S-Pankki lanseeraa uuden kestävää työelämää edistävän rahaston
29.4.2026 08:00:00 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote
S-Pankki tuo markkinoille uuden vaikuttavuusrahaston. S-Pankki Social Finance I Ky - Kestävä työelämä -rahasto rahoittaa tulosperusteisesti toteutettavia ohjelmia koulutukseen, työllisyyteen ja työurien pidentämiseen liittyen. Vaikuttavuusrahastojen avulla ratkotaan tärkeitä yhteiskunnallisia ongelmia yksityisillä varoilla. S-Pankki on vaikuttavuussijoitusten edelläkävijä Pohjoismaissa.

S-Pankin uusi vaikuttavuusrahasto tukee kestävän työelämän toteutumista rahoittamalla erilaisia koulutukseen, työllisyyteen ja työurien pidentämiseen tähtääviä hankkeita. Rahaston kohteena ovat vaikuttavuusperusteiset sopimukset, joita rahasto solmii esimerkiksi kuntien sekä erilaisten julkisten organisaatioiden kanssa.
“Käytännössä investoimme sijoittajilta kerättyjä varoja julkisen sektorin toimijoiden haasteiden ratkaisuun. Konkreettiset teot voivat olla esimerkiksi mielenterveyskuntoutujan tukeminen takaisin työelämään tai työkykyä heikentävien sairauksien ennalta ehkäiseminen ja siten työkyvyn ylläpitäminen. Rahaston piiriin mahtuu paljon erilaisia työllistämiseen tähtääviä hankkeita”, S-Pankin vaikuttavuussijoitusten ohjelmajohtaja Samir Omar kertoo.
Yhteiskunnallisia haasteita ratkotaankin yhä useammin myös sijoitusvaroin: vaikuttavuussijoitusten tarkoituksena on saada aikaan mitattavissa olevaa sosiaalista vaikuttavuutta ja sen myötä taloudellista tuottoa.
“Yhteiskuntaamme kohdistuu tällä hetkellä monia muutospaineita julkisen talouden ollessa mittavien säästöpaineiden alla samalla, kun työttömyysluvut nousevat ja haasteet monilla hyvinvoinnin osa-alueilla kasvavat”, Omar kuvaa.
Vaikuttavuussijoituksissa tuotto perustuu aina riippumattomasti todennettuun vaikuttavuuteen ja konkreettisiin tuloksiin.
“Sijoittaminen kannattaa valjastaa myös yhteisen hyvän tekemiseen ja sille on yhteiskunnassamme tällä hetkellä valtava kysyntä. Nämä eivät sulje toisiaan pois, vaan investoinneilla voidaan saada aikaiseksi sekä hyvää että tuottoja”, Omar sanoo.
Vaikuttavuussijoituksista pitkä kokemus ja taustalla aiemmat onnistumiset
S-Pankki on edelläkävijä vaikuttavuussijoituksissa Pohjoismaissa. Pankilla on entuudestaan useampi vaikuttavuusrahasto, joista esimerkiksi Työ-SIB tähtää maahanmuuttajataustaisten henkilöiden työllistämiseen, ja Lapset-SIB lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen.
Aiemmista vaikuttavuussijoituksista S-Pankilla onkin vahvaa näyttöä sekä vaikuttavuuden ja siten myös tuottojen osalta. S-Pankin vaikuttavuussijoitusrahastot ovat tuottaneet tähän mennessä yhteiskunnallista vaikuttavuutta jo yli 150 miljoonaa euroa.
“Rahastojemme rahoittamien hankkeiden kautta on tuettu jo yli 10 000 henkilön työllistymistä ja yli 6 500 on työllistynyt suoraan hankkeidemme kautta. Sekä Lapset-SIB että Työ-SIB ovat myös molemmat saavuttamassa tavoitellun tuoton sijoittajille”, Omar kertoo.
Aiempi kokemus työllistämisen ja koulutuksen osalta luovat hyvän pohjan uudelle rahastolle.
“Tavoittelemme merkittävän kokoista rahastoa, jonka avulla voimme tehdä aidosti vaikuttavaa työtä työllisyyden tukemiseksi. S-Pankissa haluamme luoda kestävää kasvua sekä yksilöille että yhteiskunnalle. Tämä rahasto on osoitus siitä parhaimmillaan”, Omar summaa.
Uusi rahasto on jo saanut Finanssivalvonnalta toimintaluvan ja se on aloittanut toimintansa 31.3.2026. Rahaston tavoitekoko on 30-50 miljoonaa euroa. Alustavia sitoumuksia sillä on jo noin 10 miljoonan euron edestä. Kyseessä on suljettu ky-muotoinen rahasto, joka on tarkoitettu ammattimaisille sijoittajille. Rahaston hankekokonaisuuksien toiminnan koordinointia hoitaa S-Pankki Vaikuttavuussijoitukset Oy.
Tutustu lisää vaikuttavuussijoittamiseen: Vaikuttavuussijoittaminen | S-Pankki
Tärkeää tietoa:
Rahastoja hallinnoi S-Pankki Rahastoyhtiö Oy ja S-Pankki Vaikuttavuussijoitukset Oy hoitaa rahaston hankekokonaisuuksien toiminnan koordinointia. Historiallinen tuotto tai tuottotavoite ei ole tae tulevasta tuotosta. Tutustu ennen sijoituspäätösten tekemistä rahaston materiaaleihin, kuten rahastosopimukseen, rahaston olennaisiin ja riittäviin tietoihin ja sijoitusmuistioon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Samir Omarohjelmajohtaja, vaikuttavuussijoittaminen
Puh:09 6134 6654samir.omar@s-pankki.fiLinkit
S-Pankki
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
S Pankin High Yield -rahastolle jälleen Lipper-palkinto Pohjoismaiden parhaana28.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
S‑Pankki High Yield Eurooppa Korko -sijoitusrahasto on saanut jälleen arvostetun LSEG Lipper Fund Awards Nordics ‑palkinnon. Rahasto palkittiin Pohjoismaiden parhaana eurooppalaisiin high yield ‑lainoihin sijoittavana rahastona viiden vuoden tarkastelujaksolla. Kyseessä on jo viides Lipper‑tunnustus rahastolle.
S-Bankens utredning: Antalet arvstvister minskade för andra året i rad – god planering förebygger familjegräl28.4.2026 06:30:00 EEST | Pressmeddelande
Antalet arvstvister i Finland minskade för andra året i rad, men förändringen är fortfarande blygsam. Samtidigt får allt fler finländare arv, och värdet på enskilda arv ökar. Enligt S-Banken Privates utredning är arvstvister ett segt fenomen som påverkas av ökad förmögenhet och bristfälligt förutseende.
S-Pankin selvitys: Perintöriitojen määrä laski toista vuotta putkeen – hyvä suunnittelu ehkäisee perheriitoja28.4.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Perintöriitojen määrä Suomessa laski toista vuotta peräkkäin, mutta muutos on edelleen maltillinen. Samaan aikaan yhä useampi suomalainen saa perintöä ja yksittäisten perintöjen arvo kasvaa. S-Pankki Privaten selvityksen mukaan perintöriidat ovat sitkeä ilmiö, johon vaikuttavat varallisuuden kasvu ja puutteellinen ennakointi.
Euroopan keskuspankin korkokokouksen 30.4.2026 ennakko – vielä ei ole EKP:n koronnoston aika27.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Euroopan keskuspankin (EKP) seuraava korkopäätös saadaan vapunaattona. Lähi-idän konfliktin aiheuttama energiahintojen nousu on tuonut koronnostot vahvasti pöydälle. Korkojen nostaminen vaatisi kuitenkin sitä, että energiahintojen nousu alkaa välittyä laaja-alaisesti myös muihin hintoihin. Tästä ei toistaiseksi ole niin vakuuttavia merkkejä, että EKP päättäisi nostaa korkojaan jo tulevassa kokouksessaan. S-Pankki arvioi hintapaineiden voimistuvan lähikuukausina, ja odottaa siten EKP:ltä edelleen koronnostoa kesäkuun kokouksessa.
Yhdysvaltojen keskuspankin korkokokouksen ennakko: Powellin viimeinen kokous puheenjohtajana – korot pysyvät, riskit kasvavat24.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain keskuspankin Fedin odotetaan jättävän ohjauskoron ennalleen 29.4. pidettävässä korkokokouksessa. Kokous on Jerome Powellin viimeinen pääjohtajana, eikä hänen odoteta puoltavan liikeitä suuntaan tai toiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme