelivuotinen tutkimushanke, jossa toteutetaan luontopohjaisia ratkaisuja viidessä eri Euroopan kaupungissa.
Hankkeen tavoitteena on yhteiskehittää uusia käytäntöjä biodiversiteetin lisäämiseksi siten, että ratkaisut ovat myös kauniita ja kestäviä. Jokaisessa kohteessa julkinen taide nivoutuu osaksi kehitettävää luontopohjaista ratkaisua. Pilottien kestävyyttä seurataan arvioimalla biodiversiteettiä sekä keräämällä tietoa kasvuolosuhteista, kuten maan kosteudesta ja lämpötilasta. Hankkeen tavoitteena on muuttaa ajattelutapoja, vaikuttaa päätöksentekoon sekä nopeuttaa luontopohjaisten ratkaisujen käyttöönottoa sekä paikallisesti että Euroopan laajuisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yhteydenotot:
Katja Maununaho
Projektipäällikkö, tekniikan tohtori, arkkitehti
+358 400 543714
katja.maununaho@tuni.fi
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Tutkimus osoittaa suuria eroja hyvinvointialueiden kulttuurihyvinvointityössä17.4.2026 12:27:51 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus yhdistää kulttuuriosallistumista yhä tiiviimmin kansanterveystyöhön. Tutkimus korostaa tarvetta systemaattiselle kansalliselle ohjaukselle ja tiiviille yhteistyölle, jotta kulttuurin hyvinvointivaikutukset voidaan hyödyntää täysimääräisesti väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.
EMBARGO 15.4. klo 17: Tampereen yliopiston Vuoden Alumniksi on valittu teknologia- ja perheyrittäjä, kasvatustieteilijä Marjo Miettinen15.4.2026 17:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston Vuoden Alumniksi on valittu sähköteknologiayritys Ensto Oy:n hallituksen puheenjohtaja, kasvatustieteilijä ja luokanopettaja Marjo Miettinen. Valintaan vaikutti Miettisen pitkäaikainen työ teknologiayritysten, elinkeinoelämän ja koulutuksen eteen. Nykyisessä tehtävässään Ensto Oy:ssä hän edistää vihreää siirtymää sekä luotettavaa ja turvallista sähkönjakelua. Nimitys julkistettiin yliopiston vuosijuhlassa keskiviikkona 15.4.
EU:n vaikutusvalta on kasvanut korkeakoulupolitiikassa15.4.2026 08:38:00 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston tutkimuksen mukaan EU:n korkeakoulupolitiikkaan liittyvät verkostot ovat laajentuneet ja monipuolistuneet, ja EU on hiljalleen kasvattanut vaikutusvaltaansa koulutuspolitiikassa. Tutkimus myös osoittaa, miten arvojen ja tiedon välistä neuvottelua tehdään poliittisissa verkostoissa.
Sukupuolenkorjaushoidot eivät ole yhteydessä nuorten mielenterveyden paranemiseen14.4.2026 08:40:00 EEST | Tiedote
Laaja suomalainen rekisteritutkimus osoitti, että osalla nuorista vakavat mielenterveyden häiriöt lisääntyvät sukupuolenkorjaushoitojen jälkeen.
Tero Järvinen on Tampereen yliopiston Vuoden keksijä10.4.2026 10:35:00 EEST | Tiedote
Epidermolysis bullosa on vakava harvinainen ihosairaus, joka vaikeissa tautimuodoissa johtaa kuolemaan jo vauvana ja lievemmissäkin muodoissa aggressiivisiin ihosyöpiin. Tampereen yliopiston Vuoden keksijä, professori Tero Järvinen, on kehittänyt lääkemolekyylin, joka antaa uutta toivoa EB-potilaille Suomessa ja maailmalla. Järvisen innon ja motivaation juuret ovat syvällä perustutkimuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

