STTK haluaa kehysriihestä kasvun vauhdittamista: Epäluottamusta ja eriarvoisuutta luovan talouspolitiikan on loputtava
13.4.2026 10:43:30 EEST | STTK ry. | Tiedote
Kasvun vauhdittaminen edellyttää työllisyyttä ja luottamusta vahvistavia toimia, vahvaa veropohjaa sekä panostuksia osaamiseen ja julkisiin palveluihin.

Hallituksen talous- ja työmarkkinapolitiikka on heikentänyt kansalaisten luottamusta talouteen, ja osaltaan johtanut ennätykselliseksi kasvaneeseen työttömyyteen. Hallituksen toimin ei myöskään ole saatu hillittyä julkisen talouden velkaantumista. Kehysriihessä on korjausliikkeen paikka.
– Jatkuva hyvinvointivaltion ytimeen kohdistuva leikkauspuhe ja merkittävät leikkaukset lisäävät epäluottamusta talouteen. Hallituksen on korkea aika tehdä tasapainoisempaa talouspolitiikkaa. Palkansaajien vakaa arki saisi talouden liikkeelle, STTK:n puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi toteaa.
Suomen julkisen talouden velkaantuminen ei katkea ilman hyvää talouskehitystä. Talouskasvun taustalla huomio on kiinnitettävä työllisyyttä ja luottamusta vahvistavaan politiikkaan.
– Politiikan tehtävä on luoda kansalaisille yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua kasvun ja kehityksen luomiseen ja niiden hedelmistä nauttimiseen, Kirvesniemi linjaa.
STTK:n kehysriihitavoitteissa esitetään keinoja kasvun vauhdittamiseksi. Kasvun edellytyksiä voidaan vahvistaa työllisyyttä, tuottavuutta, osaamista, huoltovarmuutta ja omavaraisuutta tukevalla ohjelmalla. Siihen on sisällytettävä niin rakenteellisia uudistuksia ja investointeja kuin työntekijän osaamisen ja julkisten palveluiden kehittämistä.
Hyvinvointivaltio edellyttää vahvaa veropohjaa
Talouspolitiikassa on keskeistä vahvistaa palkansaajien luottamusta yhteiskunnan tuottamien julkisten palveluiden saatavuuteen ja laatuun. Rahoituksen on oltava riittävää toimivien palveluiden järjestämiseksi kaikkialla Suomessa. Siksi on huolehdittava vahvasta veropohjasta.
- Veropohjan vahvistamiseksi STTK vaatii hallitusta peruuttamaan jo tehdyt yhteisöveron keventämispäätökset ja suurituloisille kohdistetut verohelpotukset. Myös listaamattomien yritysten osinkoverotusta tulee tarkastella ja korjata oikeudenmukaisempaan suuntaan. Näihin talkoisiin on kaikkien osallistuttava, Kirvesniemi painottaa.
Kehysriihessä mahdollisesti päätettävä yrittäjien eläkejärjestelmän uudistaminen tulee toteuttaa oikeudenmukaisesti ja julkisen talouden rasitetta keventäen. Yrittäjien eläketurvasta yhä suurempi osa maksetaan verovaroista ja tilanne on kestämätön valtion talouden kannalta. Yrittäjien eläkejärjestelmässä esiintyvä alivakuuttamisen mahdollisuus on estettävä ja yrittäjien eläkemaksujen tulee perustua todellisiin tuloihin.
Työttömyys ei taitu ilman kriisitoimia
Hallituksen työllisyyspolitiikan ytimessä on tähän asti ollut pienituloisten ja palkansaajien aseman heikentäminen. Tämä linja ei ole tuottanut tuloksia. Päinvastoin Suomen työttömyystilanne on ajautunut Euroopan huonoimmaksi.
– Keinoja työllisyyden parantamiseksi olisi paljonkin. Nuorille työtä tai koulutusta takaava nuorisotakuu ei näytä toimivan ja siksi se pitää uudistaa. Työttömyysturvan suojaosan palauttaminen kannustaisi osa-aikaisen työn vastaanottamiseen. Työvoimapolitiikan resursointia pitäisi vahvistaa Ruotsin ja Tanskan tasolle, jotta työttömät saisivat työllistymiseen tarvitsemaansa apua, Kirvesniemi listaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Else-Mai Kirvesniemipuheenjohtaja
Puh:050 346 0847else-mai.kirvesniemi@sttk.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
Alustatyödirektiivin täytäntöönpano jää vielä puutteelliseksi9.7.2026 09:09:12 EEST | Tiedote
Alustatyödirektiivin toimeenpano etenee lausuntokierrokselle. STTK ja SAK jättivät mietintöön yhteisen eriävän mielipiteen, sillä ehdotus ei vastaa direktiivin tarkoitusta riittävällä tavalla.
Talouspolitiikka ei tarvitse tuekseen tarkoitushakuisia raportteja1.7.2026 11:56:25 EEST | Tiedote
Valtioneuvoston tarpeisiin vastaava Etlan tutkimus sopeutustoimien taloudellisista vaikutuksista nojaa yksipuoliseen tutkimuskirjallisuuteen, käyttää heikosti syy-seuraussuhteiden selvittämiseen soveltuvia menetelmiä ja vetää tutkimukseen nähden liian vahvat johtopäätökset. STTK:n mielestä Suomen talouspolitiikan tueksi tarvitaan monipuolisempaa analyysiä.
STTK: Suomen Yrittäjiä ajaa ahneus ja röyhkeys23.6.2026 11:22:37 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien juuri julkaistuissa eduskuntavaalitavoitteissa ei STTK:ta yllätä muu kuin loputon ahneus ja röyhkeä asenne säällisiä työelämän pelisääntöjä kohtaan. – Mitään rajoja ahneudella ei näytä yrittäjäjärjestössä olevan. Nykyinen hallitus on jo tehnyt mittavia heikennyksiä työlainsäädäntöön ja sosiaaliturvaan, mutta mikään ei riitä. Valitetaan ylityökorvauksista, vaaditaan pidempää työaikaa ja halutaan napsia lomia lyhyemmiksi, puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi hämmästelee. Suomen Yrittäjiltä on jäänyt huomaamatta, että vaikka Orpon hallitus on tehnyt hallitusohjelmansa mukaiset heikennykset, Suomen työttömyys on ennätyskorkealla eikä talous kasva. Hallituksen toimilla ei myöskään ole pystytty vahvistamaan yritysten kilpailukykyä, vaikka sillä on heikennyksiä perusteltu. – Sen sijaan suomalaisten luottamus harjoitettuun politiikkaan on romahtanut. Talouden vaikeissa oloissa kulutusta on vähennetty, mikä osoittaa kansan viisautta. Kun ajat ovat epävakaat, ylimääräinen laiteta
Koulutustason nosto ei saa tapahtua laadun kustannuksella16.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomen tavoite nostaa korkeakoulutettujen osuus jopa 60 prosenttiin vuoteen 2040 mennessä herättää huolta koulutuksen laadun säilymisestä. STTK korostaa, että määrällisten tavoitteiden sijaan huomion tulee olla osaamisen tasossa ja koulutuksen saavutettavuudessa.
Uusi eurooppalainen yhtiömuoto ei saa olla kiertotie työehtojen polkemiseen28.5.2026 08:25:13 EEST | Tiedote
EU-komission esitys uudesta eurooppalaisesta yhtiömuodosta, EU Incistä, sisältää merkittäviä riskejä työntekijöiden oikeuksille ja reilulle kilpailulle. Esitystä on korjattava, jotta se ei mahdollista sääntelyn kiertämistä tai johda kilpailuun työehdoilla, vaan tukee Euroopan kilpailukykyä kestävällä ja oikeudenmukaisella tavalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme